Google

Google

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Hyökkäystunneleiden teko Gazassa jatkuu

Hamas ei enää kiellä rakentavansa uudelleen tunneliverkostoaan. Hamasin varajohtaja Ismail Haniyeh vahvisti julkisesti ryhmän kehittävän sotilaallisia valmiuksiaan ja rakentavansa maanalaisia [hyökkäys]tunneleita Gazasta Israeliin tulevan konfliktin varalle. "Itäisessä Gazassa sankarit rakentavat tunneleita ja lännessä puolestaan testaavat raketteja.” totesi Haniyeh Arutz Shevan mukaan.

10612552_890034781019393_6429464457862507771_n (2)Hamasin tiedostajat ja virkailijat vakuuttavat, että seuraavaan sotaan valmistaudutaan kellon ympäri, mihin kuuluu niin ohjusten ja rakettien salakuljetus Siinailta Gazaan kuin terroristien kouluttaminen taisteluihin tunneleiden sisällä ja hyökkäyksiin Israeliin tunneliverkoston kautta. Harjoitusvideolla koulutukseen kuuluu järjestynyt toiminta, soluttautuminen, hyökkäys siviili- ja sotilaskohteisiin sekä haavoittuneiden evakuointi. Lähde: Arutz Sheva

Haniyeh’n kommentit tulivat julki hänen osallistuessaan Gazassa seremoniaan ennen seitsemän Hamas –terroristin hautajaisia jotka puolestaan saivat surmansa Gazasta Israeliin johtaneen tunnelin katon romahdettua vesisateitten pehmittäessä yläpuolella olevan maan. Kaivajat olivat Al-Qassam Brigades’n jäseniä. Aiemmin tammikuussa [2016] yksi al-Qassam’n jäsen kuoli sähköshokkiin tunnelityömaalla eteläisessä Gazassa.

’The Institute for Palestine Studies’ raportoi 2012 Hamas’, virkailijoiden laskeneen 160 kuolemaa tunneleiden sisällä vuosina 2007-2012. Elokuussa 2014 al-Jazeera raportoi 400 kuolleesta. Israelin territoriohallinnon [Coordinator of Government Activities in the Territories – COGAT] päällikkö Yoav Mordechai on uhannut että uuden sotilasoffensiivin valmistelut saattavat johtaa Gazan ja Israelin rajanylityspaikkojen sulkemiseen. Lähde: Jewish Press [caption id="attachment_1761" align="aligncenter" width="547"]Gazan tunneliaktiviteetti tilastoa vuodelta 2013 Gazan tunneliaktiviteetti tilastoa vuodelta 2013[/caption]

Mainittakoon, että Israel on viimeisen Gazan konfliktin seurauksena kehittänyt erityisiä tunnistimia rajan alittavien tunneleiden ja tunnelitöiden havaitsemiseksi. Erityisesti Yhdysvallat on suunnitellut tämän teknologian hankkimista Meksikon vastaiselle rajalleen. Kyseinen Siinain raja-aita on rakenteeltaan täysin erilainen kuin Länsirannan turvamuuri. [Lisää kirjoituksessa Unkari ja Bulgaria hakevat aita-osaamista Israelista ja yleisemmin Egyptin toimista Gazan vastaisella rajalla kirjoituksessa Op-Ed: Egypti Gazan saartajana Israelin sijaan! ] Edelleen Israelin armeijalla on nykyisin pienoiskokoisia kauko-ohjattavia tulivoimaisia tankkeja jotka voidaan laskea tunneleihin ja jotka voivat eliminoida vastustajat tunneleissa vaarantamatta IDF:n omaa henkilöstöä.

Israel-Sinai-Pipeline-Wall-800x450-F2

torstai 28. tammikuuta 2016

Herzogin suunnitelma: "Settlerit" turvamuurin suojaan [Op-Ed]

'I wish to separate from as many Palestinians as possible, as quickly as possible.' (Isaac Herzog )
 
Nimetön (81)Epäonnistuminen Israel-Palestiina konfliktista sopimisesta viimeisten kahden vuosikymmenen aikana on pitkälti tuhonnut asianosaisten uskon sen aikaansaantiin lähitulevaisuudessakaan. Tätä taustaa vasten ainoaksi etenemistieksi vaikuttaa jäävän vain uuden lähestymistavan löytäminen rauhanprosessiin. Israelin (keskusta)vasemmistolla uusi aloitteellisuus näyttää löytyneen.

Tammikuussa 2016 INSS -instituutissa Israelin Sionistisen Unionin johtaja ja samalla oppositiojohtaja Isaac Herzog esitteli vaihtoehtoisen näkemyksensä Israelin 49 vuotta jatkuneelle läsnäololle Länsirannalla, Gazassa ja itä-Jerusalemissa.

Pääkohdat tässä Herzog’in suunnitelmassa Israelin median mukaan ovat seuraavat:
      • Vaikka 'Kahden valtion' mallin pohjalta ei tällä hetkellä ratkaisua ole löydettävissä ei tämä merkitse etteikö se voisi toteutua tulevaisuudessa
      • Hamas'in johto tulee kärsimään mikäli Gazasta hyökkäillään Israeliin.
      • Israel toteuttaa turvallisuusmuurin pääasutuskohteidensa ympärille, turvamuurin sisälle jäävä alue tulee olemaan osa myös mahdollista pysyvää ratkaisua, samalla palvellen turvamuurin ulkopuolisen uudisasutuksen vastaanottoa.
      • Turvamuuri Jerusalemissa leikkaa kaupungista osan palestiinalaiskyliä.
      • Palestiinalaishallinnolla on täysi siviiliasian auktoriteetti mutta ei turvallisuusauktoriteettia Länsirannalla.
      • Israel pyrkii myös edesauttamaan alueellisen turvallisuuskonferenssin järjestämistä arabimaiden kesken ISIL'n ym aluellisten uhkien hoitamiseksi.
Oppositiojohtaja Herzog kertoi myös varoittaneensa sekä PM Benjamin Netanyahu'a että Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmoud Abbas'ia kolmannen intifadan kasvaneesta uhasta. Herzog kuitenkin kyseenalaistaa molempien johtajuustaidot sekä kyvyn tehdä kipeitä kompromisseja; Herzog kuvaa turvamuurin vastakkaisilla puolilla olevia johtajia toistensa peilikuviksi, kaksi pelokasta ja panikoivaa johtajaa joiden ainut tavoite on pysyä vallassa.  (Lähde: Haaretz )

Poliittisesti idea 'me täällä ja he siellä' ulottuu jopa Yitzhak Rabinin, joka käytti ilmaisua vaalikampanjassaan vuonna 1992. Myöhemmin pääministeri Ehud Olmert ehdotti vastaavaa yksipuolista erottelua Länsirannalla. Herzog’n suunnitelma löytänee kannatusta Israelin keskusta-vasemmiston ohella keskustasta ja jopa keskusta-oikeistosta. Sionisti Unionin Labor osasta esiintyy Herzog'n ajatuksia vastaan myös kritiikkiä: The Jerusalem Post'n mukaan Labor'n pääsihteeri MK Hilik Bar, piti Herzog'n näkemystä 'kahden valtion' ratkaisun epärealistisuudesta vaarallisena ja harhaisena, samoin aiempi puheenjohtaja MK Shelly Yacimovich aiemmin kritisoi Herzog'a diplomatian hylkkäämisestä palestiinalaisten kanssa.

Israeli-Palestinian conflict roadmaps to peace

Mielestäni uusi lähestymistapa on tarpeen jopa tilanteessa jossa näennäiset neuvottelutkin toisivat vain näennäistä edistystä nykytilaan. Ennen Herzog’n suunnitelmaa esiintoin kahta sen suuntaista uutta vasemmistolaista aloitetta kirjoituksessani Op-Ed: Konstruktiivinen unilateralismi Israel-Palestiina -konfliktin vasemmistolaisena ratkaisunaOmer Bar-Lev – Siionistisen Unionin MK – ehdottaa suunnitelmassaan ’Se on omissa käsissämme’, että Israel yksipuolisesti määrittelee omat rajansa varmistaakseen turvallisuutensa, kontrolloisi koko Jerusalemia ja luovuttaisi 60 % Länsirannasta palestiinalaisille sekä evakuoisi 35 000 juutalaissiirtokuntalaista Länsirannalta uusien rajojensa sisään. Kiteytettynä Bar.Levin dilemma:
Jos Israel haluaa olla demokraattinen valtio, silloin sen tulee joko myöntää täydet kansalaisoikeudet palestiinalaisille, mikä puolestaan tuhoaa siionismin toteuttamalla 'yhden valtion' mallin, tai erottua palestiinalaisista toteuttaen 'kahden valtion' mallin jolloin siionismi pelastuu.
BWF:n – israelilainen vasemmistolainen ajatuspaja – mukaan maan tulisi valmistautua kahden valtion todellisuuteen mm ilmoittamalla, ettei Israelilla ole vaateita  Länsirannan suurimman osan suvereniteettiin. Samoin Israelin tulisi valmistella siirtokuntalaisten uudisasutusta turva-aidan sisään.  BTW myös esittää, että kansainvälinen yhteisö omaksuisi käytänteen, että kaikki osapuolet voisivat toteuttaa yksipuolisia toimenpiteitä jotka tukisivat ’Kahden valtion’ ratkaisun rakentamista (='Konstruktiivinen unilateralismi').

Yksipuoliset toimet – kuten esimerkiksi mahdollinen Hamasin ja Israelin keskinäinen sopimus Palestiinalaishallintoa kuulematta  – voi rakentaa tietä kohden ns. ’Kylmää rauhaa’ ja edelleen jopa 2- tai 3-valtion lopputulemaan (Tästä laajemmin artikkelissa  Op-Ed: Hamas ja Israel ’Cold Peace’ sopimukseen   ks. myös Asutustoiminnan rajamäärittelyllä rauhanneuvottelut alkuun? ).

Mielestäni Israelin vasemmiston uudet aloitteet pääsisältönään yksipuolisesti vetäytyä turvamuurin suojaan - ja toteuttaa näin 'Kylmä rauha' kunnes osapuolet tuntevat tarvetta pysyvän neuvotteluratkaisun aikaansaamiseen - on paras tiekartta eteenpäin ja jopa mahdollista toteuttaa. Jos yksipuoliset ratkaisut on mahdollista toteuttaa rakentavassa hengessä (konstruktiivinen unilateralismi) niin juhlapuheissa tavoiteltu 'kahden valtion' mallikaan ei ole mahdottomuus ja sellaisenaankin yksipuoliset toimet näkökulmastani ovat parannus nykytilan jatkumiseen.

Jerusalem-map-march-2010-copy-784x1024un%20ocha%20barrier%20map2


 Aiheesta laajemmin pääblogini artikkelissa Herzog’s Plan: Security Barrier Around the Major Settlement Blocs of West Bank

perjantai 22. tammikuuta 2016

B'Tselem aktivisteja pidätetty

Äärivasemmistolaiseen israelilaiseen B'Tselem organisaatioon kuuluvien henkilöiden pidätykset jatkuivat kun keskiviikkona 20.1.2016 arabimies pidätettiin kahden aiemmin pidätetyn järjestön aktivistin lisäksi. Kyseinen henkilö – jonka nimi on vielä tiedotussulussa - toimii järjestön vapaaehtoisena Susyan alueella Hebronin läheisyydessä ja on parhaillaan Juudean ja Samarian alueen keskuspoliisipiirin kuulusteluissa. Lähde: Arutz Sheva

B'Tselem’n aktivisteja ryhdyttiin pidättämään kun Channel 2'n "Uvda" – ohjelma raportoi kuinka Ezra Nawi of Ta'ayush yhdessä toisen johtavan B’Tselem aktivistin kanssa paljasti Palestiinalaishallinnolle niitä palestiinalaisia jotka aikoivat myydä maata juutalaisille. Tällaisten myyntihaluisten arabien kohtalona on pahimmillaan kidutus ja murha. Lähde: Arutz Sheva
 
Varsinkin Britanniassa on esiintynyt arvostelua siitä, että hallitus on rahoittanut B'Tselem’iä ainakin vuodesta 2006 lukien aina vuoteen 2013. Samoin EU on rahoittanut järjestöä jonka toiminta on johtanut palestiinalaisten kidutukseen ja jopa murhiin.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

WWW Israel 2015

www-israel-2015Pääblogini artikkeli WWW Israel 2015  sisältää katsauksen Conflicts by Ari Rusila sivustolla julkaisemiini Israel –aiheisiin liittyviin kirjoituksiini.

Käsittelemäni pääteemat vuonna 2015 olivat Gaza ja mahdollinen Hamasin ja Israelin välinen sopimus sekä ratkaisumallien etsintä israelilais-palestiinalaiseen konfliktiin. Pääartikkelinani pidän tätä koskevaa analyysiä - Analysis: Resolving The Israeli-Palestinian Conflict . Muita aiheita olivat mm Knessetin vaalit, antisemitismi, Iran ja Susya. Lisäksi julkaisin kaksi historiaan liittyvää kirjoitustani.

Israelia käsittelevät vuoden 2015 englanninkieliset artikkelit on lueteltu – ja linkitetty – alla; sulkuhin on merkitty linkit kyseisistä kirjoituksista tehtyihin suomenkielisiin tiivistelmiin. Nämä ja muut Israelia käsittelevät kirjoitukseni ovat myös löydettävissä vuosikatsauksestani MMM Israel 2015 Ariel sivustolla !

Solving Israeli-Palestinian Conflict by Ari Rusila - http://arirusila.wordpress.com

Israel 2015 artikkelit (ENG) Conflicts by Ari Rusila sivustolla:

Putin Against Anti-Semitism [Op-Ed: Putin antisemitismiä vastaan ]
How Islamic State oil flows to Israel [Miten ISIS öljy kulkeutuu Israeliin ]
Luxury Alongside Poverty in the Palestinian Authority by The Jerusalem Center, November 5, 2015 [Palestiinan pakolaisleirien rinnakkaistodellisuus ]
Analysis: Resolving The Israeli-Palestinian Conflict [Op-Ed Analyysi: Lähi-idän konfliktin ratkaisut ]
Sinai Option again [Siinai optio jälleen ratkaisuksi ]
War of Maps: Israel vs Palestine [Karttojen sota: Israel vs. Palestiina ]
Netanyahu, Mufti and Holocaust [Op-Ed: Netanyahu, Mufti ja Holokaust ]
10 deadly lies about Israel by Ron Dermer [Länsirannan terrorin 10 valhetta ]
Coexistence Challenged In Israel [Rinnakkaiselo vaarassa Israelissa ]
Gaza Blockade – It’s Egypt not Israel! [Op-Ed: Egypti Gazan saartajana Israelin sijaan! ] Constructive Unilateralism: Leftist Approach to Israel-Palestine Conflict [Op-Ed: Konstruktiivinen unilateralismi Israel-Palestiina -konfliktin vasemmistolaisena ratkaisuna ]
Hamas and Israel on Verge of the Deal [Op-Ed: Hamas ja Israel ’Cold Peace’ sopimukseen ]
New Israel Military Strategy [ Israelin uusi sotilaallinen puolustusstrategia ]
Instead of Gaza’s Reconstruction Donor Aid Finances Terrorism And Corruption [Gazan jälleenrakennusrahat valuvat terrorismiin ja korruptioon ]
Israeli-Palestinian Fears [Israelilais-palestiinalaiset pelot ]
Susya – Land-Grabbing By EU Backing [Op-Ed: Susya – EU:n tukema laiton Länsirannan siirtokunta ]
Demolition of Susya Settlement as a Result Unsolved Israeli-Palestinian Conflict [Puuttuva rauhansopimus Susyan arabikylän kohtalona ]
Israel-Iran Hostility Challenged At Grass Roots [Israelilais-Iranilaisissa suhteissa muutakin kuin vihapuheita ]
What’s Going On In Gaza (And Mideast Peace) [Raportti: Gazan konflikti 2014 ]
Gaza State Under Construction, West Bank Remains Bystander [Gazan valtio rakenteilla, länsirannan palestiinalaiset statisteina ]
Top Priority of EU Foreign Policy: A New ‘Jude’ Badge [Op-Ed: EU ulkoministerien itsenäisyyspäivälahja Israelille: Jutkuleima uusiokäyttöön ]
Iran Nuke Deal And Israel [Iranin ydinohjelmasopu ja Israel ]
Knesset 2015: Post-Election Notes [Hallitusneuvottelut taitekohdassa ja Knesset 2015: Vaalipäivä ] Knesset 2015: Forecast [Knesset 2015: Ennakkoasetelma ]
From History: “Beilin – Abu Mazen Plan” [Historiasta: Beilin-Abu Mazen dokumentti ]
Analysis: 2014 Gaza Conflict [Gazan siviiliuhrien analysointia , AP:n raportti Gazan siviiliuhreista ja Operaatio Protective Edgen erityispiirteitä ]
logo_1678836_y73t9y2p6d_screen_display

perjantai 15. tammikuuta 2016

Raja-asema Gazaan tilapäisesti suljettu

wa_image_gaza_map_1Israel tilapäisesti evakuoi eilen [14.1.2016] Kerem Shalom rajanylityspaikan Gazaan johtuen lähistöllä riehuvista raskaista taisteluista Egyptin asevoimien ja ISIS-terroristien välillä.

Egyptin armeija ilmavoimien tuella taisteli erityisesti Rafahin, Sheikh Zuweidin ja el-Arishin seuduilla tappaen ainakin 13 islamistiterrorista. Muslimiveljeskunnan syrjäyttämisen jälkeen [2013] Siinain provinssin ISIS-liittolainen on aiheuttanut Egyptin armeijalle vakavia tappioita.

Kerem Shalom on Gazan merkittävin rajanylityspaikka ja normaalisti sadat rekat kuljettavat päivittäin sen kautta elin- ym tarvikkeita Hamasin hallitsemaan Gazaan. Egypti puolestaan syyttää Hamasia mainitun ISIS-liittolaisen tukemisesta ja onkin sulkenut pääosan Siinain ja Gazan välisestä salakuljetustunneleiden verkostosta.

Ansar_Bayt_al-Maqdis_(شعارات_جماعة_أنصار_بيت_المقدس_3)Vaikka Siinain terroristiryhmän pääkohde onkin Egyptin nykyhallinto on ryhmä hyökännyt ajoittain myös Israelia vastaan. Heinäkuussa 2015 ryhmä ampui kolme Grad-rakettia Israeliin, vuonna 2013 puolestaan kaksi rakettia Eilatiin. Merkittävin hyökkäys tapahtui vuonna 2011 kun neljä terroristiryhmää hyökkäsi Egyptin rajan läheisyydessä israelilaisbussin ja useiden armeijan ajoneuvojen kimppuun jolloin kuusi siviiliä ja kaksi IDF:n ja useita Egyptin armeijan sotilasta kuoli. Itse Kerem Shalomissa terroristit räjäyttivät rekan vuonna 2012.

Lähde: BICOM

Aiheeseen liittyviä aiempia kirjoituksia:

logo_1679275_web

maanantai 11. tammikuuta 2016

MMM Israel 2015

MMM2015Ariel verkkojulkaisu [ISSN 2342-8449] käynnistyi keväällä 2015 tarpeeseen taustoittaa Israelin nykypäivää myös sikäläisestä näkökulmasta. Suomessakin israelilais-palestiinalaisesta konfliktista valtamedia uutisoi usein vain palestiinalaisosapuolen näkökannan syyttäen Israelia sen kärsimyksistä. Politikassa tämä lähestymistapa vaikuttaa mm EU:n kautta siten, että vaateita, jopa sanktioita, esitetään lähinnä Israelille, ei juuri koskaan palestiinalaishallinnolle.

 

stabbingAriel sivuston ’missio’ on taustoittaa suomen kielellä Israelin politiikkaa, puolustusta, taloutta ja yhteiskuntaa poislukien uskonnolliset teemat. Mainittujen aihepiirien suhteellisen neutraalin ja tosiasioihin pohjaavan esittelyn ohella sivuston Op-Ed -osio sen sijaan tuo mukaan kirjoittajan joskus ehkä voimakkaankin näkökulman. Tausta –aineistot ja uutiset ovat pääosin käännöksiä eri lähteistä – Op-Ed artikkelit, kolumnit ja analyysit sekä mielipiteet ovat kirjoittajan omaa tuotantoa.
Seuraavassa koosteessa on lueteltuna [linkkeineen] Ariel sivustolla vuonna 2015 julkaistut artikkelit aihepiireittäin. Osaltaan artikkeliluettelo tuo yhden näkökulman mitä, miksi ja milloin Israelissa vuonna 2015.
 

Politiikka

 

Israel-Poll_wednesdayPolitiikkakategorian keskeisimpiä aiheita olivat Knessetin vaalit maaliskuussa – sen alkuasetelmat, tulos ja hallitusneuvottelut. Muita teemoja olivat Palestiinalaishallinnon ja Gazan taloudellinen tila sekä rauhanneuvotteluihin liittyvät uudet aloitteet; israelilais-palestiinalaisia pelkoja koskeva kirjoitus puolestaan pohjusti ns. Puukkointifadaa.

Gazan ex-kulttuuriministeri syyttää Hamasia Gazalaisten kärsimyksistä
Israelilais-palestiinalaiset pelot
Vasemmistolta uusi ”Kahden valtion” aloite
Kolme näkemystä rauhaan
Asutustoiminnan rajamäärittelyllä rauhanneuvottelut alkuun?
Ukraina kunnioittaa juutalaisia IIMS:ssa tuhonneita ryhmiä
PM Netanyahu “käännytti” UM Kerryn Israelista
Turkki kiistää yhä Armenian kansanmurhan
Armenialaisten kansanmurha ja Israel
Hallitusneuvottelut taitekohdassa
Knesset 2015: Vaalipäivä
Knesset 2015: Ennakkoasetelma
Historiasta: Beilin-Abu Mazen dokumentti
Vaaligallup 26/2/15
Palestiinalaishallinto lähellä konkurssia


Puolustus


Puolustuskategorian keskeisimmät kirjoitukset kohdistuivat ensisijassa IDF:n taisteluvalmiuksien kehittymiseen strategian, ase- ja tiedustelujärjestelmien, digitalisoitumisen ja diplomatian myötä. Toinen määrällisesti merkittävin aihepiiri oli uutisointi ns Puukkointifadan merkittävimmistä tapahtumista ja Israelin terrorismin vastainen taistelu. Kolmas merkittävä aihealue oli Gaza ja Hamas.

ISRDEF

IDF lisää taisteluvalmiuksiaan Siinain ISIS’ä vastaan
Hotelli-isku Eilatissa estetty
David’s Sling valmis
Hamasin terrorisolu kiinni Länsirannalla
Israelin terroritilasto loka-joulukuu 2015
Arrow 3 ohjus testattu
3. Intifada?
Israelin ja Venäjän Syyria -koordinaatio toimii
Miten ISIS öljy kulkeutuu Israeliin
Drone Guard
Israelille uusi meripuolustusohjus
Israelin terroritilastoa lokakuulta 2015
Joosefin hauta poltettiin
‘Vihan päivä(t)’ Länsirannalla ja Gazassa
Henkinit murhannut Hamasryhmä pidätetty
Venäjä muutti itäisen Välimeren voimatasapainon
MOSSAD täytti 65 vuotta
Israel ja Venäjä koordinoivat toimiaan Syyriassa
IDF digitalisoituu
Uusi raja-aita Eilatista pohjoiseen
Unkari ja Bulgaria hakevat aita-osaamista Israelista
Gazan terroristien hyökkäys Länsirannalla estetty
Israelin uusi sotilaallinen puolustusstrategia
Gazan jälleenrakennusrahat valuvat terrorismiin ja korruptioon
YK:n tukema lapsisotilaiden [viha]koulutus Gazassa uhkaa supistua
Flotilla III matkalla Gazaan
Druusit vetämässä Israelia Syyrian sotaan
FATAH ja Iranin vallankumouskaarti al-Assadin tueksi
Amnesty: Hamas teloitti vastustajiaan
Gazan militantit surmaavat itseään hengiltä
Ansar Beit Al-Maqdis
Kolmas flotilla
Gazan valtio rakenteilla, länsirannan palestiinalaiset statisteina
Israel ja Iranin S-300 torjuntajärjestelmä
Gazan siviiliuhrien analysointia
Erilaiset nukkeleikit
Hamasin terrorileirit nuorisolle
AP:n raportti Gazan siviiliuhreista


Talous ja yhteiskunta

genie3
Talouden ja yhteiskunnan alueella ei mikään yksittäinen aihe kohonnut yli muiden. Uusien energialähteiden löydöt, alueelliset kehittämishankkeet ja mm Iran esiintyivät vuoden 2015 kirjoituksissa.

Kuwait Airways lopettaa mieluummin lentoreittinsä kuin antisemitistisen syrjintänsä
Casino kompleksi Eilatiin?
Israel ja Palestiinalaishallinto sopivat 3G verkosta
Jordan Gate
Euromed rahoitusta Israelissa toteutettaviin nuorisohankkeisiin
Golanin kukkuloilta valtava öljylöytö
Iranista Israeliin: L’Shanah Tovah
Egyptin kaasulöytö vauhdittanee myös Israelin Leviathania
Israelilais-Iranilaisissa suhteissa muutakin kuin vihapuheita
Beit El’in kaksi kerrostaloa purettiin
Tisha B’Av –päivän kahakoita
Kibbutsismi vetää taas
Israelilais-Iranilaisen yhtiön kiistaan päätös Sveitsissä
Jerusalemin päivän jälkeen
Jerusalemin päivä
United Hatzalah – Huippunopea SOS 24/7
EU ulkoministerien itsenäisyyspäivälahja Israelille: Jutkuleima uusiokäyttöön
Iranin ydinohjelmasopu ja Israel
Itä-Jerusalemiin 2 200 arabikotia
Red-Med kanaali
Sininen rauha askeleen eteenpäin
Kypros, Egypti, Israel ja Kreikka turvallisuusyhteistyöhön


Op-Ed

Nimetön (80)
Vuoden 2015 Op-Ed artikkelit keskittyivät erityisesti lähi-idän konfliktin ratkaisuvaihtoehtojen pohdintaan. Sinänsä mahdollisen ’Kahden valtion’ –mallin ohella tuotiin esiin mm Siinain optio ja ’Kylmä rauha’ sekä uutena tiekarttana konstruktiivinen unilateralismi. Lisäksi esiin nousi erityisesti keväällä 2015 pohdittu osaratkaisu Hamasin ja Israelin epävirallisten aselepotunnustelujen tiimoilta.


Op-Ed: Putin antisemitismiä vastaan
Op-Ed Analyysi: Lähi-idän konfliktin ratkaisut
Op-Ed: Netanyahu, Mufti ja Holokaust
Op-Ed: Egypti Gazan saartajana Israelin sijaan!
Op-Ed: Konstruktiivinen unilateralismi Israel-Palestiina -konfliktin vasemmistolaisena ratkaisuna
Op-Ed: Hamas ja Israel ’Cold Peace’ sopimukseen
Op-Ed: Susya – EU:n tukema laiton Länsirannan siirtokunta
Puuttuva rauhansopimus Susyan arabikylän kohtalona
Gazan siviiliuhrien analysointia
Operaatio Protective Edgen erityispiirteitä

kylmän rauhan ratkaisu lähi-itään

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Israelin matkailu 2015

Israelin matkailuministeriö on julkaissut yhteenvedon matkailuvuodesta 2015. Huolimatta geopoliittisesta tilanteesta ja viime Gazan konfliktin/sodan seurauksista matkailijoiden määrä - 3.1 miljoonaa v. 2015 - Israeliin putosi ainoastaan 3% verrattuna vuoteen 2014.

 
Matkailu lisääntyi erityisesti USAsta, Ranskasta ja Isosta Britanniasta. Päivämatkailijoiden määrä kasvoi 32% ja risteilymatkustajien 16%; kotimaanmatkailussa saavutettiin 5.9 miljoonaa yöpymisvuorokautta jossa oli 8%:n nousu edellisvuoteen. Vuoden 2015 ensimmäisen puolivuotiskauden matkailutulo kohosi $9.9 miljardiin. Vuoden 2016 osalta lentoyhteyksien Israeliin odotetaan kasvavan, samoin edullisemman hintaluokan hotellitarjonnan. ISRtravel2.png Source: Central Bureau of Statistics

Valtaosa 3.1 miljoonasta matkailijasta eli 2.5 miljoonaa saapui lentäen (78%), vajaan prosentin lasku edellisvuoteen verrattuna; maarajojen yli tuli 292,000 (9%), jossa laskua 27%; päivävierailuja oli 313,000 (10%), nousua 32%, näistä vierailijoista 101,000 oli risteilymatkustajia (3%), 16% enemmän kuin 2014. 50% matkailijoista oli ensikertalaisia Israelissa, 56% majoittui hotelleissa ja 24% oli pakettimatkalaisia. ISRtravel3.png Source: Central Bureau of Statistics

Lähtömaista suosituimpana säilyi USA 586,000 matkailijallaan (nousua 2%), toiseksi eniten matkailijoita tuli Venäjältä - 392,000 (vähennystä 26%), kolmannen sijan sai Ranska 277,000 matkailijallaan (ei muutosta). ISRtravel Source: Central Bureau of Statistics.

Suosikkikohteina olivat Jerusalem (77% kaikista matkailijoista), Tel Aviv-Jaffa (69%), Kuollut meri (48%)ja Galilea (35%). Israelissa operoi 369 matkailuhotellia tarjoten 50,243 huonetta; Jerusalem tarjosi 76 hotellia ja 9,863 huonetta, Eilat 50 hotellia ja 11,023 huonetta, Tel Avivin alue 61 hotellia ja 7,275 huonetta, Kuolleen meren alueella toimi 15 hotellia tarjoten 4,052huonetta ja Tiberiaan/Galilean alueella 50 hotellia tarjosi 6,397 huonetta.


Lisää matkailutietoa Israelista

Välimatkataulukko:

RoadChart

Verkko-oppaita:

Tietojen ja taulukoiden lähde: Ministry of Tourism Statistics Department, Israel

800px-PikiWiki_Israel_13219_Central_Library_at_Ben_Gurion_University
Yksi omista vierailukohteistani 2015: Be'er Sheva, Ben Gurion University, library

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Be'er Sheva: Shamoon College of Engineering

maanantai 4. tammikuuta 2016

Uusnatsismi edistyi Ukrainassa joulukuussakin

The Jerusalem Post’n otsikko oli melko kuvaava: “Local Jews in shock after Ukrainian city of Konotop elects neo-Nazi mayor”. Kyseessä on kertomus kaupungin uudelleenvalitun uusnatsien Svoboda puolueen pormestari Artem Semenikhin’n toimista.

UKRNZ  
Raporttien mukaan Semenikhin mm käyttää ajoneuvokilpinään tunnusta 14/88, joka numerologisesti viittaa fraaseihin “we must secure the existence of our people and a future for white children” ja “Heil Hitler”; hän on myös korvannut toimistossaan presidentti Petro Poroshenkon kuvan natsihallinnon aikaisen ukrainalaisjohtaja Stepan Banderan kuvalla ja edelleen hän kaupunkineuvoston avajaiskokouksessa kieltäytyi käyttämästä kaupungin virallista lippua koska sen yhtenä symbolina oli Daavidin tähti.
 
The Jerusalem Postin mukaan ”yhteisö on shokissa koska kukaan ei uskonut tällaista voivan tapahtua. Yleisesti juutalaisyhteisön välit ei-juutalaisten naapureiden kanssa ovat kohteliaat. Pormestarin yrittäessä välttää lausunnoissaan suoraa anti-semitismiä hänen monet lausuntonsa näyttävät kuitenkin tulkitun siten. Esimerkiksi Semenikhin kieltäytyi pahoittelemasta antisemitistisiä toimia joita äärinationalistit toteuttivat toisen maailmansodan aikana, samoin hän totesi 1930 nälänhädän [Holodomor] olevan pitkälti juutalaisten syytä.
 
Uusnatsismi Konotopissa on vain yksi esimerkki äärioikeiston aktivismista Ukrainassa. Seuraavassa muutama muu näyte joulukuulta 2015:
 
  • 5000 ukrainalaisen uusnatsipataljoona Azovin jäsentä ja heidän äärinationalistista kannattajaansa järjestivät soihtukulkueen Mariupolin kaupungin keskustassa kantaen soihtujen lisäksi “Wolfsangel” –symboleita joita aiemmin käytetttiin IIMS:n aikana SS-divisioonissa. Lähde: RT



  • Antikommunistinen hysteria leviää Kiovassa. Aiemmin v. 2015 kiellettiin neuvostosymbolit ja nyt oikeus on julistanut laittomaksi koko Kommunistisen puolueen jolooinbtämä ei voi ottaa osaa esimerkiksi vaaleihin. Kiellon sanotaan – kansalaisoikeuksien puolestapuhujien toimesta – rikkovan Euroopsn ihmisoikeusjulistusta, jonka allekirjoittaja Ukrainakin on. Lähde: The Guardian
  • Ukrainan natsit ovat yhteistyössä Daesh'n (ISIS, kalifaatti) kanssa, monet heistä ovat jo siirtyneet Syyriaan; lisäksi 9 000 ukrainalaispassia on lähetetty Daesh’n käyttöön. Lähde: New Eastern Outlook
  • Venäjän ulkoministeriö pitää vakavana uskonnonvapauden loukkauksena äärinationalistien otettua haltuunsa Rivne lähellä olevan ortodoksisen kirkon. Ministeriön mukaan kymmenen katedraalia on täysin tuhottu, 77 vakavasti vahingoitettu ja ainakin kolme ortodoksipappia murhattu; joissakin tapauksissa haltuunotot ovat tapahtuneet Ukrainan viranomaisten tuella. Lähde: TASS
¤ ¤ ¤
JewsUKR
 
Aiemmin aiheesta:
josta ote:
Haaretz lehden artikkeli Ukraine to honor groups that killed Jews in World War II kertoo Ukrainan [Kiovan hallinto] uudesta laista joka paitsi kieltää maan aiempaan kommunistiseen menneisyyteen liittyvät nimet ja symbolit. Lain odotetaan muuttavan tusinoittain kaupunkien ja sadoittain katujen nimiä. Toinen huhtikuussa hyväksytty laki puolestaan määrää, että ukrainalaiset kunnioittavat toisen maailmansodan aikaisia nationalistisia organisaatioita – kuten ”Organization of Ukrainian Nationalists” (OUN) ja ”Ukrainian Insurgent Army” (UPA) – jotka yhdessä natsi-Saksan ao yksiköiden kanssa toteuttivat juutalaisten joukkotuhontaa.
 
Onneksi naapurissa Venäjällä tapahtuu päinvastaisiakin toimia joista enemmän kirjoituksessa:

Taustoitusta Ukraina/Juutalaiset/Israel:

  • Vuoden 2012 Ukrainan parlamenttivaaleissa "Svoboda" –puolue voitti ensimmäiset paikkansa parlamentissa saaden niitä sinne neljänneksi eniten 10.44%:n ääniosuudella. Tämä johti paikallisten ja uljomaisten juutalaisyhteisöjen huoleen koska nämä pitivät “Svobodaa” avoimesti natsistisena ja antisemiittinä puolueena. Toukokuussa 2013 maailman juutalaiskongressi (World Jewish Congress) listasi puolueen uusnatsistiseksi.
  • Vuonna 2015 Israeliin tuli paluulain (Aliyah) perusteella arviolta 30 883 uutta siirtolaista kasvattaen maan väestöä 0,4%. Enemmistö siirtolaisia tuli kolmesta maasta eli Ranskasta 7 900, Ukrainasta 7 400 ja Venäjältä 6 800; suhteutettuna em maiden juutalaisväestöön muutti Ukrainan koko juutalaisväestöstä Israeliin noin 11% yhden vuoden aikana, vertailun vuoksi Venäjänjuutalaisista prosenttiosuus oli noin 3%.
  • Vuoden 2015 ensimmäisellä vuosineljänneksellä Ukrainasta muutti 215% enemmän juutalaisia Israeliin kuin samana aikana vuonna 2014.
 

 
 
 
 

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

IDF lisää taisteluvalmiuksiaan Siinain ISIS’ä vastaan

Ansar_Bayt_al-Maqdis_(شعارات_جماعة_أنصار_بيت_المقدس_3) (2)
ISIS-Sinai Province – aiemmin ‘Ansar Bait al-Maqdis’ (ABM) – nimellä tunnetusta terroristiryhmästä on tullut yksi ISIS’n lähi-idän tehokkaimmista osista. Israelin tiedusteluviranomaiset pitävät hyvinkin mahdollisena, että joku Siinain rajakaupungeista joutuu sen hyökkäyksen kohteeksi. Viime vuonna Siinain alueen terroristiryhmät hylkäsivät al-Qaedan ja liittoutuivat IS’n alaisuuteen . Siinain ISIS pitää Israelia toisena pääkohteenaan maan avustaessa Egyptin armeijaa taistelussa sitä vastaan. (Lähde YNet )

 

Vaikka Länsirannan terrori vaatii resursseja ja vaikka Siinain 220 km pitkälle rajalle Kerem Shalomista Eilatiin on valmistunut uusi huippunykyaikainen aita on IDF’lla silti normaalien armeijapataljoonien ohella valmiudessa myös erikoisjoukkoja. Israelin sotilastiedustelu on panostanut resurssejaan järjestöä koskevaan tiedonhankintaansa. Suurin osa IDF’n ja Shin Bet’n Siinaita koskevasta tarkkailusta on teknistä koska agenttien on hyvin vaikeaa soluttautua jihadistiryhmien sisään; ryhmät operoivat 25-30 tuhannen neliökilometrin pitkälti vuoristoisella alueella jolloin ryhmien harjoitusalueiden, asevarastojen ja johtokeskusten jäljitys ja kuvaaminen on hyvin haasteellista.




Viimeisten kolmen vuoden aikana Hamas on merkittävästi auttanut ABM sen nostaessa sotilaallista voimaansa ja operointikykyään. Vielä pari vuotta sitten ABM’n videoilla näkyi maalaisia varustettuna AK-47 ja käsikranaateilla. Nyt Siinain ISIS omaa Fajr raketteja, ilmapuolustusjärjestelmiä, olalta ammuttavia ilmatorjuntaohjuksia, räjähteitä, kehittyneitä viestintävälineitä ja satelliittipuhelimia. Viime kesänä ABM mm tuhosi raketti-iskulla maalta käsin egyptiläisen tykkiveneen.


Sinai option, Ari RusilaIsrael on jo vuosia auttanut Egyptiä tämän taistelussa Siinain jihadistiryhmiä vastaan tiedusteluyhteistyön lisäksi mm sallimalla maiden välisen rauhansopimuksen ylittävät määrät Egyptin asevoimia Siinailla. Egypti puolestaan on toteuttanut voimakkaita toimia Gazan raja-alueen rauhoittamisessa  mm tuhoamalla pääosin koko salakuljetustunneleiden verkon joka taas on romahduttanut Gazassa valtaa pitävien ryhmien talouden (ks. Op-Ed: Egypti Gazan saartajana Israelin sijaan! ).
 
Poliittisena ratkaisuna - Egyptin puolelta - puolestaan on jälleen noussut esiin ns. Siinain optio (ks. Siinai optio jälleen ratkaisuksi ).
 
 
Arvioiden mukaan Siinain ISIS omaa 500-1000 taistelijaa, joista 100-200 on saanut taistelukokemusta Syyriassa ja Irakissa. Yhteydet Daesh’iin (ISIS) ovat tiiviit – tätä osoittaa mm Siinain ryhmän viestiliikenne Irakin ja Syyrian päämajojen (ISIS' Security and Intelligence Council) kanssa edeltäen venäläiskoneen pudotusta 23. lokakuuta 2015. (Lähde: Ynet )

Siinain ISIS on uhka myös alueen merkittävälle matkailuelinkeinolle. Jo nyt julkaistaan eri tahojen toimesta alueen riskikarttoja joista ohessa yksi esimerkki. Tilanteiden muuttuessa nopeasti kannattaa riskitilanne tarkistaa reaaliajassa. Mainittakoon, että mm alueella sijaitseva Katariinan luostari on Israelin puolella Eilatissa lomailevien matkailijoiden suosiossa.

security-map-Egypt


perjantai 1. tammikuuta 2016

Hotelli-isku Eilatissa estetty

220px-PikiWiki_Israel_10420_court_house_in_beer_sheva
Be'er Sheva District Court
Israelin eteläinen syyttäjävirasto [Be'er Sheva District Court] asetti 31.12.2015 syytteen kahta Israelin arabia vastaan epäiltynä suunnitelmista räjäyttää hotelli Eilatissa. Khalil Nimri ja Ashraf Salaimeh työskentelivät eräässä Eilatin hotellissa ja laativat kaksi kuukautta suunnitelmiaan räjähteiden asettamiseksi sinne ja mahdollisimman suuren tuhon aiheuttamiseksi.

Motiivina oli syytettyjen halu kostaa lapsuudenystävänsä Fadi Alun’in kuolema joka tapahtui lokakuun 4. 2015 Jerusalemissa toteutetun puukotusyrityksen yhteydessä.

Alunperin Khalil esitti uskonnoloisten juutalaisten puukotusta mutta Ashraf piti parempana suuremman tuhin aiheuttamista. Pommi oli tarkoitus sijoittaa hotellin ruokasalin alla olleeseen huoneeseen. Ashraf’n kyselyt hotellin miehityksestä ja uskonnollisen juutalaisryhmän vierailusta hotellissa herättivät hotellin reseptionistin ja siivoojan huomiota siinä määrin että nämä ilmoittivat asiasta turvallisuushenkilöstölle.
Lähde: Jewish Press

Eilatista aiemmin:

Eilatin hotellialuetta 

P.S/AR:

Rio-Hotel-Eilat%20(20) Saamieni tietojen mukaan iskun kohteena oli Rio boutique hotel noin 200 metriä Eilatin keskustan lentoasemalta liikekeskuksessa. Kyseinen hotelli on kolmesta tähdestään huolimatta mielestäni tasoltaan Eilatin mittapuulla suhteellisen vaatimaton. Kaupungin pääasiallinen hotellialue sijaitsee keskustan lentokentän vastakkaisella puolella toisen hotellialueen sijaitessa Corall Beach'n alueella Taban suuntaan.