Google

Google

maanantai 23. toukokuuta 2016

Op-Ed: Palestiinan tyhjä museo


museumfbPALESTIINAN kansallinen museo, jossa on tarkoitus esittää kansan muinaista elämää ja perinteitä, avattiin viime viikolla [18.5.2016] pidetyssä avajaisissa Presidentti Abbas’n johdolla Bir Zeit yliopiston alueella lähellä Ramallahia Samariassa. Museo on kuitenkin täysin tyhjä ehkä osoituksena historiassa olemattoman kansalla olemattomista perinteistä.

Häikäisevän hieno lasista ja kivestä tehty 28 miljoonaa US dollaria maksanut museo on palestiinalaisen nationalismin symboli ja Palestiinalaishallinnon suurin hanke tiloiltaan ja budjetiltaan. ”Tämä museo kertoo koko maailmalle, että olemme olleet täällä, pysymme täällä ja tulemme pysymään perustaaksemme itsenäisen valtion” totesi Presidentti Abbas avajaisseremoniassa. Ennen kuluvan vuoden loppua museoon toivotaan saatavan jotain näytettävää itse rakennuksen lisäksi.

Lähde:     JewsNews , PRICELESS: ‘Palestinian’ history museum opens without any exhibits…makes perfect sense for a made up group of people

Nimetön (94)


Palestiina – lyhyt nykyhistoria

Museon tyhjyys kuvaa osaltaan Palestiinan kansan lyhyttä historiaa; itse asiassa voidaan väittää koko kansan olevan ’keksitty’ vasta 1960-luvulla.
 
Roomalaisten valloitettua Juudea he nimesivät alueen Palestiinaksi. Aina Israelin valtion perustamiseen v. 1948 saakka termillä palestiinalainen tarkoitettiin pääosin juutalaista: nykyinen The Jerusalem Post oli The Palestine Post, USA siionistiorganisaation lehti oli nimeltään New Palestine, nykyinen Bank Leumi oli Anglo-Palestine Bank, Israel Electric Company oli Palestine Electric Company, brittien IIMS:n armeijassa juutalaisvapaaehtoiset muodostivat Palestiinalaisprikaatin – kaikki olivat juutalaisia organisaatioita. Erillistä palestiinan kieltä tai kulttuuria ei ole tunnettu ei myös koskaan palestiinalaisten hallitsemaa Palestiinaa. Arabeina Palestiinalaiset ovat lähinnä jordanialaisia, jotka hekin ovat kansallisuutena melko uusi innovointi.

Länsiranta ei ole koskaan kollektiivisesti kuulunut Palestiinan arabeille eli ns. "palestiinalaisille". He omistavat siellä vain yksityistontteja kuten juutalaisetkin. YK:n päätöslauselma 242 vuodelta 1967 ei myöskään tunne "Palestiinan arabikansaa", jolta olisi viety maa joka pitäisi heille palauttaa. Tämä mielikuvituskansa keksittiin vasta vuonna 1967.

'Kansallisen heräämisen' syy?
quote-the-palestinian-people-have-no-national-identity-i-yasser-arafat-man-of-destiny-will-yasser-arafat-64-56-42
Arafatin omaelämänkerrassa "Terrorist or Peace Maker", by Alan Hart
 
Miksi Jordanian hallitsemat länsirannan arabit eivät vaatineet kansalleen valtiota tai vastaavaa 4. heinäkuuta 1967 mutta alkoivat viikkoa myöhemmin näin tehdä? Mielestäni vastaus on poliittinen ja taktinen tarve eikä niinkään yht'äkkinen kansallinen herääminen. Kun Israelia ympäröivien arabimaiden johto turhaan oli yrittänyt tuhota Israelin sotilaallisesti he päättelivät kuuden päivän sodan ja Khartumin konferenssin (elo-syyskuu 1967) välillä terrorisodan olevan ainoa keino päämäärän saavuttamiseen.

Terrorisodan oikeutukseksi tarvittiin kehyskertomus toisaalta Israelista rasistisena laittomasti maata valtaavana kansanmurhaa toteuttavana valtiona ja tietysti tarvittiin myös alkuperäiskansa. PLO nimesi tämän sorretun kansan palestiinan kansaksi. Ironista on että Brittimandaatin aikana Palestiinalla ymmärrettiin lähinnä alueella asuvia juutalaisia erotuksena siellä asuvista arabeista joiden oma luonnehdinta alueesta oli balad esh-Sham – Damascuksen provinssi – koska tällöin he katsoivat olevansa etelä-syyrialaisia.

Epilogi

Nimi "Israel" on merkinnyt kolmentuhannen vuoden ajan sekä Israelia maana että koko juutalaista kansaa; vanhin maininta Israelista kansana ulottuu 1200-luvulle eaa. Valtiona Israelin kuningaskunta perustettiin ensi kertaa v. 1050 eaa. Nimi Palestiina on samoin tunnettu yli kolme tuhatta vuotta merkiten aluetta jolla mm asui juutalaisia. Palestiina valtiona on tunnustettu käsite vuodesta 1988 lukien ja termillä ’palestiinalainen’ tarkoitettiin mm PLO:n peruskirjassa 1964/68 Palestiinan alueella asuneita arabeja. Tässä mielessä käsite ’Palestiinan kansa’ on suhteellisen nuori ja vielä identiteettiään hakeva ilmaisu.  PLO:n entisen sotilaskomentajan ja PLO:n toimeenpanevan komitean jäsenen, Zahir Muhseinin, sanat kiteyttävät palestiinalaishistoriaa osuvasti:
There are no differences between Jordanians, Palestinians, Syrians and Lebanese. We are all part of one nation. It is only for political reasons that we carefully underline our Palestinian identity....yes, the existence of a separate Palestinian identity serves only tactical purposes. The founding of a Palestinian state is a new tool in the continuing battle against Israel.
 
BczfdxgCcAArUZF-300x225

Aihepiiriin liittyvää:

Jordanian Sheikh: Allah gave Israel to the Jews




Kirjoitus ensinnä julkaistu Ariel -sivustolla

lauantai 21. toukokuuta 2016

Iron Domen meriversio valmis

INF-LOGO
ISRAELIN LAIVASTO harjoitteli puolustusvalmiuttaan testaamalla uutta nimellä ”Iron Dome of the Sea" [’Meren rautakupoli’] kutsuttua asejärjestelmäänsä. Harjoituksessa Israelin eliittijoukkoihin lukeutuva Shayetet 13 –yksikkö karkoitti Ashjelonin sataman läheisyydessä Yam Tethys kaasukentän vallanneet terroristit.

Israelin uudet kaasulöydöt itäisellä Välimerellä – lähimmät 16 merimailia Gazasta - vuonna 2009 olivat myönteinen yllätys Israelin energia-alan näkymille mutta muodostavat samalla uuden hyökkäyskohteen maan vihollisille.

Katso:

//platform.twitter.com/widgets.js
Videon lähde: IDF

Iron Dome of the Sea kykenee tuhoamaan vastaavia lyhyen kantaman raketteja kuin Gazasta on ammuttu Israeliin jo vuosikausia. Vuonna 2014 Israelin ja Hamasin välisessä Gazan sodassa Israel ensi kertaa otti laajemmin käyttöön Iron Dome järjestelmän josta nyt siis on kehitetty merisovellutus. Hamas on aiemmin yrittänyt hyökätä kaasukentälle siinä toistaiseksi kuitenkaan onnistumatta.
Ohjusten suhteen Israelin uhiksi luetaan Hizbollahin hallussa olevat venäläisvalmisteiset Yakhont merimaaliohjukset sekä iranilaiset Ababil lennokit kehittyneellä navigoinnilla ja kymmenien kilojen räjähdemäärällä lastattuina. 

Lähteet: Arutz Sheva ja Indian Defense News


Nimetön (93)

Luonnollisesti Israelin laivastolla on käytössään myös järeämpää aseistusta.  Saksalaisen Der SPIEGEL -aikakauslehden mukaan Saksan Kielissä rakennettuihin ja Israeliin jo toimitettuihin kolmeen Dolphin -luokan sukellusveneisiin on asennettu ydinkärjillä varustetut risteilyohjukset;  kolme tällaista sukellusvenettä toimitetaan Israeliin lisäksi vuonna 2017.  

Aiemmin aihepiiristä:
Israelissa nyt maailman kehittynein ohjuspuolustus 
Israelin aseteollisuus kehityksen kärjessä
Gazan ’tunnelisodan’ dead line lähestyy
IDF lisää taisteluvalmiuksiaan Siinain ISIS’ä vastaan
David’s Sling valmis
Arrow 3 ohjus testattu
Drone Guard
Israelille uusi meripuolustusohjus
IDF digitalisoituu
Uusi raja-aita Eilatista pohjoiseen
Israelin uusi sotilaallinen puolustusstrategia Israel ja Iranin S-300 torjuntajärjestelmä
Israel missile defence vs. threats, figure by Ari Rusila

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Yom Ha'atzmaut 68

Israelin 68:nnen itsenäisyyspäivän kunniaksi maan nykyhistorian merkkipaaluja valtion muodostamisen ja puolustamisen näkökulmasta. Luettelon linkit [kursiivilla] johtavat lisätiedon äärelle pääosin Wikipedian suomenkielisiin artikkeleihin.

1896                     Theodor Herzl julkaisi kirjansa Der Judenstaat esittäen visionsa tulevasta Israelin valtiosta

1917                     Britannian Balfourin julistuksessa lupaama oikeus perustaa "kansalliskoti" Palestiinaan

1941-1945            Juutalaisten kansanmurha - Holocaust

1947                     YK:n yleiskokouksessa annettiin esitys alueen jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin

1947-1948            Israelin itsenäisyyssota

1956                     Suezin kriisi

1967                     Kuuden päivän sota

1973                     Jom kippur -sota

1979                     Egyptin ja Israelin rauhansopimus

1982                     Libanonin sisällissota

1987-1993            Ensimmäinen intifada

1993                     Oslon sopimus

1994                     Israelin ja Jordanian rauhansopimus

2000-2005           Toinen intifada

2005                     Israelin yksipuolinen vetäytyminen Gazasta

2006                     Israelin–Libanonin konflikti 2006

2008                     Operaatio Valettu lyijy [Cast lead]

2012                     Operaatio Pillar of Defense

2014                     Operaatio Protective Edge


Israelin historia kuvina 91 sekunnissa:





 
Englanninkielisestä aineistosta esiinnosto: Robert Sarner esittää 68 syytä kunnioittaa Israelia – erityisesti muista syistä kuin sotamenestyksestä. Ko. kirjoitus löytyy uudelleen julkaistuna tästä linkistä.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Brittivasemmisto antisemitismin kimpussa

“Seventy-one years ago the Nazi regime was stopped, but the antisemitism and the lies didn’t die with Hitler in the bunker in Berlin.” (Benjamin Netanyahu, on Holocaust Remembrance Day 5/5/2016)
 
kenL
Britannian Labour puolue on erottanut 50 jäsentään kahden viime kuukauden aikana näiden antisemitismin ja rasismin takia Telegraph lehden mukaan. Merkittävimpiä huhtikuun lopun [2016] erotettuja vasemmistopoliitikkoja ovat Lontoon entinen pormestari Ken Livingstone ja parlamenttiedustaja Naz Shah. Livingstone oli pitänyt Hitleriä -30 -luvun sionistina ja pakistanilaisalkuperää oleva Labor edustaja Shah puolestaan aiemmin ehdotti, että Israel-Palestiina konfliktin ratkaisemiseksi juutalaiset tulisi uudelleensijoittaa Yhdysvaltoihin.

Helmikuussa 2016 Labor käynnisti selvityksen koskien Oxford University Labour Club –osastoaan ja maaliskuussa erotti muutamia sen edustajia ja aktivisteja antisemitismin takia.
Lucy Powell, varjo-opetusministeri, sanoi Vappuna Labour puolueella olevan ongelma antisemitusmin kanssa; seuraavana päivänä puoluejohtaja Jeremy Corbyn puolestaan totesi, ettei antisemitismi ole kovin suuri ongelma vaan pienen äänekkään vähemmistön aikaansaannosta.
[Lähteet: Politico ja BICOM ]

EU-Report-051
Asiaa voi myös hieman suhteuttaa siihen, että huhtikuussa 2015, a Pew'n julkaisema luotettavana pidetty tutkimus päätyi vain 7% briteistä suhtautuvan kielteisesti juutalaisiin. kun taas 19 % briteistä suhtautui kielteisesti muslimeihin ja 37% romaneihin.

Saksassa vasemmiston antisemitismi kärjistyi viime vapunpäivän mielenosoituksissa erityisesti Berliinissä. Anti-Israel boikottikampanja - BDS liike - koordinoi tällöin toimintansa muiden anti-Israel liikkeiden – kuten F.O.R. Palestine ( “For One State and Return in Palestine) – kanssa kaapatakseen Vappudemonstraation antisemitismin levittämiseen. Mainitut ryhmät onnistuivat saamaan järjestelykomitean enemmistön taakseen ja tämä johti Saksan radikaalia vasemmistoa edustavan “Ecological Left” jäämiseen tapahtuman ulkopuolelle. Antisemitisten ryhmien valtaannousun voimaa Saksan vasenmistossa kuvaa myös se, että Jutta Ditfurth, Saksan vihreän puolueen perustajia, jäi viime viikolla liki ainoaksi Saksan vasemmistoa valtaavan antisemitismin kritisoijaksi ja on joutunut sosiaalisessa mediassa nyt täysin alakynteen näkemyksineen. [Lähde ja lisää: Jüdische Algemine ]

Ranskassa antisemitismi on liitetty poliittiseen oikeistoon ainakin Dreyfus oikeudenkäynnistä lukien [1894] jolloin Dreyfusia vastustivat erityisesti konservatiiviset fanaattiset katoliset kun taas juutalaiskapteenia puolustivat sekulaarit liberaalit. Sittemmin ranskalainen antisemitismi liittyi oikeistolaiseen nationalismiin ja fanaattiseen anti-bolshevismiin. Nykyisin islamofobia on korvannut antisemitismin Ranskan äärioikeiston piirissä jolloin antisemitismi Ranskan vasemmistossa puolestaan on saanut lisää elintilaa. Yleisemminkin Israelin asema oikeistopiireissä on vahvistunut ja maata pidetäänkin “Juutalais-kristillisen” sivilisaation linnakkeena Islamin vastaisessa sodassa. Oikeiston voisikin länsimaissa tulkita vaihtaneen kohdettaan antisemitismistä antijihadismiin.
Israelin perustamisesta lukien [1948] Neuvostoliitto ja yleisesti vasemmistolaiset olivat hyvinkin suosiollisia Israelia kohtaan, samoin Israelissakin vasemmisto-sionistit johtivat maan politiikkaa. Kuuden päivän sodan jälkeen kansainvälisen vasemmiston asenne alkoi muuttua ja Israelin vasemmistonkin menetettyä valta-asemansa maa liitettiin kasvavasti miehitykseen, kolonialismiin, militarismiin ja vähemmistöjen syrjintään eli käsitteisiin joita vasemmisto yleisesti lännessä on vastustanut.

streeting (2)

Osa antisemitismiin liittyvää kokonaisuutta on käsitemäärittely koskien antisemitismin, antisionismin ja Israel –kritiikin rajapintoja. Israelin politiikkaa vastustavat tahot saattavat tulkita sionismin nationalistiseksi liikkeeksi ja tällöin antisionismi helposti voi ’lipsahtaa’ antisemitismiksi.
Sionismi on pohjimmiltaan näkemys siitä, että juutalaisilla tulisi olla kotimaa Lähi-idässä; nyt tämä on fait accompli joten antisionismiksi voi katsoa tämän tapahtuneen tosiasian kieltämisen tai sen muuttaminen. Vasemmistolainen sionismi (Labor Zionism) oli vallitseva Israelissa itsenäistymisestä aina 1970-luvulle saakka jonka jälkeen judaismia lähellä oleva uskonnollinen sionismi kasvatti kannatustaan.

Aivan oma muotonsa on sitten vanhasta juutalaisvastaisuudesta versova näkemys, mm Occupy –liikkeessä, juutalaisesta (pankkiirit, Rothschidit etc) salaliitosta nykyisen talouskriisin syynä.
Yksi syy antisemitismin nousuun vasemmistossa saattaa olla juutalaisiin ja Israeliin kriittisesti suhtautuvien muslimiyhteisöjen kasvu länsimaissa sekä antisemitismin suosion lisääntyminen näiden yhteisöjen sisällä.

Aiempina vuosikymmeninä antisemitismi oli erityisesti oikeistolainen ilmiö vasemmiston puolustettua tasa-arvon periaatteita ja yleisiä ihmisoikeuksia. Vasemmiston liukuma parina viime vuosikymmenenä antisemitistiseen suuntaan saattaa pohjautua siihen, että nyt Israel näyttäytyy vahvana alueen arabeja syrjivänä valtiona. Kyse ei kuitenkaan ole siitä että poliittinen vasemmisto olisi antisemitistinen vaan siitä että sen piirissä toimii aiempaa enemmän antisemiittejä.
habonim_dror