Konstruktiivinen unilateralismi Lähi-idän konfliktin etenemistienä

Prikaatinkenraali (res.) Michael Herzog on osallistunut liki kaikkiin Israel-Palestiina konfliktin neuvotteluihin vuodesta   1993 lukien. Tuoreessa esseessään  ( Fathom Journal ) hän perustelee, että Israelin yksipuoliset toimet voivat lopulta olla tie pari vuosikymmentä tuloksetta tavoiteltuun Kahden-valtion-ratkaisuun.  

Herzogin mukaan kahdenvälinen neuvotteluareena näyttää lohduttomalta viimeisen USAn välittämän vuosien 2013-2014 kierroksen kariuduttua.   Palestiinalaishallinto on edelleen jakautunut Fatahin hallitsemaan Länsirantaan ja Hamasin hallitsemaan Gazaan.  Israelissa oikeistohallitus heijastaa yhteiskunnan turhautumista toistuvasti epäonnistuneisiin rauhanaloitteisiin ja palestiinalaisten terrori-iskuihin.  Samalla USAn rooli Lähi-idässä on heikentynyt tulevien vaalien halvaannuttaessa maan kansainvälisen aloitteellisuuden.  

Israel ja muutamat johtavat arabimaat ovat lähentyneet väkivaltaisen jihadismin, Iranin johtaman liittoutuman ja alueeen yleisen epävakauden paineessa.  Tämä tilanne tulisi Herzogin mielestä kuitenkin nähdä mahdollisuutena.


Moniulotteiset ratkaisut moniulotteisiin haasteisiin

20 vuoden epäonnistuneet rauhanneuvottelut viimeistään ovat osoittaneet Lähi-idän konfliktin moniulotteisuuden.  Mustavalkoinen toisen osapuolen syyttely ja vain yhden rauhanesteen - kuten uudisasutukset, poliittinen johto, Israelin puolustuksen kovaotteisuus tai Palestiinalaisten kieltäytyminen Israelin tai USAn sopimusluonnoksista eivät edesauta ratkaisua. 
Herzogin mukaan toisiinsa liittyvien komponenttien yhteensovittaminen on haaste johon vastaaminen edellyttää moniulotteista palapelin koontia.  Palapelin osia ovat mm Israelin uudisasutukset/siirtokunnat, käytännön turvallisuustilanne ja turvallisuusjärjestelyt tulevaisuudessa, Palestiinan valtion yhdyskuntarakenteen kehittäminen alhaalta ylös, Gazan tilanne ja sen suhde Länsirantaan ja poliittinen visio viitekehyksestä alueellisine ulottuvuuksineen.

Herzog in mukaan keskinäiset neuvottelut nyt eivät ole vastaus vaan Israelin tulisi nyt muokata omaa kohtaloaan/tulevaisuuttaan eikä vain vastata ulkoisiin aloitteisiin.  Herzogin mukaan kahden yhteisön - israelilaiset ja palestiinalaiset - erottaminen toisistaan on Israelin intresseissä ja maan tulisi toimillaan tätä myös viestittää alkaa liikkumaan kohden Kahden-valtion todellisuutta; mielellään yhteistyössä palestiinalaisten kanssa ja myös alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.  Jopa ilman palestiinalaisosapuolta Israelin tulisi toteuttaa konstruktiivisen unilateralismin - rakentavien yksipuolisten toimien - politiikkaa joka tukisi Israelin turvallisuustilannetta ja jättäisi mahdollisuuden myöhemmille keskinäisille neuvotteluille ja  Kahden-valtion-ratkaisulle.

Konstruktiivisen unilateralismin komponentteja

Michael Herzogin hahmotteleman uuden politiikan osatekijöitä ovat mm seuraavat komponentit:

• Turvamuurin loppuunsaattaminen Israelin ja Länsirannan välillä samalla turvaten laillisen palestiinalaistyövoiman kulku Israeliin (liki kaikki terroritekojen tekijät ovat olleet laittomia laillisen palestiinalaistyövoiman ollessa sen sijasn vakauttava tekijä).
• Turvamuurin takaisten uudisasutushankkeiden lopettaminen.
• Turvamuurin ulkopuolisten uudisasutusten purkaminen edellyttänee israelilais-palestiinalaista sopimusta, poliittinen tahto ei riittäne niiden yksipuoliseen purkamiseen.
• Jerusalemia koskevat kuntarajojen muutokset ja turvamuurin muokkaus niiden mukaan.
• Palestiinalaishallinnon turvallisuus ja talouskapasiteetin vahvistaminen yhdessä alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa ja palestiinalaisten liikkuvuuden esteiden vähentäminen Länsirannalla.
• Vallan ja vastuiden siirtäminen Palestiinalaishallinnolle erityisesti Alue C:n Alue A:han liittyvillä seuduilla.
• Palestiinalaishallinnon kehityksen tukeminen kitkattoman siirtymisen varmistamiseksi Abu Mazenin (Pres. Abbas) jälkeiseen aikaan.
• Pitkän aselevon solmiminen Hamasin kanssa Gazaan ja Palestiinalaishallinnon aktiivisen roolin ulottaminen myös sinne.
• Aktiivinen alueellisen ulottuvuuden kehittäminen yhdessä johtavien arabimaiden kanssa. Erityisesti Egypti ja Jordania voivat omata suuren roolin Gazan ja Länsirannan turvallisuusjärjestelyissä.

 


Päätelmäni

Michael Herzogin näkemys Israelilais-Palestiinalaisen konfliktin ratkaisemiseksi pohjautuu hänen yli 20 vuotiseen kokemukseensa kyseisten osapuolten välisistä neuvotteluista.  Omastakin mielestäni uusi  viitekehys on tarpeen sillä vaikka keskinäiset neuvottelut yllättäen alkaisivatkin niin todennäköisesti tulos nytkin olisi olematon.  Kannatan myös alueellista lähestymistapaa sekä mm Egyptin Presidentti el-Sisin aloitteita  ja vaikkapa osaratkaisuna pitkää tulitaukosopimusta Gazaan vaikkapa suoraan Hamasin kanssa.  

Tammikuussa 2016 Israelin opposition ja keskusta-vasemmistolaisen Zionist Union -puolueen johtaja Isaac Herzog esitti vaihtoehtoisen lähestymistavan Israelin liki puolivuosisataiselle läsnäololle Länsirannalla, Gazassa ja itä-Jerusalemissa.  Pääkohta Isaac Herzogin suunnitelmassa oli Israelin turvamuurin loppuunsaattaminen Länsirannalla ja sen sisään jäävien alueiden pysyvän kaikissa rauhanjärjestelyissä Israelin suvereniteetin alla.   (laajemmin kirjoituksessani  Herzogin suunnitelma: ”Settlerit” turvamuurin suojaan [Op-Ed]   )

Olen aiemmin referoinut kahta 'vasemmistolaista' aloitetta artikkelissani  Op-Ed: Konstruktiivinen unilateralismi Israel-Palestiina -konfliktin vasemmistolaisena ratkaisuna   – Knessetin jäsenen Omer Bar.Levin ‘it’s in our hands’ -aloite ja "Blue White Future" -yhteisön 'constructive unilateralism' -aloitetta,  jotka molemmat omaavat samoja elementtejä kuin nyt Michael Herzogin esitys. 

Kaikki nämä - Michael Herzogin hahmotelma, Isaac Herzogin suunnitelma ja kaksi em vasemmistolaista aloitetta ovat mielestäni pääosiltaan yhteneväisiä, askel eteenpäin ja jopa oikeaan suuntaan - hyviä tiekarttoja parempaan tulevaisuuteen.  

 


Tämä Ariel -sivustolla ensinnä julkaistu kirjoitus perustuu laajempaan Conflicts -blogissa julkaistuun artikkeliini Constructive Unilateralism (II) as Solution to Israeli-Palestinian Conflict

---

Aiempia aihetta sivuavia kirjoituksiani:

Gaza Seaport – A Threat or Change
Israel’s 5 Strategy Options Regarding West Bank After Abbas
Constructive Unilateralism: Leftist Approach to Israel-Palestine Conflict
Herzog’s Plan: Security Barrier Around the Major Settlement Blocs of West Bank
Analysis: Resolving The Israeli-Palestinian Conflict
Sinai Option again
Hamas and Israel on Verge of the Deal
Gaza State Under Construction, West Bank Remains Bystander
Gaza Blockade – It’s Egypt not Israel!

UNESCO "lahjoitti" Temppelivuoren muslimeille

UNESCO:n hallitus äänesti 18.10.2016 Pariisissa päättäen kieltää kaikki juutalaisten yhteydet Temppelivuoreen ja Länsimuuriin.  Kauttaaltaan poliittinen päätös käyttää perinteisistä juutalaisten kohteista niiden musliminimiä syyttäen lisäksi Israelia miehitysvallaksi ja vaatien Israelia tekemään tarvittavat toimet estääkseen provosoivat loukkaukset Al-Aksa moskeijan ja Haram Al-Sharifin pyhyyttä ja kunniaa vastaan. 

Palestiinalaishallinnon tukema päätöslauselma näyttää  olevan seurausta sitä ajaneiden laajennushaluisten jihadia kannattavien  OIC:n jäsenmaitten -  Algeria, Egypti, Libanon, Marokko, Oman, Qatar ja Sudan - pyrkimyksistä. OIC on voimakas  57 muslimimaan blokkia YK:ssa valvova Islamilainen yhteistoimintajärjestö.   Päätöslauselma hyväksyttiin äänen 24 -6; 26 muun maan pidättyessä. Kuusi vastaan äänestänyttä maata olivat: USA, UK, Saksa, Hollanti, Liettua ja Viro. 

UNESCOn päätöksessä myönteistä voi nähdä siinä, että enemmän maita pidättyi äänestämästä kuin sitä tukemasta mutta ykeisemmin israelilaisnäkökulmasta sitä kuitenkin pidetään voittona terrorismille.
Hillel Neuer, executive director of UN Watch, on the #UNESCO #Jerusalem vote | TV interview on i24News:
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=GB1tcU5h6nU&w=560&h=315]


YK:n puolueellisuus

“The Arab States do not want to solve the refugee problem. They want to keep it as an open sore, as an affront to the United Nations and as a weapon against Israel. Arab leaders don’t give a damn whether the refugees live or die.” - Alexander Galloway, director of UNRWA in Jordan, 1952

 

UNESCO on valitettavasti vain viimeisin esimerkki YK:n kielteisestä asenteesta Israelia kohtaan.  Vaikka Israelia voikin pitää lähi-idän ainoana todellisena demokratiana valtio rutiininomaisesti saa osakseen kritiikkiä YK:n taholta enemmän kuin mikään muu valtio.  Vaikutusvaltainen arabivaltioiden blokki tuottaa ainutta juutalaisvaltiota  yksipuolisesti tuomitsevia päätöksiä. 

Israelin mm ainoana valtiona todettiin rikkovan ns. terveysoikeuksia  WHO (YK:n terveysorganisaatio) vuosikokouksessa toukokuussa 2015.  Tämä siitä huolimatta että Israelin sairaalat hoitavat jatkuvasti loukkaantuneita syyrialaisia ja palestiinalaisia.  Sen sijaan mm Jemenin, Saudi Arabian, Syyrian, Irakin, Libyan tai Pohjois-Korean terveyspalveluissa ei ollut mitään huomautettavaa.

UNHRC (YK:n ihmisoikeuselin) piti Israelia maaliskuussa 2016 törkeimpänä ihmisoikeuksien loukkaajana maailmassa antaen maalle viisi huomautusta ja vain yhden Syyrialle, Pohjois-Korealle ja Iranille eikä yhtään esimerkiksi Saudi Arabialle tai Kiinalle.   Räikein esimerkki puolueellisuudesta on, että UNHRC:n vuosikokousagendalla vuosittain on Israelia varten pykälä 7 koskien keskustelua Israelin ihmisoikeuksista;  millekään muulle maalle ei ole suotu vastaavaa "kunniaa".  

Paras esimerkki YK:n puolueellisuudesta lienee UNRWA (YK:n 'palestiinalais' pakolaisvirasto). UNRWA:n toiminta perinnöllisestä pakolaisasemasta perustuu täysin toiselle kriteerille kuin YK:n pääasiallisen pakolaisapuviraston – UNHCR:n – , jonka toiminta tähtää pakolaisten asuttamiseen joko kohdemaissaan tai palaamaan entisille kotialueilleen olojen rauhoituttua. Palestiinalaispakolaisia ei edes yritetä integroida niihin maihin, joissa he asuvat, heidän työ- ja omistusoikeutensa on rajoitettu eikä heille anneta kansalaisuusoikeutta.

UNRWA:n toiminta erityisesti Gazassa on herättänyt Israelissa kritiikkiä, sillä sen tukemilla lasten kesäleireillä pienille lapsille opetetaan radikalismin ohella sotaleikkejä ja aseitten käsittelyä. Edelleen viimekesäisen Gazan konfliktin aikana kouluja käytettiin tukikohtina ja aseitten ja rakettien varastoina. Asian tultua julkiseksi Hamas haki aseet pois kouluista ja klinikoilta, joista löydettiin myös useita hyökkäystunneleitten suuaukkoja. Yksi UNRWA:n klinikoista oli lisäksi ansoitettu surmaten kolme IDF:n sotilasta. Lähde: Arutz Sheva
  

[Lähteet ja lisää mm WND,  BICOM UN Watch  ]

---

Aiheesta laajemmin  Conflicts By Ari Rusila blogissa julkaistussa kirjoituksessa

UNESCO: The Temple Mount Is Sacred Only To Muslims

Jom Kippur 1973 ja Shaldag siitä opittuna

JOM KIPPUR  (suuri sovituspäivä) on juutalaisen kalenterin pyhin päivä, jota vietettiin 6. lokakuuta 1973. Kuuden päivän sodassa nöyryyttävän tappion kärsineet arabimaat käyttivät pyhäpäivää hyväkseen hyökätäkseen Israeliin. Jom Kippurin -sota käytiin 6.–24. lokakuuta 1973 Israelin sekä sitä vastaan pääasiassa hyökänneiden Egyptin ja Syyrian välillä.
 
Operaatiosta käytettiin nimeä Badr (täysikuu), eivätkä israelilaiset osanneet varautua siihen vaan niin poliittinen ja tiedustelujohto kuin tavalliset kansalaisetkin yllättyivät. Egyptiläinen kaksoisagentti onnistui syöttämään Israelin tiedustelupalvelulle harhauttavaa tietoa Egyptin aikeista.  Israelin pääministeri Golda Meir määräsi yleisen liikekannallepanon vasta muutamia tunteja ennen Egyptin ja Syyrian hyökkäystä. Marokko, Irak ja Jordania tukivat Egyptin ja Syyrian hyökkäystä lähettämällä omia joukkojaan.

Israelilaisten myöhäisen liikekannallepanon vuoksi arabimaat menestyivät sodan ensimmäisinä päivinä aiheuttaen Israelin puolustusvoimille huomattavia tappioita. Tilanne oli erityisen vakava Golanin kukkuloilla, jossa israelilaisten linjat kestivät vain täpärästi. Mikäli Golanin kukkulat olisivat jääneet Syyrian haltuun, olisi sitä voitu käyttää tukialueena jatkohyökkäykselle Galileaan ja kohti Välimerta. Egyptin joukot puolestaan onnistuivat murtamaan Israelin Bar-Lev-puolustuslinjan Suezin kanavan itäpuolella.
 
Lisäksi Israel kärsi aseiden ja ammusten puutteesta. Reservijoukkojen saapuessa muutamien päivien kuluttua rintamille sotatilanne alkoi muuttua, ja Yhdysvaltain ilmasilta turvasi Israelille sen tarvitseman huollon.
 
Toisin kuin ‘Kuuden-Päivän-sodassa’ v. 1967 olivat arabimaat nyt paremmin aseistettuja, omasivat kehittyneemmän strategian ja uudistuneen taktiikan. Näistä hyökkääjien vahvuuksista ja yllätyksestä huolimatta Israel kykeni torjuntavoittoon .

• 
• Syyrian rintama 6.-12.10.1973

Yli viikon kestäneiden taistelujen jälkeen Egypti ja Syyria olivat menettäneet useimmat valtaamansa asemat. Pian israelilaiset tunkeutuivat Suezin kanavan länsirannalle ja Syyriaan lähestyen arabimaiden pääkaupunkeja. Tulitauko astui voimaan noin kolme viikkoa sodan alkamisesta. Israelin sotilaallinen voitto oli kiistaton, mutta noin 2 700 miehen menetys henkisesti kova isku. Egyptin ja Syyrian uskotaan menettäneen sodassa noin 8 500 miestä, joista kolme neljännestä egyptiläisiä. Kenraalimajuri Ariel Sharonin divisioona hyödynsi rakoa egyptiläisjoukkojen välissä ja ylitti kanavan. Sharon tunkeutui aggressiivisesti vastoin yleisesikunnan ohjeita Egyptiin saartaen sen kolmannen armeijakunnan.
 
Vaikka sota päättyi Israelin kiistattomaan sotilaalliseen voittoon, kansa oli raivoissaan huonosta valmistautumisesta sotaan. Tulilinjalle joutui erityisesti puolustusministeri Moshe Dayan. Agranat-komission raportti syytti huonosta valmistautumisesta etupäässä armeijaa, mutta Golda Meirin hallitus joutui silti eroamaan. Yleisesikuntapäällikkö David Elazar erosi komission suosituksen mukaisesti. Israelin kuuden päivän sodassa hankkima voittamattomuuden sädekehä oli säröillyt pahasti sodan alkuvaiheen vastoinkäymisissä, kun taas Egypti ja Syyria olivat osoittaneet arabiarmeijoiden kykenevän toteuttamaan vaativia operaatioita ja käyttämään moderneja asejärjestelmiä tehokkaasti.
 
Sodan lopputulos - neljäs Egyptin tappio Israelille 25 vuodessa - kuitenkin vakuutti Sadatin rauhan tarpeellisuudesta ja revanssin toivottomuudesta, ja vuosikymmenen lopulla Egypti ensimmäisenä arabimaana allekirjoitti rauhansopimuksen Israelin kanssa. Sadat sai henkilökohtaisesti maksaa sopimuksesta kovan hinnan, kun hänet salamurhattiin sopimuksen allekirjoittamisen takia 1981.
Lähteet ja lisää: WikiPedia ja Israelity
 
Tunnin englanninkielinen dokumenttielokuva tässä:
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=icaeBubBbDg]

ja erityisesti Siinain panssaritaisteluista seuraavassa:
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=3Tw1KpbNPps]
 
Jom Kippurin sota v. 1973 oli, kuten muutkin Israelin itsenäistymistä seuranneet aseelliset konfliktit, sota jota ei ollut varaa hävitä koska häviön myötä katoaisi myös Israelin valtio. Jom Kippur 1973 erosi aiemmista sodista siinä, että Israelin vastustajat saavuttivat myös taisteluvoittoja osoittaen valtion haavoittuvuuden ja myös sen miten tavallisten sotilaiden osoittama sankaruus kompensoi heidän johtajiensa puutteet.
 
Shaldag

Yksi Jom Kippurin sodan opetuksia oli The Jerusalem Postin Yaakov Lappinin mukaan tarve valmistua paremmin erikoisoperaatioihin ja sen myötä eliittijoukko Shaldag’in perustaminen. Shaldag on maassa ja syvällä vihollisalueella toimiva Israelin ilmavoimien kommandojoukko.

Jom Kippurin sodasta tehdyt IDF:n analyysit päättelivät IDF:n olleen tällöin heikosti valmistautunut erikoisoperaatioihin. Israelin ilmavoimat (IAF) halusi omat maajoukot mm tuhoamaan maasta-ilmaan ohjusasemat ja niinpä ilmavoimien eliittikommandojoukko Shaldag perustettiin v. 1976. Vuodesta 1992 Shaldag muodostaa useiden kehitysvaiheiden jälkeen I AF:n pääesikunnan erikoisopraatioiden ytimen.

Shaldagin erityistehtävänä on koota tiedustelutietoa ja hyökätä viholliskohteisiin yllättäen maan rajojen ulkopuolella. Tämän luonteensa mukaisesti tämän eliittijoukon saavutuksista valtaosa säilyy sotilassalaisuuksina. Shaldag on aktiivinen myös sotien välillä tehden arkaluontoisia erityisoperaatioita. Joskus yksikkö toimii itsenäisesti ja joskus se taas liittyy muihin IDF:n operaatioihin.

Shaldag osallistui v. 1978 etelä-Libanonin konfliktiin  (koodi-nimi Operation Litani) mutta yksikön varsinaisesti ensimmäinen sota oli Ensimmäinen Libanonin sota v. 1982.  Shaldagin jäsenet keräsivät ennakkoon tiedustelutietoa Libanonista, Shadag myös merkitsi kohteet laserilla ohjatakseen IAF:n ammukset kohteisiinsa [nykyisin IAF:n täsmäohjukset saavuttavat kohteensa päivin ja öisin kaikissa sääoloissa ilman tätä apumenetelmää].

Operation Moses  Sudanissa v. 1984 ja Operation Solomon Etiopiassa 1991 olivat humanitaarisia tehtäviä joissa sikäläisiä juutalaisia tuhansittain lennätettiin Afrikasta Israeliin.
Vuonna 1991 Saddam Husseinin Scud –ohjusten hyökätessä Israeliin Shaldagin yksiköt olivat jo helikoptereissa lentämässä Irakiin kunnes hallitus kutsui heidät takaisin.

Toisessa Libanonin sodassa v. 2006 Shaldag teki yli 100 operaatioita vihollislinjojen takana. Vuonna 2007 Shaldag  osallistui Operation Orchardiin, jossa tuhottiin Syyrian ydinreaktori.  Gazan sodassa 2014 Shadag omien operaatioidensa ohella avusti IDF:n maaoperaatioita ottaen osaa mm Hamasin hyökkäystunneleiden etsintään ja tuhoamiseen.

Shaldag on Israelin armeijan kommandojoukkojen ydintä yhdessä Shayetet 13 -yksikön (merivoimien kommandot) ja Sayeret Matkal –yksikön kanssa, jonka reservikomppaniana Shaldag alun perin toimi. Kun Palmachimin lentotukikohdasta operoiva yksikkö ei ole suorittamassa operaatioita sen johto analysoi vihollisia yrittäen ymmärtää tulevaisuuden haasteita.
Lähde: Jerusalem Post


Lisää taustoitusta: Popular Videos - Israeli Special Forces Units & Shaldag Unit - YouTube

---

Kirjoitus on ensinnä julkaistu kahtena artikkelina Ariel -sivustolla

Historiasta: Jom Kippur -sota 1973

JOM KIPPUR  (suuri sovituspäivä) on juutalaisen kalenterin pyhin päivä, jota vietettiin 6. lokakuuta 1973. Kuuden päivän sodassa nöyryyttävän tappion kärsineet arabimaat käyttivät pyhäpäivää hyväkseen hyökätäkseen Israeliin. Jom Kippurin -sota (hepreaksi: מלחמת יום הכיפורים‎; milkhemet yom hakipurim taiמלחמת יום כיפור, milkhemet yom kipur; arabiaksi: حرب أكتوبر‎;: ħarb tai حرب تشرين, ħarb tishrin), käytiin 6.–24. lokakuuta 1973 Israelin ja Egyptin ja Syyrian välillä.

Operaatiosta käytettiin nimeä Badr (täysikuu), eivätkä israelilaiset osanneet varautua siihen vaan niin poliittinen ja tiedustelujohto kuin tavalliset kansalaisetkin yllättyivät. Egyptiläinen kaksoisagentti onnistui syöttämään Israelin tiedustelupalvelulle harhauttavaa tietoa Egyptin aikeista.  Israelin pääministeri Golda Meir määräsi yleisen liikekannallepanon vasta muutamia tunteja ennen Egyptin ja Syyrian hyökkäystä. Marokko, Irak ja Jordania tukivat Egyptin ja Syyrian hyökkäystä lähettämällä omia joukkojaan.


Israelilaisten myöhäisen liikekannallepanon vuoksi arabimaat menestyivät sodan ensimmäisinä päivinä aiheuttaen Israelin puolustusvoimille huomattavia tappioita. Tilanne oli erityisen vakava Golanin kukkuloilla, jossa israelilaisten linjat kestivät vain täpärästi. Mikäli Golanin kukkulat olisivat jääneet Syyrian haltuun, olisi sitä voitu käyttää tukialueena jatkohyökkäykselle Galileaan ja kohti Välimerta. Egyptin joukot puolestaan onnistuivat murtamaan Israelin Bar-Lev-puolustuslinjan Suezin kanavan itäpuolella.
 
Lisäksi Israel kärsi aseiden ja ammusten puutteesta. Reservijoukkojen saapuessa muutamien päivien kuluttua rintamille sotatilanne alkoi muuttua, ja Yhdysvaltain ilmasilta turvasi Israelille sen tarvitseman huollon.
 
Toisin kuin ‘Kuuden-Päivän-sodassa’ v. 1967 olivat arabimaat nyt paremmin aseistettuja, omasivat kehittyneemmän strategian ja uudistuneen taktiikan. Näistä hyökkääjien vahvuuksista ja yllätyksestä huolimatta Israel kykeni torjuntavoittoon .

Syyrian rintama 6.-12.10.1973

Yli viikon kestäneiden taistelujen jälkeen Egypti ja Syyria olivat menettäneet useimmat valtaamansa asemat. Pian israelilaiset tunkeutuivat Suezin kanavan länsirannalle ja Syyriaan lähestyen arabimaiden pääkaupunkeja. Tulitauko astui voimaan noin kolme viikkoa sodan alkamisesta. Israelin sotilaallinen voitto oli kiistaton, mutta noin 2 700 miehen menetys henkisesti kova isku. Egyptin ja Syyrian uskotaan menettäneen sodassa noin 8 500 miestä, joista kolme neljännestä egyptiläisiä. Kenraalimajuri Ariel Sharonin divisioona hyödynsi rakoa egyptiläisjoukkojen välissä ja ylitti kanavan. Sharon tunkeutui aggressiivisesti vastoin yleisesikunnan ohjeita Egyptiin saartaen sen kolmannen armeijakunnan.

Vaikka sota päättyi Israelin kiistattomaan sotilaalliseen voittoon, kansa oli raivoissaan huonosta valmistautumisesta sotaan. Tulilinjalle joutui erityisesti puolustusministeri Moshe Dayan. Agranat-komission raportti syytti huonosta valmistautumisesta etupäässä armeijaa, mutta Golda Meirin hallitus joutui silti eroamaan. Yleisesikuntapäällikkö David Elazar erosi komission suosituksen mukaisesti. Israelin kuuden päivän sodassa hankkima voittamattomuuden sädekehä oli säröillyt pahasti sodan alkuvaiheen vastoinkäymisissä, kun taas Egypti ja Syyria olivat osoittaneet arabiarmeijoiden kykenevän toteuttamaan vaativia operaatioita ja käyttämään moderneja asejärjestelmiä tehokkaasti.

Sodan lopputulos - neljäs Egyptin tappio Israelille 25 vuodessa - kuitenkin vakuutti Sadatin rauhan tarpeellisuudesta ja revanssin toivottomuudesta, ja vuosikymmenen lopulla Egypti ensimmäisenä arabimaana allekirjoitti rauhansopimuksen Israelin kanssa. Sadat sai henkilökohtaisesti maksaa sopimuksesta kovan hinnan, kun hänet salamurhattiin sopimuksen allekirjoittamisen takia 1981.

Lähteet ja lisää: WikiPedia ja Israelity

Tunnin englanninkielinen dokumenttielokuva tässä:
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=icaeBubBbDg]
ja erityisesti Siinain panssaritaisteluista seuraavassa:
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=3Tw1KpbNPps]

Shimon Peres - Israelin ydinohjelman arkkitehti

Edesmennyt Shimon Peres tunnetaan yleisesti rauhannobelistina, moninkertaisena ministerinä ja yhtenä keskeisenä Israelin valtion perustamiseen osallistuneena vaikuttajana. Vähemmälle huomiolle on jäänyt Peresin rooli Israelin ydinohjelman arkkitehtinä joka toiminta hänen elämäntyössään omaa ehkä suurimman vaikutuksen Israelin valtion säilymiseen uhkaavassa haasteellisessa toimintaympäristössä myös tulevaisuudessa.

Peres ydintutkimuslaitoksen edustalla (Photo by: COUNCIL FOR ATOMIC ENERGY)

Ranskan Sèvres’issä Pariisin lähistöllä Israelin johtajat (David Ben-Gurion, IDF Chief of Staff Moshe Dayan, Peres etc.) ja korkea-arvoiset Ranskan Britannian edustajat kokoontuivat 21.-22. lokakuuta 1956 suunnittelemaan ns. Suezin kriisiin myöhemmin johtaneita Gamal Abdel Nasserin Egyptin vastaisia operaatioita. Itse Suezin kriisi päätyi Nasserin propagandavoittoon ja Britannian sekä Ranskan diplomaattiseen tappioon Israelin saavutettua sotilaallista menestystä ja mm Eilatin vapautumisen saarrostuksesta.

Brittiedustajien poistuttua Sèvresin kokouksesta israelilaiset ja ranskalaiset kohottivat maljan tulevan yhteistyön kunniaksi. Peres käytti tällöin tilaisuutta hyväkseen toivoen Ranskan toimittavan Israeliin ydinreaktorin. Ranskalaiset eivät tyrmänneet esitystä ja niinpä 11 kuukautta myöhemmin syyskuussa 1957 Peres allekirjoitti heidän kanssaan asiaa koskevat sopimukset. Israelin Dimonaan nousi 1950 ja -60 –lukujen vaihteessa tekstiilitehtaaksi naamioitu ydinreaktori jossa tuotetaan – epävirallisten tietojen mukaan - uraania ja plutoniumia Israelin ydinaseisiin. Tämä ydinpeloite puolestaan on keskeinen tekijä estämässä vihamielisiä valtioita täysimittaiseen hyökkäykseen Israelia vastaan.
Pääministeri David Ben-Gurionin visio oli tehdä Israelista tieteellinen ja teknologinen “suurvalta”. Ydintutkimusta palveleva tieteellinen asiantuntemus tuli etupäässä Atomienergiakomission johtaja professori Ernst David Bergmanilta, mutta toteutus puhtaasti Shimon Peresiltä, joka tällöin palveli puolustusministeriön pääjohtajana ja joka yhdessä IDF:n Dayanin kanssa perusti Ranskan kanssa 6-7 vuotta kestäneen diplomaattisen ja sotilaallisen liittoutumisen. Ydinreaktorin myynti Israelille sisälsi myös hankkeessa tarvittavan osaamisen, välineiden, materiaalien ja henkilöstön.

Peresin henkilökohtaista suhdetta Ranskan pääministeri Maurice Bourgès-Maunouryyn kuvaa allekirjoitukseen liittyvä pieni yksityiskohta. Allekirjoitusta edeltävänä päivänä Ranskan hallitus oli kaatunut eikä siten enää toimivaltainen. Peres kuitenkin taivutteli Bourgès- Maunouryn merkitsemään allekirjoituspäiväksi edellisen päivän sillä Peresin sanoin “mitäpä 24 tuntia ystävien kesken merkitsee”. Kolme vuotta myöhemmin sadat ranskalaisinsinöörit lopettelivat töitään valmiin laitoksen myötä Dimonassa ja viisi vuotta myöhemmin – ennen ’Kuuden Päivän Sotaa’ – Israelilla oli käytössään (epävirallisesti) ensimmäinen ydinpommi. Lähde: Jerusalem Post

Shimon Peresin kuoleman kanssa ajallinen yhteensattuma on, että Israel Atomic Energy Commission esitteli 27.9.2016 Vienissä, 60^th IAEA General Conference -tapahtumassa, erityisen ‘Rays of Hope’ nimisen paviljongin, joka ensi kertaa kansainvälisesti esittelee Israelin valtion ydinohjelman sovellutuksia erityisesti koulutuksen, tieteen, terveydenhuollon, puhtaan energian ja maatalouden aloilla.

Israelin paviljonki mm esittelee:
* Be'er Shevassa sijaitsevan Carasso Science Parkin, joka perustettiin yhteistyössä IAEA:n kanssa ja josta alla video: The Carasso Science Park - Be'er Sheva
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=2XotmfZE0gE]
* Terveydenhuollossa radioterapiaa ja muita ydinvoimaan liittyviä lääketieteellisiä saavutuksia
* Maataloudessa tuholaisentorjunnan sovellutuksia
* Soreq Nuclear Research Center esittely
* Sarafim ohjelman fysiikan huippulahjakkuuksille
Lähde: GPO/ the Prime Minister's Office

---

Alla epävirallinen Mordechai Vanunun tietoihin pohjaava hahmotelma Dimonan laitoksesta: 
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=CxkDMt0-nTs]

---

[Kirjoitus ensinnä julkaistu Ariel -verkkolehdessä]