"Unohtunut" oikeusjuttu: Israel on Länsirannan laillinen hallussapitäjä

Israelin uudisasutus - "settlementit"/"siirtokunnat" - Länsirannalla/Juudeassa ja Samariassa on monitahoinen kysymys.  Uutisissa lähes säännönmukaisesti toistuu väite että Israelin rakennushankkeet vuoden  1967 linjan - oikeammin vuoden 1949 aselepolinjan -  takana tuhoavat Kahden-Valtion ratkaisun vaikkakin useat rakentamispäätökset esimerkiksi nyt Jerusalemissa lisäävät tosin asuntoja juutalaislähiöissä mutta eivät kasvata näiden lähiöiden maa-alaa.  

Viimeisten viiden vuosikymmenen aikana nk kansainväliseltä yhteisöltä on myös katkeamattomasti virrannut lausuntoja siitä, että Länsirannan asutukset ovat vastoin kansainvälistä oikeutta. Kuitenkin julkilausumien ohella on - Israelin ulkopuolella - olemassa yksi tosiasiallinen oikeustapaus joka otti päinvastaisen kannan: Ehkä tarkoituksellisestikin ei juuri ole uutisoitu, että  ranskalaistuomioistuin  (Cour d' Appeal de Versailles/3éme chamber)  tuomitsi vuonna 2013 Israelin olevan Juudean ja Samarian laillinen hallussapitäjä.

Israel on Länsirannan laillinen hallinnoija    
                                                                                                                                                                                                                 
Israelin hallintoperuste Länsirannalla pohjaa mm seuraaviin kansainvälisen oikeuden ilmentymiin:  The Jan Smuts Resolution of January 30, 1919, Article 22 of the Covenant of the League of Nations,  edelleen IMS:n voittajavaltioiden kokouksessa San Remossa 24.4.1920 juutalaisten oikeudet "kotimaahansa" Palestiinassa tunnustettiin tekemällä vuoden 1917 Balfourin julistuksesta  sitova laillinen dokumentti joka vielä myöhemmin sopimuksin vahvistettiin (1920 Treaty of Sevres and Lausanne). 

Luonnollisesti paikallisilla arabeillakin on historiallisia yhteyksiä ja maanomistusta Jordan -joen ja Välimeren välillä mutta heille pyrittiin juutalaisten tulon myötä osoittamaan oma "kotimaa" varaamalla Jordan joen itäosa - 77%  Palestiinan brittimandaatista - arabeille (Trans-)Jordanian muodossa.   Arabit halusivat kuitenkin enemmän ja juuri perustetun Israelin kanssa käydyn sodan jälkeen Jordania liitti ns. Länsirannan valtioonsa vuonna 1950 kunnes v. 1967 sodan jälkeen se palautui Israelille.  Tämän jälkeen alueen hallinnosta on kansainvälisesti sovittu  Oslon rauhanprosessissa vv. 1993-2000 (mm jako A, B ja C hallintoalueisiin) sekä Israelin ja Jordanian välisessä rauhansopumuksessa v. 1994  (Jordanialla ei aluevaateita Länsirannalla).

 


Länsimedialta unohtunut oikeusjuttu

Lajissaan ainutlaatuisessa oikeusjutussa ranskalaistuomioistuin (Cour d' Appeal de Versailles/3éme chamber) päätti v. 2013 Israelin olevan Juudean ja Samarian laillinen hallussapitäjä. Israelmyönteinen aktivisti  - Jean-Patrick Grumberg - päätti tutkia tarkemmin tätä länsimedian "unohtamaa" tapausta ja päälähteenä tässä Grumbergin  artikkeli Dreuz.infossa  ( Israël est l’occupant légal de la Cisjordanie, dit la Cour d’appel de Versailles , Publié par Jean-Patrick Grumberg le 25 décembre 2016 ).

Tarina alkaa 1990 -luvulta jolloin Israel aloitti Jerusalemissa kevytraidelinjan rakentamisen.  Tarjouskilpailun voittivat ranskalaisyhtiöt  Veolia and Alstom ja linja valmistui vuonna 2011.  Investoinnin seurauksena Palestiinalaishallinto (PA/PLO) ja sen ranskalainen solidaarisuusjärjestö (Association France Palestine Solidarité - AFPS), nostivat syytteen Versaillesin tribunaalissa (Tribunal de Grande Instance of Versailles France) Alstomia ja Veoliaa vastaan, koska näiden mukaan rakennustyö oli laiton pohjautuen YK:n, EU:n ja useiden muiden hallintojen näkemykseen siitä, että Israelin läsnäolo ko vuonna 1967 haltuunsaottamalla alueella on laitonta.  Oikeus kuitenkin totesi Israelin läsnäolon Juudeassa ja Samariassa olevan täysin laillista hyläten Palestiinalaishallinnon i.a. vaateet.  

Päätyäkseen ratkaisuun oikeuden tuli laajemmin - kuin vain kevytraiteen osalta - tutkia palestiinalaisten ja israelilaisten oikeudet alueella. Palestiinalaisosapuoli väitti Israelin laittomasti miehittävän Länsirantaa pohjautuen seuraaviin kansainvälisiin lakiteksteihin:

• Articles 49-6 and 53 of the Geneva Convention,
• Articles 23, 27 and 46 of the Regulations annexed to the Fourth Hague Convention of 1907,
• Article 4 of the Hague Convention of 14 May 1954.
• Article 27 of the Hague Regulations of 1907,
• Article 5 of the Convention IX of the 1907 Hague ja 
• Article 53 of Additional Protocol 1 to the Geneva Conventions.

Käsiteltyään em kansainväliset lakitekstit oikeus kumosi kaikki palestiinalaisosapuolen argumentit. Oikeus katsoi Israelin olevan oikeutettu pitämään järjestystä ja hallinnoimaan haltuunsaottamiaan Länsirannan alueita ja oikeutettu rakentamaan niin kevytraidelinjan kuin muutakin yhdyskuntarakenteita ja asuntoja.  Edelleen em kansainvälisen lain asiakirjojen ei edes katsottu koskevan Palestiinalaishallintoa koska ne kaikki ovat valtioiden välisiä dokumentteja.

Varsinaisen päätöksensä ohella oikeus tuomitsi palestiinalaisosapuolen maksamaan korvausta Alstomille 30 000 euroa,  30 000 euroa  Alstom Transportille ja 30 000 euroa Veolia Transportille.  Sen enempää PA/PLO kuin AFPS ei valittanut päätöksestä Korkeimpaan oikeuteen joten oikeuden päätös siten on lainvoimainen. 

Aiheesta laajemmin kirjoituksessani

Forgotten Court Rule: Israel Is The Legal Occupant Of Judea And Samaria