Google

Google

lauantai 2. toukokuuta 2015

Op-Ed: Gazan valtio rakenteilla, länsirannan palestiinalaiset statisteina

Gaza2Hamas ja Israelin hallituksen edustajat ovat jo viikkoja ellei kuukausia neuvotelleet pitkän tulitauon aikaansaamiseksi Gazan rajoille. Näitä salaisia – molemmat osapuolet ovat dialogin näihin päiviin saakka kiistäneet – neuvotteluja on käyty osittain suoraan ja pääosin mm Qatarin ja eri eurooppalaisten välittäjien kautta. Nyt kuitenkin Hamasin edustaja Ahmed Yousef on vahvistanut Maan News’ille keskusteluja todella käydyn ja näiden lopputuleman realisoituvan Israelin uuden hallituksen muodostamisen jälkeen.

Molempien osapuolten parhaillaan valmistautuessa seuraavaan sotaan - lähimmän vuoden tai aikaisimpien arvioiden mukaan jo tulevan kesän aikana – näyttää todellakin olevan pieni mahdollisuus Hamasin ja Israelin väliseen sopimukseen koska tällä hetkellä sota ei vaikuttaisi hyödyttävän kumpaakaan osapuolta. Jo näin käy voi tuloksena vuosikausia pitävän rauhan ohella syntyä jopa uusi palestiinalaisvaltio Gazaan Hamasin kilpailija Fatahin seuratessa sivusta oman valtioviritelmänsä kanssa mahdollisesti omine yksipuolisine toimenpiteineen.

Tulitauosta Gazan valtioon

The Times of Israel raportoi Hamasin tarjonneen pitkää (5-15 vuotta) tulitaukosopimusta vastineeksi Gazan saarron lopettamiselle. Vihollisuuksien lopettamisen ohella sopimusluonnos sisältää raja-asemien avauksen vapaalle viennille ja tuonnille sekä lentokentän ja sataman rakennustyöt. Keskustelujen kuluessa on esillä ollut useita luonnoksia sopimukseksi ensimmäinen lienee toimitettu Israelin hallitukselle jo kolme kuukautta ennen Israelin maalikuisia parlamenttivaaleja.

Israelin taholta vahvistetaan Hamasin tarjouksen perilletulo. Israelin puolelta keskusteluja ovat edesauttaneet COGAT (territorioiden hallintovirasto) yhteistyössä IDF:n (Israelin puolustusvoimat) uuden päällikön Gadi Eisenkot’n kanssa, jota puolestaan Israelin poliittinen johto tukee. Ennen vaaleja eindialogia tunnustettu sen antaessa väärän kuvan oikeistohallituksen suhteista maailmalla terroristijärjestöksi luettuun Hamasiin.

Hamas-agreement-1

Länsiranta statistina

Länsirannan palestiinalaishallinto (PA/PLO/Fatah) on ollut täysin sivustaseuraajan roolissa nyt paljastuneessa neuvotteluprosessissa. Jerusalem Post’n mukaan Hamas on neuvottelemassa palestiinalaisvaltion muodostamisesta Gazaan. Palestiinalaishallinnon mukaan kyseessä on Israelin juoni Gazan kaistaleen ja länsirannan täydelliseksi erottamiseksi toisistaan.

PFLP:n virkailija Kayed al-Ghul kertoo palestiinalaisvaltion perustamisen vain Gazaan olevan alun perin Israelin PM Yitzhak Rabinin idea vuodelta 1988. Toinen palestiinalaishallinnon virkailija Ahmed Majdalani (PSF) syytti Hamasia Islamilaisen emiraatin perustamisaikeista Gazaan. Hänen mukaansa idea tuli Israelin PM Ariel Sharonilta kymmenen vuotta sitten. PLOn tiedottaja Ahmed Assaf väittää Israelin ja Hamasin jo saavuttaneen yhteisymmärryksen erillisen valtion perustamisesta Gazaan.

Valmistelut seuraavaan sotaan

Shujaiya-3-300x268Neuvotteluista huolimatta molemmat osapuolet tekevät myös valmisteluja seuraavaa sotaa varten. Hamas rakentaa intensiivisesti hyökkäystunnelien verkostoaan – vähintään 1 000 kaivajaa tekee työtä kuutena päivänä viikossa kolmessa vuorossa. Useimmat tunnelit ulottuvat jo rajalle niitä pidennetään mikäli iskuajankohdan odotetaan lähestyvän. Iran on lähettänyt Hamasille kymmeniä miljoonia dollareita helpottamaan tunneleiden rakentamista rahoittaen samalla Hamasin ohjusvaraston täydennystä ja uudistusta.

Toisaalla Israel on kouluttamassa erityisyksiköitä tunnelisodankäyntiin. Teknisellä puolella on juuri esitelty uusi Elbitin tunnelin tunnistusjärjestelmä jossa sensorit havaitsevan tunnelin rakentamistoimet. Uuden alallaan maailman ensimmäisen järjestelmän on määrä kattaa koko Gazan vastainen raja. Järjestelmälle saatta olla käyttöä myös israelin Libanonin vastaisella rajalla sillä sikäläinen Hizbollah on kopioinut Hamasin kokemukset hyökkäystunneleista ja on Debkafilen mukaan länsimaisen maansiirtokaluston, ulkomaisten asiantuntijoiden ja Iranin rahoituksella rakentamassa omaa hyökkäystunnelien verkostoa Israeliin.

Näkemykseni

Kansainvälinen yhteisö on pari vuosikymmentä ajanut ns kahden valtion malliin (Israel ja Palestiina) perustuvaa ratkaisua lähi-idän konfliktiin. Nyt näyttää siltä että sellainen onkin syntymässä tosin sisällöltään erilaisena kuin suunniteltu (Gaza ja länsirannan Palestiina). Mahdollisen sovun esteeksi saattaa nousta Hamasin poliittisen ja aseellisen siiven erimielisyys sovun toivottavuudesta; kyseisillä siivillä on jo aiemmin eri näkemyksiä mm suhteessa Yemenin tilanteeseen, Israeliin ja Egyptiin. Tässä mielessä esimerkiksi Al-Qassam prikaatit saattavat hyvinkin tehdä hyökkäyksiä Israeliin kysymättä lupaa Hamasin poliittiselta johdolta.

300px-Gaza_Strip_map2.svgVaikka pitkä tulitaukosopimus Hamasin ja Israelin kesken saavutettaisiinkin ja vaikka Gazan kaistaleelle tosiasiassa perustettaisiinkin uusi valtio, ei koko lähi-idän konflikti nähdäkseni ole sillä ratkaistu. Edelleen jää tarve Israelin ja länsirannan palestiinalaishallinnolle sopia mm palestiinalaisvaltion rajoista, pakolaisista ja Jerusalemista. Laajemmin myös Iranin ja Israelin tulisi päästä jonkinlaiseen sopuun mm Iranin ydinohjelmasta jotta Hizbollahin uhkaa Libanonista voidaan pienentää.
Aiheesta laajemmin pääblogini kirjoituksessa

Gaza State Under Construction, West Bank Remains Bystander

 
Hamasiin liittyviä aiempia kirjoituksiani mm:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti