Palestiinalaishallinnon tulevaisuus?

.

Viime vuoden aikana on  nähty  Palestiinalaishallinnon (PA)  valvonnan murenevan myös Länsirannalla,  Gazassahan Fatahin kilpailija Hamas vakiinnutti asemansa jo voitollisten viime vaalien - tammikuussa 2006 -  joissa  Hamas voitti 76 paikkaa 132:sta. Monet palestiinalaiset pitävät PA:ta korruptoituneena organisaationa, joka ei enää edusta heidän etujaan. Viimeaikaiset tapahtumat Nablusissa ja Jeninissä viittaavat mahdollisuuteen muuttaa status quoa ja lopettaa PA:n ja Israelin välinen vähäinenkin turvallisuusyhteistyö.

< .

Bar-Ilan yliopiston Begin-Sadat ajatuspaja (BESA) on julkaissut tuoreen vision .

.

Palestiinalaishallinnon mahdollisesta näivettymisestä ja mainittua visiota seuraavassa referoidaan.  

.

Huhtikuuta 2023 leimasivat Ramadan ja Eid al-Fitr, aika, jolloin Palestiinan yhtenäisyys tuodaan usein esille, tai ainakin sellaisen yhtenäisyyden mielikuva. Hamasin ja Fatahin liput ripustettiin Temppelivuorelle, ja molemmat järjestöt ilmoittivat haluavansa kansallista yhtenäisyyttä. Pinnan alla tilanne oli kuitenkin paljon vähemmän ystävällinen. Vaikka Fatah yrittää saada viidettä yhtenäisyyttä koskevaa sopimusta Hamasin kanssa (vuosien 2006, 2011, 2014 ja 2017 sopimusten jälkeen), Hamas ei näytä siitä olevan kiinnostunut.

< .

Palestinian Center for Policy and Survey Research (PCPSR)  23. maaliskuuta julkaisema kysely heijastaa hälyttäviä tietoja, jotka viittaavat suuntaukseen, johon Israelin on varauduttava. Ensimmäistä kertaa palestiinalaisväestön selvä enemmistö (52 %) uskoo, että Palestiinalaishallinnon (PA) romahtaminen olisi palestiinalaisten etujen mukaista. 57 prosentin enemmistö on sitä mieltä, että PA:n jatkuva olemassaolo eli status quon säilyttäminen on Israelin edun mukaista ja että PA:n kaatuminen palvelisi palestiinalaisten ja aseellisten ryhmien, erityisesti Hamasin, etua.

.

Yksi Fatahin suurimmista saavutuksista oli Palestiinan kansallisen hallinnon perustaminen, jonka oli tarkoitus olla Palestiinan hallituksen itsemääräämisvallan ilmaisu. Se on eräänlainen valtio, jonka piti olla perustana tulevalle Palestiinan hallitukselle, joka kattaisi koko Länsirannan, Gazan alueen ja Itä-Jerusalemin. Visio kahden valtion ratkaisusta on murentunut viime vuosina, ja palestiinalaiset uskovat nykyään, että sen toteutuminen olisi enemmän samanlainen kuin Donald Trumpin vuoden 2016 rauhansuunnitelma kuin Bill Clintonin Camp Davidin suunnitelma vuodelta 2000.

.

JPalestiinalainen yhteiskunta on nyt jaettu kahden erillisen hallintoviranomaisen kesken. Gazan kaistaa hallitsee Hamas, joka on näennäisesti itsenäinen ja jota pidetään Israelin pelotteena. Toinen on PA, jota Fatah hallitsee (osissa Länsirannan aluetta). PA nähdään kokonaisuutena, joka tekee yhteistyötä Israelin kanssa säilyttääkseen hallintonsa ja aineelliset hyötynsä.

.

Palestiinalaisten sosiaalisten verkostojen toiminta vuosien aikana paljastaa, että Hamas on suositumpi kuin mikään muu palestiinalainen järjestö. Hamasin johtaja Ismail Haniya on voittanut lähes kaikissa vaalikyselyissä vuodesta 2014 tähän päivään saakka äänestäjien enemmistön Mahmoud Abbasin yli. (Viimeisimmässä kyselyssä Haniya voitti 52 % Abbasin 36 prosenttiin.) 

.

Kun kysyttiin: ”Kuka mielestäsi edustaa parhaiten Palestiinan etua?”, 26 % vastaajista sanoo Hamasin ja 24 % Fatahin. Hämmästyttävintä on, että 44 prosenttia uskoo, että kumpikaan osapuoli ei edusta parhaiten Palestiinan etua. Palestiinan politiikan suurin puolue on valikoima uusia paikallisia järjestöjä, kuten Lion’s Den ja paikalliset pataljoonat Nablusissa, Jeninissä ja muualla Länsirannalla. Nämä paikalliset organisaatiot eivät pidä itseään sitoutuneina tiettyyn organisaatioon. Heitä yhdistää sota Israelia vastaan. Palestiinan kansan suuren osan silmissä PA nähdään korruptoituneena hallintoviranomaisena, joka tekee yhteistyötä Israelin kanssa. Tapa saada legitimiteetti yleisön keskuudessa on kamppailu ja vastarinta. Valtavat 58 % kansalaisista kannattaa paluuta aseelliseen intifadaan. 

.

Terrori-iskujen massiiviset paineet Israelissa yhdessä maan hallinnon epäjärjestyksen kanssa (kohta puoli vuotta jatkuneet suurmielenosoitukset mm oikeusreformia kohtaan) luovat vaikutelman Israelin hajoamisesta. Lauseet "Israel kaatuu" tai "Israel on romahtamassa" ovat saamassa vauhtia sosiaalisissa verkostoissa. Näin ollen ei ole ihme, että tuki Israelin ja palestiinalaisten väliselle rauhanprosessille on ennennäkemättömän alhaalla, sillä 74 prosenttia palestiinalaisista uskoo, että kahden valtion ratkaisu ei ole enää relevantti vaihtoehto.

.

Väkivaltainen vastarinta on palestiinalaisväestön keskuudessa yhä merkittävämpi vaihtoehto. Hamas lisää painetta Länsirannalle ja Jerusalemiin. Terroristit, jotka murhasivat Lucy Deen ja hänen kaksi tytärtään, olivat Hamasin ryhmä Nablusista. Hamasin tiedottaja ja Hamasin poliittisen toimiston jäsen Hassam Badran teki selväksi, että Hamasin politiikkana on sytyttää Länsiranta tuleen. Hyökkäys, jossa kolme naista murhattiin, kuvattiin sankarilliseksi iskuksi. .

Hamas pyrkii osoittamaan, että vaikka se säilyttää suhteellisen rauhallisen Gazan kaistalla, se ei ole hylännyt vastarintaa ja jatkaa terrori-iskuja Israelin kansalaisia ja Länsirannan uudisasutuksia vastaan. Esimerkiksi Tulkaremissa (Länsirannalla) 6. toukokuuta surmatut terroristit olivat omien julkaisujensa mukaan Hamas-ryhmä.

.

BESAn julkaisun perusviestin mukaan todellisuus Länsirannalla on, että PA, jota pidetään laajalti korruptoituneena, on menettämässä valtaansa. Presidentti Abbasia  pidetään laittomana hallitsijana, koska hän on toistuvasti lykännyt presidentinvaaleja ja parlamenttivaaleja, Abbasin toimikausihan loppui 9. tammikuuta 2009. Tässä vaiheessa näyttää siltä, ​​että Hamasin pelisuunnitelma on horjuttaa Länsirantaa lisäämällä väkivaltaa, lisätä järjestön suosiota tällä alueella ja ottaa myöhemmin haltuunsa PA:n voimakeskukset. Tämä huolimatta siitä poistuuko Abbas näyttämöltä luonnollisesti tai joskus mahdollisten vaalien kautta. Tämän räjähdysherkän tilanteen jatkuminen voi hyvinkin johtaa palestiinalaishallinnon hajoamiseen ja erilaiseen hallintotilanteeseen, joka muostaa Israelille  Länsirannalla nykyistä merkittävämmän turvallisuushaasteen.

.

Lähde: BESA Center Perspectives Paper No. 2,198, May 23, 2023: .

 Are We Witnessing the End of the Palestinian Authority? .

by Dr. Leut. Col. (res.) Shaul Bartal

Liite:  Israelin 5 strategiavaihtoehtoa Länsirannalla Abbasin jälkeen

Olen aiemmin käsitellyt Israelin Abbasin jälkeisen ajan strategiavaihtoehtoja otsikossa mainitussa artikkelissa BESAn aiemman analyysin pohjalta [Professori Hillel Frisch’n artikkeli Israel’s Five Policy Options Regarding Judea and Samaria [BESA Center Perspectives Paper No. 336, March 29, 2016 ].  Sen pohjalta laatimani yhteenveto alla: .

JYksi toimintaympäristöön liittyvä tekijä nähdäkseni puuttuu Frisch’n analyysista nimittäin Gazan erillisrauha/pitkä aselepo Hamasin kanssa. Erityisesti jos sen yhteydessä saadaan toteutettua ns Siinain optio voisi tämä suurelta osin ratkaista Gazan alueen myönteisen taloudellisen kehityksen sekä pakolaiskysymyksen vaikuttaen tätä kautta myös Länsirannan tilanteeseen. 

.

JToisin kuin professori Frisch pidän Israelin yksipuolista vetäytymistä turva-aidan suojaan sekä toteuttamiskelpoisimpana että parhaana Israelin strategiana Länsirannan tilanteeseen. Vaikka ajatus on nykyisellään oppositiojohtaja Isaac Herzog’n esiinnostama sillä on kannatusta keskusta-vasemmiston ohella myös poliittisesta keskustasta ja myös keskusta-oikeiston piirissä. Tästä vaihtoehdosta enemmän kirjoituksessa  Herzogin suunnitelma: ”Settlerit” turvamuurin suojaan [Op-Ed] .

Jos rauhanneuvottelut Israelin ja Palestiinalaishallinnon välillä eivät ala tai ne jälleen totuttuun tapaan epäonnistuvat eikä alueellisiakaan ratkaisuja saada toteuttamisvaiheeseen niin nähdäkseni Israel voisi välittömästi toteuttaa ns. ’Kylmän rauhan’ ratkaisun ’Yksipuolinen vetäytyminen’ vaihtoehdon pohjalta. Kun rajakysymys näin olisi osaltaan ratkaistu voitaisiin neuvotteluihin muilta osin palata sitten kun osapuolet näkevät tarpeelliseksi pysyvämmän keskinäisen sopimuksen aikaansaamisen. Jos tähän tiekarttaan liitetään Israelin vasemmiston myös esittämä periaate ’rakentavasta yksipuolisuudesta’ [constructive unilateralism] voisi ratkaisu palvella myös ’Kahden valtion’ tavoitetta. Aiheesta taustoitusta myös kirjoituksissa Analyysi: Lähi-idän konfliktin ratkaisut  ja Op-Ed: Konstruktiivinen unilateralismi Israel-Palestiina -konfliktin vasemmistolaisena ratkaisuna .

Operaatio Shield and Arrow

Shield and Arrow  on Israelin armeijan (IDF) koodinimi operaatiolle joka käynnistettiin varhain tiistaiaamuna (9.5.2023) pääosin Gazassa toimivaa terroristijärjestö Palestinian Islamic Jihadia (PIJ) vastaan.  Operaatio toteutettiin 40 hävittäjän voimin ja se yllätti PIJ:n täysin. Pääkohteena asevarastojen, rakettilaukaisupaikkojen ym PIJ:n sotilaskohteiden ohella oli kolme PIJ:n korkea-arvoista komentajaa, jotka surmattiin koteihinsa ilmavoimien täsmäiskuilla.

Päätös operaation käynnistyksestä tehtiin PIJ:n laukaistua edeltävänä viikkona yli 100 rakettia eteläiseen Israeliin aiemmin syömälakossa olleen PIJ komentaja Khader Adnanin kuoltua. Raketeista kaksi osui Sderotiin. ja haavoittivat ainakin 12 siviiliä, mukaan lukien vakavasti loukkaantunut kiinalaistyöläinen.

Huomionarvoista meneillään olevassa operaatiossa on, että sen tilannekartoituksessa mukana olivat puolustus- ja strategisten kysymysten ministerit, Mossad ja Shin Betin johtajat, IDF:n esikuntapäällikkö ja muita kansallisen turvaneuvoston virkailijoita mutta kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gviriä ei oltu kutsuttu tilaisuuteen.

Security asessment with PM Netanyahu
Avi Ohayon/GPO

PIJ:n surmatut komentajat

IDF:n mukaan Khalil Bahitini oli PIJ:n korkein operatiivinen komentaja( al-Quds -prikaati) ja vastasi raketti-iskuista Israeliin viime kuussa. suunnitellen uusia hyökkäyksiä lähitulevaisuudessa.

Tareq Ezzaldin vastasi viestinnästä PIJ:n Gazan ja sen Länsirannan yksiköiden välillä, varojen siirtämisestä ja yllytystoimien koordinoinnista Israelin alueella.

Jihad Ghanem oli yksi liikkeen vanhimmista ja kokeneimmista toimijoista ja palveli jossain vaiheessa al-Quds-prikaatien komentajana eteläisellä Gazan alueella. Viimeisimmässä tehtävässään Ghanem vastasi varojen ja aseiden siirron koordinoinnista PIJ:ltä Hamasille.

Täsmäiskut PIJ:n johtajia vastaan eivät ole poikkeuksellsia sillä esimerkiksi vuonna 2019 Israel toteutti operaatio Black Beltin, jossa surmattin järjestön johtoon kuulunut Baha Abu al-Ataa. Tämän iskun IDF katsoo vaimentaneen PIJ:n operatiivisia kykyjä vuosikausia.

Päivä operaation jälkeen

Pääministeri Benjamin Netanjahu piti keskiviikkona (10.5.2023) lehdistötilaisuuden yhdessä puolustusministeri Yoav Gallantin, IDF:n komentajan (esikuntapäällikkö) Herzi Halevin ja Shin Bet johtaja Ronen Barin kanssa ilmoittaen ohjeistuksesta turvallisuusviranomaisille valmistautua konfliktin laajenemiseen mahdollisesti useammalla rintamalla. Ronen Bar myös kertoi edellisenä päivänä surmatun Tareq Ezzaldin työskennelleen rakettilaukaisu aseman luomiseksi Länsirannalla Jeninin kaupunkiin samalla kouluttaen sikäläistä iskuryhmää rakettien rakentamiseen ja laukaisemiseen.  Aiempien iskujen jatkeeksi IDF:n ilmavoimat tuhosivat PIJ:n ryhmän tämän kuljettaessa panssarintorjuntaohjuksia eteläisessä Gazassa. Edelleen edellisenä yönä IDF:n sotilaat tappoivat kaksi asemiestä Jeninin lähellä jouduttuaan tulituksen kohteiksi. 

Tiedotustilaisuudessa myös kehotettiin Gazan rajoilla olevia israelilaisia 40 km:n säteellä olemaan lähellä pommisuojia.  Esikuntapäällikkö Halevi kertoi iskujen yhteydessä tapahtuneista siviilien kuolemantapauksista, joita Israel pyrkii välttämään. Hän kuitenkin huomautti, että terroristit toimivat systemaattisesti siviiliväestön sisältä ja vaaransivat siten näiden hengen.

Epilogi

Operaatio Shield and Arrow suunniteltiin noin viikkoa ennen sen käynnistystä IDF:ssa puolustusministeri Gallantin johdolla.  Merkillepantavaa on, että päätös iskusta tehtiin Netanjahun, Gallantin ja esikuntapäällikkö Halevin sekä mahdollisesti Shin Bet johtaja Ronen Barin kesken Israelin laajennetun turvallisuuskabinetin tietämättä.  Näin esimerkiksi Itamar Ben Gvir ei osallistunut neuvotteluihin, osittain vuotojen pelosta, huolimatta roolistaan kansallisen turvallisuuden ministerinä.

Defense Minister Yoav Gallant speaks with an IDF official at the start of Operation Shield and Arrow, May 9, 2023. (credit: ARIEL HERMONI/DEFENSE MINISTRY)

Tiedotustilaisuuden varoitus eskalaatiosta on aiheellinen koska PIJ omaa hyvin läheiset välit Iranin vallankumouskaartiin, näin muut Iranin tukemat joukot Libanonista, Syyriasta ja Irakista voisivat tehdä kostoiskuja Israeliin.  Yksi keskeinen tekijä on, osallistuuko Hamas myös taisteluihin ja missä määrin. Viime elokuussa, kun Israel käynnisti operaatio Breaking Dawnin, joka kohdistui myös PIJ-komentajiin, ja tällöin Hamas ei puuttunut asiaan Iranin painostuksesta huolimatta. 

Yksi operaation käynnistämisen ensisijaisista motiiveista oli pelotteen palauttaminen Gazan kaistan lisäksi myös Libanonista ja Syyriasta pääsiäisenä tehtyjen raketti-iskujen jälkeen.

Toisaalta Israel on varoittanut Gazasaa pääasiallista valtaa pitävää Hamasin laajentamasta konfliktia ja neuvottelut tulitauosta ovat vireillä aiempaan tapaan Egyptin välityksellä.

Lähteinä mm: Jerusalem Post ,  BICOM , IDF 

---

Kirjoitus ensinnä ilmestyi  Ariel-Israelista suomeksi  -verkkojulkaisussa.

1:n, 2:n vai 3:n valtion Palestiina?

 

Lähi-idän rauhanprosessi – lähinnä sen Israelin ja Palestiinan välinen osa – on pysähtynyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Israelin juhliessa 75 vuotista itsenäisyyttään Palestiinalaisvaltio on toistaiseksi ollut rakenteilla yli 24 vuotta prosessissa jonka lopputulos on hämärän peitossa. Aloitetaanko suorat neuvottelut vai ei; Israelin ja palestiinalaishallinnon välillä tai alueellisella tasolla; ehdoin tai ilman; suoraan tai välittäjien kautta; Kahden valtion malli ainoana tavoitteena tai ei; vai olisivatko yksipuoliset toimet parempi vaihtoehto kuin nykyisen tilan jatkaminen. Onko kolmas kapina – intifada – jo alkanut vai ei?

Ensimmäinen intifada päättyi massiivisten rauhanponnistelujen – Madridin konferenssin ja Oslon sopimusten – ansiosta; toinen intifada päättyi massiiviseen sotilaalliseen operaatioon [Operation Defensive Shield], miten kolmas intifada päättyy, kun se mahdollisesti alkaa? Nämä ovat joitakin Lähi-idän konfliktin kysymyksiä. Tässä analyysissä pyrin selventämään Israelin ja Palestiinan konfliktin tärkeimpiä ratkaisuvaihtoehtoja suhteessa nykyiseen tilanteeseen. Alla vanhat vaihtoehtoni, jotka saattavat vielä olla voimassa:

Taustaa lyhyesti

Vuoden 2000 Camp Davidin huippukokouksesta, jossa Yhdysvaltojen johtamilla neuvotteluilla ei päästy kahden valtion väliseen sopimukseen, ilmaisu ”rauhanprosessi” on enimmäkseen johtanut huomion pois paikan päällä tapahtuviin todellisuuksiin ja tarjonnut tekosyyn olla tunnustamatta niitä. Parin viime vuosikymmenen aikana suorat Kahden-valtion -malliin perustuvat neuvottelut ovat olleet lähes ainoa lähtökohta ja vaihtoehto Israelille, Palestiinalaishallinnolle ja kansainväliselle yhteisölle Lähi-idän rauhanprosessissa. Neuvotteluprosessin ylläpitämisestä on tullut jopa tärkeämpi tavoite sinänsä kuin sopimukseen pääseminen. Neuvottelut ovat myös jatkuvasti alkaneet ja päättyneet ilman mainittavia tuloksia, eikä sopimukseen ole viitteitä edes lähitulevaisuudessa.

Useiden vuosien ajan Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisu on ollut Kahden-valtion -malli. Suurin osa Israelin kansalaisista on ilmaissut tukensa tällaiselle ratkaisulle. Tämä on hyväksytty ratkaisuksi myös kaikissa organisaatioissa, kuten YK:n turvallisuusneuvostossa ja yleiskokouksessa. Viime vuosina yhden valtion malli on kuitenkin noussut yhä enemmän todellisuutta. Olen itse propagoinut vuosia [tulottomasti] kolmen valtion (paluu) -mallin puolesta.

Yhden valtion todellisuus

Uusi Foteign Affairs – julkaistu analyysi [Israel’s One-State Reality-It’s Time to Give Up on the Two-State Solution By Michael Barnett, Nathan Brown, Marc Lynch, and Shibley Telhami in Foreign Affairs May/June 2023] väittää Yhden-valtion -mallin olevan todellisuutta joka tulisi tunnustaa.  Artikkelin pääargumentteja vapaasti suomennettuna ovat mm seuraavat: 

Pääministeri Benjamin Netanjahun paluu valtaan Israelissa kapealla äärioikeistoliitolla on murtanut jopa illuusion kahden valtion ratkaisusta. Uuden hallituksen jäsenet eivät ole arkailleet lausua näkemyksiään siitä mikä Israel on ja mitä sen pitäisi olla: Suur-Israel joka ei ole vain juutalaisvaltio vaan korostaa juutalaista ylivaltaa myös suhteessa palestiinalaisiin jotka alueella ovat pysyneet.

Netanjahun uusien hallitusten ääriliikkeet ylpeilevät tehtävästään luoda uusi Israel heidän kuvakseen: vähemmän liberaali, uskonnollisempi ja halukkaampi syrjimään ei-juutalaisia. Israel voi olla demokraattinen kansalaisilleen, mutta vastuuton miljoonille asukkailleen.

Israelin radikaali uusi hallitus ei luonut vain yhden valtion todellisuutta, vaan teki sen kieltämisen mahdottomaksi. Palestiinalaisten alueiden väliaikainen ”miehitys” on nyt pysyvä tila, jossa yksi ihmisryhmän hallitsema valtio hallitsee toista ihmisryhmää.

Palestiina ei ole odottava valtio, eikä Israel ole demokraattinen valtio, joka satunnaisesti miehittää Palestiinan alueen. Kaikki Jordanjoen länsipuolinen alue on pitkään muodostanut yhden Israelin hallinnon alaisen valtion, jossa maa ja kansa ovat radikaalisti erilaisten oikeudellisten järjestelmien alaisia ja palestiinalaisia kohdellaan pysyvästi alempana kastina.

Yllä mainitun analyysin mukaan siis vallitsee yhden valtion järjestely. Välimeren ja Jordan-joen välissä yksi valtio valvoo ihmisten ja tavaroiden tuloa ja sieltä poistumista, valvoo turvallisuutta ja voi määrätä päätöksensä, lakinsa ja politiikkansa miljoonille ihmisille ilman heidän suostumustaan. Ironista sinänsä, että Palestiinalaisaktivistien iskulause ”From (Jordan)river to Sea” näyttää toteutuneen joskin tavoitteisiinsa nähden nurinkurisesti.

Yhden valtion mahdollisuus ratkaisuna

Israelissa on 9,5 asukasta (mukaan lukien Länsirannan siirtokunnat), ja Israelissa asuu noin 2 arabikansalaista, mukaan lukien 350 000 Itä-Jerusalemin asukasta. Palestiinalaisten lukumäärän Länsirannalla arvioidaan olevan 2–2,5. Tämän lisäksi Gazan kaistalla asuu noin 2 miljoonaa palestiinalaista.

Aiemmassa kirjoituksessani [Yhden valtion malli ei ratkaise kysymystä Palestiinasta] esittelin INSS ajatuspajan muistiota (Resolving the Israeli-Palestinian Conflict: The Viability of One-State Models) siitä voiko olla mahdollista toteuttaa Yhden-valtion -mallia joka olisi sekä juutalainen että demokraattinen.

Neljä Yhden-valtion -ratkaisumallia – INSS-muistion mukaan – Välimeren ja Jordan-joen välillä ovat seuraavat:

1. Yhtenäinen valtio: Yksi valtio koko alueella ilman sisärajoja.
2. Valtio, jossa palestiinalaisilla on itsehallinto Palestiinan autonomisella alueella.
3. Liittovaltio: Juutalais- ja palestiinalaispiireihin jaettu valtio, jossa piireillä on laajat valtuudet piiritasolla, mutta keskushallinnolla on valta kansallisella tasolla.
4. Konfederaatio: Malli, jossa on kaksi valtiota – yksi palestiinalainen ja yksi juutalainen (Israel) – ja niiden välillä on määritelty ja avoin raja. Israelin ja Palestiinan yhteinen hallitus toimisi konfederaatiotasolla tietyillä toimivalta-alueilla, kuten ulkoisen turvallisuuden ja ulkomaankaupan alalla.

Jokaista mallia tarkastellaan parametrijoukon mukaan: alueellinen jako; siirtokuntien tila; Jerusalemin asema; kansalaisuuteen ja asuinpaikkaan liittyvät näkökohdat; valtion viranomainen; palestiinalaisten osallistuminen hallitukseen; vapaa liikkuvuus valtion sisällä; pakolaiskysymys; turvallisuusnäkökohdat; sosiaaliset näkökohdat; taloudelliset ja siviilinäkökohdat; valtion juutalaisen luonteen säilyttäminen; valtion demokraattisen ja liberaalin luonteen säilyttäminen; vaikutukset Israelin arabikansalaisiin; vaikutukset palestiinalaishallinnolle; Gazan kaistan asema; sekä mallin toteutus ja sen toteutettavuus. Näiden tekijöiden analysoinnin jälkeen arvioidaan mallin onnistumisen todennäköisyys pysyvänä ratkaisuna Israelin ja Palestiinan konfliktiin.

Muistiossa analysoidut mallit perustuvat juutalaisten ja palestiinalaisten väliseen ajalliseen jatkuvuuteen, kun taas vallitseva Kahden valtion malli perustuu ajatukseen erottelusta.

Muistion analyysin mukaan mikään yhden valtion malleista ei näytä edistävän pysyvän, kestävän ja onnistuneen ratkaisun saavuttamista konfliktiin. Koska näiden kahden väestön välillä on viime vuosikymmeninä ollut syvälle juurtunut vihamielisyys, kulttuurisia, sosiaalisia ja taloudellisia jännitteitä on vaikea erottaa; vapaa liikkuvuus palauttaisi terrorismin leviämisen Länsirannalta kaikkialle Israeliin.Lisäksi palestiinalaisten täydet ja yhtäläiset kansalaisoikeudet muuttaisivat peruuttamattomasti Israelin juutalaisen luonteen. Kaikki käyttöönotettavat mallit edellyttävät sopimuksia palestiinalaisten kanssa, mikä aiheuttaa loputtomia kiistoja.

Muistion mukaan yhden valtion malli ratkaisuna Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin molempien kansakuntien liittoon perustuvana – ainakin lyhyellä aikavälillä – vaikuttaa mahdottomalta. Siten kahden valtion malli näyttää olevan pysyvämpi mahdollinen ratkaisu puutteistaan huolimatta.

Kahden-valtion -ratkaisu

To this day, I cannot understand why the Palestinian leadership did not accept the far-reaching and unprecedented proposal I offered them. My proposal included a solution to all outstanding issues: territorial compromise, security arrangements, Jerusalem and refugees.( How to Achieve a Lasting Peace: Stop Focusing on the Settlements By Ehud Olmert Israel PM 2006-2009)

Kansainvälinen yhteisö on parin vuosikymmenen ajan saarnannut oppia ”kaksi valtiota kahdelle kansalle” ilman edistystä sen täytäntöönpanossa. Toki myös minunkin mielestäni kahden valtion ratkaisu voi olla sekä hyvä että mahdollinen. Lopullinen statussopimus – neuvoteltu kompromissi – on ollut hyvin lähellä ainakin Beilin-Abu Mazenin yhteisymmärryksen / sopimuksen / suunnitelman (1995) jälkeen, jossa lähes kaikista asioista sovittiin. Olmertin ehdotus (2008) oli luultavasti viimeinen vakava yritys (molemmat suunnitelmat löytyvät dokumenttikirjastostani). Näitä suunnitelmia on jalostettu moneen kertaan ja vakavaa työtä näkyy mm. vuotaneissa Palestine Papersissa/PaliLeaksissa (Lisää artikkelissa ”Pali-Leaks, land swaps and desperate search of peace”)

Kahden-valtion -mallin loppupelissä (joskus kaukaiselta näyttävässä tulevaisuudessa) ratkaisu pääpiirteissään noudatellee – aiemmin osapuolten pitkälti hyväksymien – niin kutsutun  Clinton Parametersin periaatteita. Näiden mukaan Kahden-valtion -ratkaisu pohjautuisi pääpiirteissään neuvoteltaviin rajoihin pohjautuen ennen 1967 aselepolinjaan tietyin maanvaihdoin (eli Israelin pitäessä ns. turvamuurin sisällä olevat alueet).

Kolmen-valtion ratkaisu

Mielestäni Israel on nyt ajautumassa kohti – tai on jo sitä – de facto Yhden-valtion todellisuutta vaarantaen maan tulevaisuuden joko demokratiana tai juutalaisvaltiona. Samaan aikaan Kahden-valtion -malli on osoittautumassa yhä enemmän utopiaksi ja siihen johtavat tiekartat umpikujaksi. Olen itse pitkään kannattanut Kolmen-valtion [ennallistamis] -mallia – kutsutaan myös valtiottomaksi vaihtoehdoksi – joka tarjoaa mielestäni pragmaattisimman ratkaisun Israelin ja Palestiinan konfliktiin. 

Kolmen-valtion skenaariossa Amman hallitsee Länsirantaa ja Kairo Gazaa. Malli sisältää myös ajatuksen Jordanian vaihtoehdosta, joka tarkoittaa Jordanian kehittämistä ja tunnustamista Palestiinan ja palestiinalaisten valtioksi. Mitä tulee Gazaan, ”Suur-Gaza” tulee mahdolliseksi Siinain vaihtoehdolla [Lisätietoja ”Siinain vaihtoehdosta” artikkelissani: Sinai Option again].

19 vuoden ajan Juudea ja Samaria olivat osa Jordaniaa ja sen väestö oli Jordanian kansalaisia, ja jopa (Trans)Jordan itse erotettiin Britannian mandaattihallituksen toimesta Palestiinasta alueen arabien asuinpaikkana. Kolmen valtion mallin etu olisi Israelille, Jordanian tapauksessa naapuri, jonka kanssa sillä on ollut rauhansopimus vuodesta 1994, ja Egyptin tapauksessa naapuri, jonka kanssa on sovittu rauhasta vuodesta 1978 lähtien. Palestiinalaisten tapauksessa etuna olisi pääsy osaan jo kehittyneitä valtion rakenteita; alueelliset itsehallintoratkaisut – Gazan autonomia, Länsirannan arabialueet Jordanian liittovaltiona tai konfederaatioina – mahdollistaisivat tarvittaessa palestiinalaisten oman kulttuuri-identiteetin säilyttämisen.

Omasta näkökulmastani tämä Kolmen-valtion [ennallistamis] -malli on sekä pragmaattinen että toteuttamiskelpoinen ja merkityksellisempi kuin koskaan. Ratkaisu palauttaa tilanteen – lukuun ottamatta israelilaisten siirtokuntia alueella C – sellaiseksi kuin se oli vuoden 1949 aselepojärjestelyjen ja vuoden 1967 ”kuuden päivän sodan” välillä.

Tie eteenpäin

Israelin ja Palestiinan ”rauhanprosessin” kahden vuosikymmenen aikana suorat neuvottelut kahden valtion ratkaisun saavuttamiseksi on nähty kansainvälisen yhteisön ainoana paradigmana ja se on ollut Israelin ja Palestiinan viranomaisten päävaihtoehto. Neuvottelujen jatkaminen on tullut de facto tavoitteeksi sinänsä eikä keinoksi päästä sopimukseen. Epäonnistuminen sopimukseen on antanut tekosyitä molempien osapuolten poliitikoille, jolloin he voivat syyttää toista osapuolta epäonnistumisesta, ja tuhonnut uskon siitä, että sopimus on mahdollista lähitulevaisuudessa.

Mahdollisina ratkaisuina Israelin ja Palestiinan konfliktiin on ollut Kahden-valtion ratkaisun lisäksi myös Yhden-valtion ratkaisu, osittaiset ratkaisut, kuten Siinain ja Jordanian vaihtoehdot, sekä erilaisia muunnelmia Kolmen-valtion ratkaisuista. Yksi tietysti helppo ”ratkaisu” on nollavaihtoehto – ”jäätynyt konflikti” tai ”status quo” -skenaario, joka voidaan toteuttaa myös pseudokeskusteluilla. Nykyisin myös yksipuoliset toimet – turhien neuvottelujen sijaan – voivat tasoittaa tietä kohti ratkaisuja.

Yhden valtion todellisuus on siis pahin skenaario Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisulle. Vielä pahempaa voisi olla palestiinalaisten pakkokarkottaminen Länsirannalta Israelin rajojen ulkopuolelta, mutta tämä vaihtoehto saattaa olla vain unelma israelilaisten äärioikeistolaisten keskuudessa.

Nyt Lähi-idän rauhanprosessi on tienhaarassa. Mielestäni Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisemiseen on kolme pääpolkua – nollavaihtoehto saattaa olla realistinen tämän hallituksen aikana, mutta se ei ole ratkaisu – ja ne ovat seuraavat:

• Neuvottelujen (uudelleen) aloittaminen,
• Rakentavat yksipuoliset toimet (Constructive unilateralism) ja
• Kylmä rauha

Rakentavan unilateralismin ajatuksen mukaan kansainvälisen yhteisön tulisi omaksua paradigma, jonka avulla kaikki sidosryhmät – Israel, palestiinalaiset, Yhdysvallat ja muut toimijat – voivat ryhtyä itsenäisiin toimiin, jotka edistävät kahden valtion todellisuutta.

Jos rauhanneuvottelut eivät käynnisty, ne epäonnistuvat uudelleen tai alueellisia ratkaisuja ei voida tällä kertaa toteuttaa tai muut sidosryhmät eivät ole valmiita omaksumaan rakentavaa yksipuolista lähestymistapaa, siinä tapauksessa Israel voisi näkökulmastani toteuttaa sitä, mitä kutsun ”kylmäksi rauhaksi”, tarkoittaen rauhansuhteiden vähimmäistasoa, jossa Israel liittäisi tärkeimmät siirtokunnat Länsirannalta turva-aidan sisään ja palaisi neuvotteluihin, kun molemmat osapuolet kokevat tarpeen tehdä pitkäaikainen sopimus. Tämä ratkaisu on mielestäni yksi tapa edetä ja se saattaa olla jopa mahdollista toteuttaa.

Jos yksipuolisia ratkaisuja tehdään rakentavan unilateralismin puitteissa, tämä lähestymistapa saattaa olla oikea tiekartta kohti pysyvämpää kahden valtion ratkaisua. Ei niin huono vaihtoehto verrattuna status quoon minun näkökulmastani. [Rakentavasta unilateralismista ks.kirjoitukseni Constructive Unilateralism: Leftist Approach to Israel-Palestine Conflict ]

---

Tämä kirjoitus ensinnä ilmestyi Conflicts by Ariel Rusila-blogissa.