”As of July 1, 2020 the Prime Minister will be able to bring the agreement reached with the United States regarding the application of sovereignty for discussion by the cabinet and the government and for the approval of the government and/or the Knesset.” (Article 29 of the national unity government)
Ensimmäinen heinäkuuta 2020 lukien Israelin pääministerillä on hallitussopimuksen pohjalta mahdollisuus tuoda hallitukseen ja Knessetiin esityksensä Israelin suvereniteetin ulottamisesta osiin Juudeaa, Samariaa (ns. Länsirantaa) ja Jordan joen laaksoa. Kyseessä on mahdollisuuksien ikkuna joka avautui Valkoisen Talon rauhansuunnitelman myötä. Kyseessä on merkittävä strategisen tason toimi joten luonnollisesti aiheesta käydään kiivasta keskustelua erityisesti Israelin sisällä mutta myös maan rajojen ulkopuolella. Dilemman osia ovat mm se liitetäänkö Israeliin alueita nyt tai ehkä myöhemmin, paljonko ja mitä alueita liitetään, mitkä ovat liitoksen riskit Länsirannalla, Israelin rajoilla ja kansainvälisesti, voiko mahdollisuuksien ikkuna sulkeutua marraskuussa 2020 mikäli Joe Biden voittaa vaaleissa Donald Trumpin ja uudelleenarvioi USAn Lähi-idän politiikkaa.
Israelissa liitokseen on jo valmistauduttu ja jo kuukausi sitten puolustusministeri Benny Gantz ohjeisti armeijan johtoa nopeuttamaan sotilaallisia valmisteluja koskien palestiinalaisaueita. IDF on valmistellut useita Juudeaa, Samariaa ja Gazaa koskevia skenaarioita suhteessa alueliitokseen.
Kahden valtion malli Valkoisen Talon (Trumpin) rauhansuunnitelman pohjalta.
Alue?
Annexation tai alueliitos termiä käytetään jonkin valtion yksipuolisesti ulottaessa suvereniteettinsa rajojensa ulkopuolelle ja monet kansainväliset instituutiot pitävät sitä kansainvälisen lain vastaisena. Liitosten tuomittavuuteen vaikuttaa toki politiikka ja niinpä Krimin liittäminen Venäjään tuomittiin laajalti mutta sitä edeltänyttä ja Venäjän esimerkkinä käyttämää Kosovon irrotusta Serbiasta taas ei.
Monet israelilaisasintuntijat pitävät alueliitosta laillisena koska suvereniteettia ei olla laajentamassa Länsirannalla minkään muun valtion alueelle. Länsiranta oli aiemmin osa Osmanien (ottomaanien) valtakuntaa joka lakkasi olemasta noin sata vuotta sitten. Valtakunnan hajottua Palestiina ml. Länsiranta siirtyi Brittimandaatin hallintaan ja San Remon konferenssissa 1920 alueelle sovittiin perustettavan juutalaisten kotimaa, yksinomaan alueen arabiasukkaille puolestaan lohkaistiin Palestiinasta 80% Jordan -joen itäpuolelle perustettuun (Trans) Jordaniaan. Brittimandaatin loppuvaiheessa YK teki jäljelle jääneelle Palestiinalle v. 1947 jakosuunnitelman, osa juutalaisille ja osa alueen arabeille; juutalaiset sen hyväksyivät mutta arabit ei. Ympäröivien arabivaltojen hyökättyä itsenäistyneen Israelin kimppuun Jordania valloitti nykyisin Länsirantana tunnetun alueen ja Israel puolestaan vuoden 1967 Kuuden-Päivän sodassa. Jordania ja Israel tekivät rauhansopimuksen v. 1994 jossa kansainvälinen rajalinja seuraa Jordan jokea eikä Jordanialla ole mitään aluevaateita koskien Länsirannan alueita.
Vuonna 1993 aloitetun Oslon rauhanprosessin myötä Israel ja Länsirannan arabeja (palestiinalaisia) edustava PLO sopivat Länsirannan jakamisesta A, B ja C hallintoalueisiin, joissa A ja B ovat kokonaan tai osittain Palestiinalaishallinnon alaisia ja alue C kokonaan Israelin hallinnon alaisia.
Alueliitoksen lähtökohta, tarkat rajat suunnitteluvaiheessa muotoutuvat tai sovittavissa Palestiinalaishallinnon kanssa.
Alueliitos?
Nyt suunniteltu Israelin suvereniteetin laajentaminen Länsirannalla kohdistuu pelkästään alueeseen C joka siis jo on sopimusten myötä täysin Israelin hallinnassa. Hallinto tapahtuu nykyisin sotilashallinnon kautta jolloin vaikkapa aluesuunnittelu ja rakentaminen edellyttävät C alueella puolustusministerin ja pääministerin hyväksyntää. Virallinen alueliitos mahdollistaisi samojen siviilihallinnon prosessien käytön kuin muuallakin Israelissa.
Julkisessa keskustelussa on saattanut syntyä kuva että Israel olisi liittämässä itseensä koko Länsirannan tuhoten pari vuosikymmentä tuloksettomien neuvottelujen tavoitteena olleen Kahden-valtion ratkaisun. Kuitenkin Valkoisen Talon rauhansuunnitelman (Peace to Prosperity ) mukaan alueliitokselle määritelty alue on vain noin 30% koko Länsirannan alueesta, eli pääosa Israelin hallintaan jo Palestiinalaisten kanssa sovitusta Alue C:stä.
Israel ja Yhdysvallat ovat yhdessä kartoittaneet liitosalueen tarkkoja rajoja ja molempien toiveena on ollut, että Palestiinalaishallinto suostuisi neuvottelemaan rauhansuunnitelman toteutuksesta. Tähän Palestiinalaishallinto ei kuitenkaan ole suostunut.
Yksi harkinnassa oleva vaihtoehto nykytilanteessa on Länsirannan erikseen määriteltävien alueiden asteettainen liitos Israeliin eli alkuvaiheessa Israeliin liitettäisiin vain suurimmat Länsirannan alueesta vain 3% käsittävät asutuskeskukset ja lopun 27% osuudesta päätettäisiin vasta kun tarkat rajat myöhemmin on määritelty.
Poikkeavia näkemyksiä
“Our future doesn’t depend on what the Gentiles will say, but on what the Jews will do.” (David Ben-Gurion)
Oikeisto korostaa turvallisuusriskejä ja sitä että Palestiinalaishallinto saisi kaavaillussa liitoksesta haltuunsa jopa puolet Israelin nyt hallitsemasta Alue C:stä. Länsirannan uudisasutus- (setlementti-) liikkeen johto on jopa käynnistänyt julkisen kampanjan Trumpin rauhansuunnitelmaa vastaan koska se heidän mukaansa avaisi tien Palestiinalaisvaltiolle samalla rajoittaen uudisasutusta Länsirannalla.
Monien aiempien upseerien ja virkamiesten tukemassa vasemmistossa alueliitoksessa nähdään enemmän riskejä kuin mahdollisuuksia; ainakin toistaiseksi kun liitoksen yksityiskohdat vielä ovat auki. Vasemmistossa liitoksen katsotaan liiaksi vaarantavan Kahden-valtion mallin. Puolustusministeri Gantz onkin korostanut alueellisen vakauden ylläpitämistä ja ovien aukipitämistä tuleville ja toivottavasti neuvotelluille rauhanratkaisuille.
Kaikkein synkimmät visiot näkevät annexaatiossa mm seuraavanlaisia painajaisia:
- väkivallan lisääntyminen Israelin ja palestiinalaisten välillä,
- Israelin suhteiden huononeminen Jordanian ja Egyptin kanssa, joka voisi jopa johtaa näiden kanssa solmitut rauhansopimukset,
- Persianlahden maat lopettavat hyvin alkaneen turvallisuus- ja tiedusteluyhteistyön Israelin kanssa,
- EU tuomitsee Israelin mitä vahvimmin termein,
- lukuisat maat tunnustavat Palestiinan valtion,
- BDS liike voimistuu merkittävästi,
- antisemitismi kasvaa ennennäkemättömiin mittoihin.
Alue C:n ollessa jo Israelin hallinnassa voi alueliitos hyvinkin mennä läpi Knessetissä muuttamatta juuri mitään itse alueen käytännöissä (sotilashallinto vain korvautuu siviilihallinnolla). Pääongelma kuitenkin on, että myöhemmin päätöstä on paljon vaikeampi kumota sen vaatiessa todennäköisesti 66% enemmistön Knessetissä. Tällainen kumoamistarve voi syntyä esimerkiksi jos rauhanneuvottelut Palestiinalaishallinnon kanssa joskus saadaan käyntiin olisi neuvotteluvara aiempaa pienempi.
Globaali vastaus alueliitokseen?
“We can disagree with Israel on political issues and still cooperate in other areas, such as the coronavirus and technological matters,” (FM Anwar Gargash, UAE)
Jordania on uhannut uudelleenarvioivansa suhteensa Israeliin alueliitoksen tapahduttua. Syynä kantaan voi olla se, että palestiinalaispakolaisia on tarkoitus kotouttaa Jordanian pakolaisleireiltä normaalielämään ja tämän katsotaan voivan uhat maan sisäistä vakautta.
Egypti tuntee perinteistä solidaarisuutta palestiinalaisiin ja heidän haluunsa omaan valtioon. Egyptin kansallinen intressi on saada rauhanprosessi jälleen käyntiin Israelin ja Palestiinalaishallinnon kesken. Tämä vakauttaisi aluetta Trumpin rauhansuunnitelma johtaisi myös miljardiluokan hankkeisiin Egyptin puolella.
Persianlahden maat kritisoinevat alueliitosta voimakkaasti julkisuudessa mutta hiljainen turvallisuusyhteistyö jatkunee Iranin (ydin)uhan ollessa merkittävämpi kysymys suhteessa nykytilanteen tunnustamiseen palestiinalaisten osalta.
Näkemykseni mukaa globaali vastaus Israelin alueliitokseen tullee olemaan retoriikaltaan kovaa ja tuomitsevaa mutta kuitenkin ilman mitään konkreettisia vastatoimenpiteitä.
Retorinen kysymykseni: Luuleeko joku (pl jotkut palestiinalaisjohtajat julkisesti) että Israel luovuttaisi tämän uudisasutuksen Palestiinalaisvaltiolle missään mahdollisessa rauhansopimuksessa? Arielin kaupunki (perustettu v. 1978) sijaitsee -67 rajan ja turvamuurin välissä Länsirannalla:
Palestiinalaishallinto omaa mahdollisuuksien ikkunan parempaan diiliin
”Every Time Palestinians Say ‘No,’ They Lose” (Bret Stephens)
Palestiinalaishallinnon tavoite
PA julisti toukokuussa 2020 olevansa enää sitoutumatta 1990-luvun rauhansopimuksiin ja PA on alkanut alasajaa israelilais-palestiinalaista yhteistyötä. Tämä vaikuttaa hyvin kielteisesti palestiinalaisten päivittäiseen elämään aina verojenkeräyksestä syöpähoitoihin. PA jopa kieltäytyi ottamasta vastaan lahjoitettua korona-apua Arabiemiraateilta koska välineitä ja lääkkeitä tuonut avustuskuljetus laskeutui Ben Gurionin lentokentälle sieltä edelleen PA:lle välitettäväksi.
PA myös kieltäytyy ottamasta vastaan noin $145 miljoonan verovaroja jotka israelilaishallinto kerää PA:n puolesta kuukausittain. Kaikki tämä kieltäytyminen vaikuttaa tavallisiin palestiinalaisiin jotka nyt joutuvat etsimään vaihtoehtoisia teitä mm päästäkseen hoitoon Israelin puolelle.
Trumpin rauhansuunnitelma on mielestäni ainutlaatuinen uusi viitekehys Israelin ja Palestiinalaisten konfliktin ratkaisemiseksi sisältäen sekä Palestiinan valtion perustamisen että mittavan investointi- ja kehitysohjelman yhteiskuntarakenteiden luomiseksi ja palestiinalaisten elinolosuhteiden merkittäväksi parantamiseksi.
Mielestäni Trumpin rauhansuunitelman myötä nyt on Palestiinalaishallinnolle avautunut todellinen mahdollisuuksien ikkuna. Nähdäkseni nyt tulevina kuukausina kun presidentti Trump on Valkoisen Talon isäntä hän kiihkeästi haluaa luomansa ”Vuosisadan diilin” toteutuvan jo pelkästään voittaakseen tulevat vaalit ja onnistuessaan ehkä jopa Nobelin rauhanpalkinnon. Juuri tämä ajoitus avaa palestiinalaisille ennennäkemättömän mahdollisuuden neuvotella itselleen paras mahdollinen sopimus Israelin kanssa. Olettaisin presidentti Trumpin olevan hyvinkin valmis – sopimuksen aikaansaadakseen - kompensoimaan palestiinalaisille näiden suostumuksen ehkä kitkeriinkiin kompromisseihin Israelin kanssa.
Oma näkemykseni
Fundamentaalinen periaate, joka tunnustettiin ns. Britannian Peel komissiossa v. 1937 ja myöhemmin YK:ssa v. 1947, oli, että ainut tie juutalaisten ja paikallisten arabien välisen konfliktin ratkaisuun on Palestiinan jakaminen erillisiin juutalais- ja arabivaltioihin ja taata kansallinen itsemääräämisoikeus molemmille kansoille jotka katsovat Palestiinan kuuluvan itselleen.
Palestiinan arabiväestölle on tarjottu menneisyydessä rauhaa kolme kertaa – YK v. 1947, Israel vuosina 2000 ja 2008. Joka kerran arabijohto on vastannut ei, Israelin vastatessa kyllä.
Olen pitänyt Valkoisen talon rauhansuunnitelmaa tähän saakka vakavimpana, realistisimpana ja yksityiskohtaisimpana aloitteena joka paitsi vakauttaisi aluetta myös toisi sille ennennäkemätöntä hyvinvointia ja ylipäätään menneisyyden vääryyksien muistelun sijaan myönteisen vision tulevaisuudesta.
Mielestäni Valkoisen Talon suunnitelmaa on kehittävissä vieläkin paremmaksi tai hyväksyttävämmäksi palestiinalaisille ja kansainväliselle yhteisölle. Rajoja koskeva kartta muodustuisi huomattavasti selkeämmäksi jos Israel liittäisi vain nykyiseen rajaansa liittyvät ennen -67 rajan (ns Vihreä linja”) ja turvamuurin väliset asutuskeskukset (noin 300 000 israelilaista) ja 12 Suur-Jerusalemiin liittyvää juutalaisasutuskeskusta (noin 200 000 israelilaista). Tällaista ratkaisua voi kuvata konstruktiiviseksi unilateralismiksi koska se antasi Palestiinalaisille yli 90% Länsirannasta omaa valtiotaan varten ja Israelista tarjottavien alueiden myötä enemmänkin. Noin 90 000 turvamuurin ulkopuolella asuvaa israelilaista olisi mahdollisuus uudelleenasuttaa turvamuurin ja uuden rajan sisällä oleville alueille mikäli näin osapuolten kanssa sovitaan.
Paras etenemistie Israelille nyt olisi välittömästi tarjota – USA:n, Egyptin, Jordanian, Saudi Arabian ym Israelin kanssa asialliset suhteet omaavien maiden voimakkaalla tuella – Palestiinalaishallinnolle suoria neuvotteluja rauhanprosessin jatkamiseksi. Palestiinalaisten osalta vastaehdotuksen tekeminen Israelille voisi nyt olla paras ja pragmaattisin tie omien tavoitteidensa maksimoimiseksi. Etenemistapa voisi johtaa lähikuukausina win-win tilanteeseen niin Israelille, palestiinalaisille kuin presidentti Trumpillekin.
Israelin tulisi nähdäkseni viivyttää alueliitosta muutamaksi kuukaudeksi jotta nähdään saadaanko palestiinalaisosapuoli neuvotteluihin vai ei. Ellei neuvotteluihin päästä tulisi Israelin tehdä suurimpien Länsirannan asutuskeskuksien liitos (noin 3-8% Länsirannasta) ja jättää vielä toistaiseksi avoimeksi turvamuurin ulkopuolisten alueiden liittäminen.
Omasta mielestäni edelleen paras Kolmen-Valtion ratkaisu hyödyntämällä Siinai ja Jordania -optiot.
Lähteitä:
Dr. Raphael G. Bouchnik-Chen/BESA in The Jordan Valley Annexation Dilemma: A Realistic Approach ,
Aiemmin:
Kirjoitus on tiivistelmä Conflicts by Ari Rusila ilmestyneestä englanninkielisestä artikkelistani ja suomeksi ensinnä ilmestynyt Ariel -verkkojulkaisussa
