Google

Google

torstai 11. toukokuuta 2023

Operaatio Shield and Arrow

Shield and Arrow  on Israelin armeijan (IDF) koodinimi operaatiolle joka käynnistettiin varhain tiistaiaamuna (9.5.2023) pääosin Gazassa toimivaa terroristijärjestö Palestinian Islamic Jihadia (PIJ) vastaan.  Operaatio toteutettiin 40 hävittäjän voimin ja se yllätti PIJ:n täysin. Pääkohteena asevarastojen, rakettilaukaisupaikkojen ym PIJ:n sotilaskohteiden ohella oli kolme PIJ:n korkea-arvoista komentajaa, jotka surmattiin koteihinsa ilmavoimien täsmäiskuilla.

shield and arrow

Päätös operaation käynnistyksestä tehtiin PIJ:n laukaistua edeltävänä viikkona yli 100 rakettia eteläiseen Israeliin aiemmin syömälakossa olleen PIJ komentaja Khader Adnanin kuoltua. Raketeista kaksi osui Sderotiin. ja haavoittivat ainakin 12 siviiliä, mukaan lukien vakavasti loukkaantunut kiinalaistyöläinen.

Huomionarvoista meneillään olevassa operaatiossa on, että sen tilannekartoituksessa mukana olivat puolustus- ja strategisten kysymysten ministerit, Mossad ja Shin Betin johtajat, IDF:n esikuntapäällikkö ja muita kansallisen turvaneuvoston virkailijoita mutta kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gviriä ei oltu kutsuttu tilaisuuteen.

Security asessment with PM Netanyahu
Avi Ohayon/GPO

PIJ:n surmatut komentajat

IDF:n mukaan Khalil Bahitini oli PIJ:n korkein operatiivinen komentaja( al-Quds -prikaati) ja vastasi raketti-iskuista Israeliin viime kuussa. suunnitellen uusia hyökkäyksiä lähitulevaisuudessa.

Tareq Ezzaldin vastasi viestinnästä PIJ:n Gazan ja sen Länsirannan yksiköiden välillä, varojen siirtämisestä ja yllytystoimien koordinoinnista Israelin alueella.

Jihad Ghanem oli yksi liikkeen vanhimmista ja kokeneimmista toimijoista ja palveli jossain vaiheessa al-Quds-prikaatien komentajana eteläisellä Gazan alueella. Viimeisimmässä tehtävässään Ghanem vastasi varojen ja aseiden siirron koordinoinnista PIJ:ltä Hamasille.

Täsmäiskut PIJ:n johtajia vastaan eivät ole poikkeuksellsia sillä esimerkiksi vuonna 2019 Israel toteutti operaatio Black Beltin, jossa surmattin järjestön johtoon kuulunut Baha Abu al-Ataa. Tämän iskun IDF katsoo vaimentaneen PIJ:n operatiivisia kykyjä vuosikausia.

Päivä operaation jälkeen

Pääministeri Benjamin Netanjahu piti keskiviikkona (10.5.2023) lehdistötilaisuuden yhdessä puolustusministeri Yoav Gallantin, IDF:n komentajan (esikuntapäällikkö) Herzi Halevin ja Shin Bet johtaja Ronen Barin kanssa ilmoittaen ohjeistuksesta turvallisuusviranomaisille valmistautua konfliktin laajenemiseen mahdollisesti useammalla rintamalla. Ronen Bar myös kertoi edellisenä päivänä surmatun Tareq Ezzaldin työskennelleen rakettilaukaisu aseman luomiseksi Länsirannalla Jeninin kaupunkiin samalla kouluttaen sikäläistä iskuryhmää rakettien rakentamiseen ja laukaisemiseen.  Aiempien iskujen jatkeeksi IDF:n ilmavoimat tuhosivat PIJ:n ryhmän tämän kuljettaessa panssarintorjuntaohjuksia eteläisessä Gazassa. Edelleen edellisenä yönä IDF:n sotilaat tappoivat kaksi asemiestä Jeninin lähellä jouduttuaan tulituksen kohteiksi. 

Tiedotustilaisuudessa myös kehotettiin Gazan rajoilla olevia israelilaisia 40 km:n säteellä olemaan lähellä pommisuojia.  Esikuntapäällikkö Halevi kertoi iskujen yhteydessä tapahtuneista siviilien kuolemantapauksista, joita Israel pyrkii välttämään. Hän kuitenkin huomautti, että terroristit toimivat systemaattisesti siviiliväestön sisältä ja vaaransivat siten näiden hengen.

Epilogi

Operaatio Shield and Arrow suunniteltiin noin viikkoa ennen sen käynnistystä IDF:ssa puolustusministeri Gallantin johdolla.  Merkillepantavaa on, että päätös iskusta tehtiin Netanjahun, Gallantin ja esikuntapäällikkö Halevin sekä mahdollisesti Shin Bet johtaja Ronen Barin kesken Israelin laajennetun turvallisuuskabinetin tietämättä.  Näin esimerkiksi Itamar Ben Gvir ei osallistunut neuvotteluihin, osittain vuotojen pelosta, huolimatta roolistaan kansallisen turvallisuuden ministerinä.

Defense Minister Yoav Gallant speaks with an IDF official at the start of Operation Shield and Arrow, May 9, 2023. (credit: ARIEL HERMONI/DEFENSE MINISTRY)

Tiedotustilaisuuden varoitus eskalaatiosta on aiheellinen koska PIJ omaa hyvin läheiset välit Iranin vallankumouskaartiin, näin muut Iranin tukemat joukot Libanonista, Syyriasta ja Irakista voisivat tehdä kostoiskuja Israeliin.  Yksi keskeinen tekijä on, osallistuuko Hamas myös taisteluihin ja missä määrin. Viime elokuussa, kun Israel käynnisti operaatio Breaking Dawnin, joka kohdistui myös PIJ-komentajiin, ja tällöin Hamas ei puuttunut asiaan Iranin painostuksesta huolimatta. 

Yksi operaation käynnistämisen ensisijaisista motiiveista oli pelotteen palauttaminen Gazan kaistan lisäksi myös Libanonista ja Syyriasta pääsiäisenä tehtyjen raketti-iskujen jälkeen.

Toisaalta Israel on varoittanut Gazasaa pääasiallista valtaa pitävää Hamasin laajentamasta konfliktia ja neuvottelut tulitauosta ovat vireillä aiempaan tapaan Egyptin välityksellä.

Lähteinä mm: Jerusalem Post ,  BICOM , IDF 


Kirjoitus ensinnä ilmestyi  Ariel-Israelista suomeksi  -verkkojulkaisussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti