Google

Google

perjantai 28. helmikuuta 2025

Gaza – lauantai 1.3.2025~?


Israelin ja Hamasin välisen kolmivaiheisen panttivanki- ja tulitaukosopimuksen ensimmäinen vaihe päättyy lauantaina 1.3.2025. Israelin johtajat eivät ole puhuneet paljon toisesta vaiheesta. Sopimuksen mukaan 602 vankiloissa istuvaa terroristia vapautetaan lauantaina 1.3.2025 vastineeksi neljän surmatun israelilaisen panttivangin ruumiista. Vapautettavista vangeista 50 istuu elinkautista vankeutta useiden ollessa vastuussa 1990-luvun puolivälin kauhistuttavien itsemurhapommi-iskujen järjestämisestä.

Lauantaina tapahtuva panttivankien vaihto terroristeihin merkitsee sopimuksen ensimmäisen vaiheen päättymistä.  Kummallakaan sotivasta osapuolesta tai eri välittäjistä ei ole merkkejä siitä, että Israel ja Hamas olisivat lähellä sopimukseen pääsemistä panttivanki- ja tulitaukosopimuksen toisen vaiheen täytäntöönpanosta.

Lauantai 1.3.2025..?

Yhdysvaltain lähettiläs Steve Witkoff on yrittänyt välittää tulitauon ensimmäisen vaiheen jatkamista. Tällainen laajennus merkitsisi erityisesti sellaisten ​​panttivankien vapautusta, joiden katsotaan tarvitsevan välitöntä lääketieteellistä apua. Loput panttivangit ovat kaikki alle 50-vuotiaita miehiä, ja jokaisen vapauttaminen vaatisi Israelin maksamaan korkeammat “lunnaat” tuomittuina vapautettavina terroristeina. On epätodennäköistä, että ensimmäisen vaiheen pidennys kattaisi kaikki elävät panttivangit, koska Hamasin voidaan olettaa haluavan pitää joitakin saavuttaakseen suuremmat poliittiset tavoitteensa sodassa.

Asenteiden koventumista kuvaa myös Israelin energiaministeri Eli Coheni ilmoitus torstaina 27.2.2025 ettei Israel ei vetäydy Gazan ns Philadelfia käytävästä tulitaukosopimuksen edellyttämällä tavalla.Hän totesi, että Israelin joukot eivät vetäytyisi ennen kuin kolme keskeistä tavoitetta saavutetaan: vankien täydellinen palauttaminen, Hamasin poistaminen vallasta ja Gazan täydellinen aseistariisuminen. Israelin joukot pitävät läsnäoloaan alueella välttämättömänä myös aseiden salakuljetuksen estämisessä. Israelin odotettiin alkavan vetäytyä Philadelphi-käytävästä lauantaina, tulitauon ensimmäisen vaiheen viimeisenä päivänä, ja saavan vetäytymisen päätökseen kahdeksan päivän kuluessa.

Hallituksen ulkopuoliset israelilaiset poliitikot ovat esittäneet omia ”päivän jälkeisiä” suunnitelmiaan Gazaa varten. Vasemmistojohtaja Yair Golan vaati maltillisia palestiinalaisjoukkoja hallitsemaan Gazaa säilyttäen samalla IDF:n toimintavapauden.

Keskustan oppositiojohtaja Yair Lapid esitteli puolestaan suunnitelman, joka vaati Egyptin ottamaan vastuun Gazasta 15 vuodeksi, jonka aikana kansainvälinen yhteisö pyyhkisi Egyptin 155 miljardin dollarin ulkomaanvelan puhtaaksi. Lapid selitti, että Israel ei voi sopia Hamasin pysymisestä vallassa, palestiinalaishallinto (PA) ei kykene hallitsemaan Gazaa, Israelin miehitys ei ole toivottavaa ja jatkuva kaaostila on vakava turvallisuusuhka Israelille. Samaan aikaan Egyptin talous on romahduksen partaalla ja uhkaa Egyptin ja koko Lähi-idän vakaudelle. Lapid sanoi, että 15 vuoden aikana Gaza rakennettaisiin uudelleen ja luotaisiin edellytykset itsehallinnolle.

Lapid ehdotti, että nykyinen tulitauko saatetaan päätökseen, kunnes kaikki panttivangit vapautetaan, Egypti ottaa Gazan hallintaansa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla, joka määritellään ”huoltajuudeksi”, tavoitteenaan siirtää Gazan alue PA:n hallitukselle uudistus- ja radikalisoitumisprosessin jälkeen mitattavissa olevin kriteerein. Samaan aikaan alkaisi jälleenrakennusprosessi Egyptin valvonnassa, kun Saudi-Arabia ja Abraham-sopimuksen allekirjoittajat osallistuisivat työryhmiin ja Yhdysvallat investoisi Gazaan. Hän kehotti myös Egyptiä sallimaan jokaisen Gazan asukkaan, joka haluaa lähteä ja jolla on minne mennä, tehdä niin säännellysti.

Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi on parhaillaan (27.2.2025) Riadissa keskustelemassa arabien suunnitelmasta Gazaa varten. Arabivaltioiden odotetaan keskustelevan sodan jälkeisestä Gazan jälleenrakennussuunnitelmasta, mahdollisesti vastustaakseen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ehdotusta kaistan uudelleenkehittämisestä Yhdysvaltain hallinnassa. Saudi-Arabia, Egypti, Jordania, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Qatar tarkastelevat arabien suunnitelmasta Riadissa ennen kuin se esitellään suunnitellussa arabien huippukokouksessa Kairossa 4. Maaliskuuta.  Suunnitelma Gazaa varten voi sisältää jopa 20 miljardia dollaria alueen jälleenrakennukseen. Ehdotus sisältää kansallisen palestiinalaisen komitean muodostamisen hallitsemaan Gazaa ilman Hamasin osallistumista ja kansainvälistä osallistumista jälleenrakennukseen ilman, että palestiinalaiset siirretään ulkomaille. Egyptin alustavana ehdotuksena on tiettävästi ollut Gazan jälleenrakennuksen viisivuotissuunnitelma jonka aikana gazalaiset sijoitettaisiin turva-alueille Gazan sisällä.

EU, joka on ollut merkittävä avunantaja palestiinalaisille, esitti kantansa israelilaisille viranomaisille neuvotteluissa Brysselissä 24. helmikuuta osana EU-Israel-assosiaationeuvostoa, joka on ensimmäinen tällainen istunto sitten vuoden 2022. EU kannattaa gazalaisten paluuta koteihinsa Gazassa ja on lupautunut osallistumaan niiden jälleenrakentamiseen.

Fatahin tiedottajan Maher al-Namouran mukaan Palestiinalaishallinto pystyy hallitsemaan ja jälleenrakentamaan Gazaa. Hän esitti huomautuksensa äskettäisessä keskustelussa Saudi-Arabian interaktiivisen uutiskanavan Al Hadathin sosiaalisessa mediassa julkaisemassa viestissä. Tämä kuvastaa palestiinalaishallinnon vuodesta 2007 lähtien noudattamaa politiikkaa – jolloin Hamas työnsi sen laittomasti Gazasta vuonna 2007 –, että sen pitäisi hallita Gazaa. Fatah on PA:n suurin ryhmittymä.

Arvioni

Arvioni Hamasin ja Israelin sopimuksen kakkosvaiheen toteutumisesta ainakaan aiemmin hahmotellussa muodossa on jopa aiempaa pessimistisempi.  Syynä ovat sopimuksen ensimmäisen lukuisat sopimusrikkomukset ja erityisesti israelilaisia järkyttänyt panttivankien kohtelu.  Jännitteitä lisää myös Tel Avivin seudun viikontakainen bussipommi-isku joka onnistuessaan (vain kaksi bussia räjähti varikolla)olisi ollut hyvin tuhoisa. Iskun suorittivat Länsirannan terroristit mutta Hamas otti niistä vastuun.

Hamasin tappamat Bibasit

Ensimmäinen järkytys oli kolmen vapautetun panttivangin nälkiintynyt olemus, toinen vapautustapahtuman ala-arvoinen karnevalisointi Hamasin taholta, kolmas Bibasin perheen äidin, vauvan ja alle 5-vuotiaan lapsen palauttaminen ruumisarkuissa, neljäs että yksi ruumis oli täysin tuntematon arabinainen (korjattiin myöhemmin oikeaan henkilöön) ja viides kun selvisi, että 9 kuukautinen vauva ja 4-vuotias oli teurastettu Hamasin toimesta jo marraskuussa 2023 (Hamashan väitti perheen kuolleen Israelin ilma-iskuissa josta siis ruumiinavauksissa ei löytynyt mitään merkkejä).

Advertisement
Tietosuoja-asetukset

Jos sopimukseen ei päästä ensimmäisen vaiheen jatkamisesta, Israel valmistautuu uusimaan intensiivistä taistelua Yhdysvaltojen tuella. Tämän uhan uskottavuuden toivotaan saavan Hamasin jatkamaan sopimusta.

Tulitauon toisessa vaiheessa 59 jäljellä olevaa panttivankia vapautetaan, Israel vetäytyisi kokonaan Gazasta ja pysyvä tulitauko.  Panttivangeista 24-27 uskotaan olevan vielä elossa. Israelin nykyhallitus ei halua vetäytyä Gazasta ennen kuin kaikki panttivangit on palautettu eikä niin kauaa kuin Hamas aiheuttaa maalle sotilaallista uhkaa,

Taistelujen uusi puhkeaminen, mikäli tulitauko romahtaa, tapahtuu suurelti erilaisessa globaalissa strategisessa ympäristössä kuin se, joka vallitsi sodan syttyessä lokakuussa 2023. Israelia vuonna 2023 ympäröinyt Iranin ”tulirengas” on murtunut Libanonissa ja Syyriassa (mutta ei Jemenissä), kun taas Yhdysvaltain hallinto ei enää tänään aseta Israelin tulivoimalle rajoja.

Oletan joka tapauksessa lähiviikot käytävän tiiviitä neuvotteluja sopimuksen ensimmäisen vaiheen jatkamisesta.  Tämän aikana Israel todennäköisesti päättänee Länsirannalla olevien Hamasin terroristisolujen puhdistuksen ja maltilliset arabimaat puolestaan esittävät oman Gazan koskevan sodan jälkeisen suunnitelmansa

Israeli soldiers salute as the convoy carrying the coffins of slain hostages Shiri Bibas and her two children. Credit: AP

Lähteinä mm Jerusalem PostBICOM , TheNewArab


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel-Israelista suomeksi  -verkkojulkaisussa

lauantai 8. helmikuuta 2025

Lähi-idän game changer


USAn presidentti Donald Trumpin visio Gazasta on saanut pääosin tyrmäävän vastaanoton ympäri maailmaa.  Aloitetta on kuvattu pöyristyttäväksi, laittomaksi, etniseksi puhdistuksesksi, kansainvälistä järjestystä loukkaavaksi, pakkosiirroksi, mahdottomaksi toteuttaa, dramaattiseksi jne.  Toisaalta sitä on kuvattu “out of the box” ajatteluksi, ihmelääkkeeksi, (mestarilliseksi vedoksi (Masterstroke), radikaaliksi jne.  

Omasta mielestäni kyseessä on game changer, kortit on nyt jaettu uudelleen perinteisistä säännöistä piittaamatta tuloksena pragmaattinen, parempaa tulevaisuutta lupaava ja esittäjästä johtuen myös toteutettavissa oleva suunnitelma.

Trumpin visio

Presidentti Trump esitti  Gaza visionsa runsaat kaksi viikkoa sitten ja on sittemmin kahteen otteeseen palannut siihen esittäen myös tarkennuksia.  Pääpiirteissään Trumpin suunnitelma koostuu seuraavista tekijöistä:

  1. Gazan sodan päätyttyä Gazan ja Hamasin osalta Israel luovuttaa Gazan kaistan USAn hallintaan; yhdysvaltalaisia sotilaita ei tultaisi Gazassa tarvitsemaan.
  2. Yhdysvallat “puhdistaa purkutyömaan”, poistaa Hamasin tekemät ansoitukset ja miinoitukset sekä räjähtämättömät ammukset, joita oletetaan Gazassa olevan noin 30 000.
  3. Puhdistuksen ja jälleenrakentamisen tieltä kyseisiltä alueilta siirtyy vapaaehtoisesti tai siirrettynä gazalaisia muualle, joko Gazan turva-alueille tai ensisijassa Egyptiin ja Jordaniaan osoitettaville alueille tai muihin maihin joilla on “humanitaarinen sydän “lyhemmäksi tai pidemmäksi ajaksi”.
  4. Yhdysvaltain johdolla ja kansainvälisellä rahoituksella Gaza jälleenrakennetaan “Lähi-idän Rivieraksi”

Gaza visionsa lisäksi Trump on ilmoittanut antavansa maaliskuussa 2025 lausunnon Yhdysvaltojen tunnustamisesta Israelin suvereniteetille Juudeassa ja Samariassa. Jos tämä toteutetaan, sen odotetaan herättävän voimakkaita kansainvälisiä reaktioita ja muuttavan merkittävästi alueellisen konfliktin dynamiikkaa.

Peliliike?

Trumpin visio on järkyttänyt Lähi-itää, hänen vastustajiaan ja hänen kotimaisia ​​liittolaisiaan. Kyse ei ollut yksittäisestä twiitistä vaan ajatuksesta jonka hän on esittänyt jo kolme kertaa ja myös viimeksi virallisessa tiedotustilaisuudessa 4.2.2024. Näin ja koska kyseessä on maailman vaikutusvaltaisin poliittinen johtaja ehdotus tulee mielestäni ottaa hyvinkin  vakavasti. Koska kyseessä on samalla myös Donald Trump voidaan ehdotusta tarkastella myös tämä huomioon ottaen eri näkökulmista.

  • Ensinnäkin kyse voi osin olla sisäpoliittisesta taktiikasta jolloin villillä idealla voidaan toimittajien ja yleisön huomiota suunnata pois muista ehkä proosallisemmista kiistoista.
  • Toiseksi kyseessä voi olla neuvotteluavaus maksimalistisin tavoittein jolla pakotetaan muut asianosaiset viimeinkin vuosikymmenten tuloksettomien neuvottelujen, tuomitsevien korkealentoisten päätöslauselmien ja yleisen taivastelun sijaan ottamaan kantaa konkreettiseen malliin joka voi myös toteutua ilman muiden asianosaisten myötävaikutusta.
  • Kolmanneksi kyseessä voi olla ns “hullun miehen” taktiikka – jota mm presidentti Putin on käyttänyt – jolloin esittäjän arvaamattomuus luo epävarmuutta keskustelukumppaneihin tämän todellisten tavoitteiden suhteen.

Israel ryhtyi jo toteuttamaan Trumpin visiota

Israelin puolustusministeri Israel Katz määräsi torstaina Israelin puolustusvoimia (IDF) valmistelemaan suunnitelman ”Gazan asukkaiden vapaaehtoisen poistumisen mahdollistamiseksi… ”Suhtaudun myönteisesti Yhdysvaltain presidentti Trumpin rohkeaan aloitteeseen, jonka ansiosta suuri osa Gazan väestöstä voisi muuttaa eri kohteisiin maailmanlaajuisesti”, puolustusministeriön lausunnon mukaan. Katz sanoi, että Trumpin suunnitelma ”vie useita vuosia, joiden aikana palestiinalaiset integroidaan isäntämaihin samalla kun helpotetaan pitkäaikaisia ​​jälleenrakennuspyrkimyksiä demilitarisoidussa ja [naapureitaan] uhkaamattomassa Gazassa Hamasin jälkeisellä aikakaudella”.

Katzin mukaan maat, kuten Espanja, Irlanti ja Norja, jotka kaikki ovat syyttäneet Israelia kansainvälisen oikeuden rikkomisesta sen sodan aikana Gazassa, olisivat ”laillisesti velvollisia hyväksymään kaikki Gazanin asukkaat, jotka haluavat tulla niiden alueelle”.

Gazalaisten lähtöhalukkuus

Palestiinalaisten edustajina esiintyvien tahojen ja mm al-Jazeeran (Hamasin) propagandan mukaan gazalaiset eivät halua lähteä mihinkään.  Poismuuttaneen eliitin ohella lähtöhalukkuutta kuitenkin esiintyy tavallistenkin gazalaisten keskuudessa.

Vuonna 2015 Fatahin viranomaiset väittivät, että yli 90 prosenttia Gazan asukkaista halusi lähteä Hamasin hallinnon vuoksi.  Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että gazalaisten keskuudessa on merkittävä halu muuttaa pois. Palestiinan politiikan ja tutkimusten tutkimuskeskuksen (PSR) vuonna 2023 tekemän kyselyn (toteutettu 28.9.-8.10.2023) mukaan 31 % gazalaisista ilmaisi halunsa muuttaa ulkomaille ja lähes puolet (44 %) 18–29-vuotiaista harkitsi muuttoa. Halutuin kohde oli Turkki, jota seurasivat Saksa, Kanada, Yhdysvallat ja Qatar. 

Poll info from Palestinian pollster @KShikaki
Poll info from Palestinian pollster @KShikaki
Poll info from Palestinian pollster @KShikaki

Tohtori Mohimer Abu-Saada, valtiotieteen tutkija, joka lähti Gazasta sodan aikana ja asuu nykyään perheensä kanssa Kairossa totesi seuraavaa ”Gaza on nykyään paikka, josta voi vain poistua. Suurin osa kaistan asukkaista on joutunut pakolaisiksi, eikä infrastruktuuria Gazassa ole.”

”Ennen 7. lokakuuta Gazasta pakeneminen oli palestiinalaisten suosituin unelma. Ilmapiiri, varsinkin nuorten keskuudessa, oli täydellinen epätoivo, ja tämä saattoi olla yksi syy, miksi Hamas aloitti sodan – pelastaakseen itsensä kansalaislevottomuuksilta”sanoi  S., gazalainen mediahahmo, joka pakeni sodan aikana Egyptiin perheensä kanssa, Ynetnewsin mukaan.

YK lähteiden mukaan noin 133 000 ihmistä, noin 7 % Gazan väestöstä, lähti 7. Lokakuuta 2023 ja 6. toukokuuta 2024 välisenä aikana, jolloin IDF otti haltuunsa Rafahin rajan. Ennen kuin IDF otti ylityksen haltuunsa, salakuljetusteollisuus kukoisti Rafahissa, minkä seurauksena rikkaammat gazalaiset lahjoivat tiensä Egyptiin. Sen jälkeen Gazan ja Egyptin rajalla liikkuminen gazalaisten osalta käytännössä pysähtyi.  Ennen tätä luvan hinta vaihteli 6 000 dollarista 12 000 dollariin henkilöä kohden, minkä ansiosta rikkaat pystyivät perustamaan noin 100 000 gazalaisen yhteisön Kairoon ja liittymään kymmeniin tuhansiin, jotka asuivat kaupungissa ennen sotaa.

Palestiinalaishallinnon mukaan 860 000 ihmistä on lähtenyt Gazasta sen jälkeen, kun Hamas otti hallintaansa vuonna 2007. Todisteita tästä suuntauksesta nähtiin viime syyskuussa, kuukausi ennen sotaa, kun Gazassa puhkesi kaaos, kun tuhannet gazalaiset tungeksivat ”Passi”-matkatoimistossa, joka myönsi viisumit Turkkiin. Myönnetyt 18 000 lupaa vastasivat niukasti valtavaan kysyntään.

Oma arvioni

Itse suhtaudun Trumpin visioon erittäin myönteisesti kahdesta syystä.  Ensinnäkin se järjestää geopoliittisen pelikentän vähintäänkin Lähi-idän osalta aivan uuteen uskoon tuomalla konkreettisen toteuttamiskelpoisen esityksen kentälle päämäärättömän haahuilun tilalle.  Toiseksi ehdotus parhaimmillaan voi toteuttaa pragmaattisimpina Lähi-idän rauhanrakaisuna pitämäni Siinai ja Jordania Optiot Palestiinan valtion tai palestiinalaisten autonomian muodostamiseksi pitkällä aikavälillä samalla vastaten Israelin turvallisuustarpeisiin. 

Tällä hetkellä liki kaikki muut toimijat kuin Valkoinen Talo ja Israel (mielipidemittausten mukaan 82 prosenttia Israelin juutalaisista kannattaa palestiinalaisten ”maahanmuuton rohkaisua” Gazan kaistalta) vastustavat Trumpin visiota varsinkin “väestönsiirron” osalta.  Tosin esimerkiksi Palestiinalaishallinnon (PA) presidentti Mahmoud Abbas on ehdottanut, että jotkut Gazan asukkaat siirrettäisiin Länsirannalle sillä ehdolla, että heille rakennetaan uusi palestiinalaiskaupunki. Jerikon länsipuolinen alue on tunnistettu tämän kehityksen mahdolliseksi paikaksi.

YK:n mukaan suorat infrastruktuurivahingot ovat 18,5 miljardia dollaria, ja pelkästään raunioiden raivaus on arviolta 1,2 miljardia dollaria. Gazan jälleenrakennuksen kokonaiskustannusten arvioidaan olevan 40 miljardia dollaria, ja ne voivat ulottua vuoteen 2040 tai sen jälkeen.  Trumpin aiemmassa ”vuosisadan diilissä” esitetään muun muassa Gazan jälleenrakennus, lentokentän ja nimetyn sataman rakentaminen El Arishiin sekä suuri teollisuuspuisto Siinailla.  Trumpin viimeisintä ehdotusta – pakolaisten siirtoa lukuun ottamatta – pidetään Egyptissä merkkinä siitä, että Yhdysvaltain presidentti on sitoutunut Gazan jälleenrakentamiseen. (Diilistä aiemmin Vuosisadan diili vihdoinkin julk! [Op-Ed])

Ymmärrettävästi sekä Egyptillä että Jordanialla on suuri turvallisuushuoli jos miljoonia palestiinalaisia sijoitettaisiin niiden alueille.  Nämä huolet ovat voitettavissa määrittelemällä palestiinalaisille omat rajatut ja valvotut alueensa jonne uudet leirit tai kaupungit sijoitetaan.  De-radikalisaatio-ohjelman ja yhteiskuntarakenteiden kehittämisen jälkeen nämä alueet voisivat sitten halutessaan itsenäistyä tai muodostaa esimerkiksi konfederaation isäntävaltioiden kanssa.  

Trumpin visiota toteutettaessa Palestiinan asian hyvää tarkoittavat puolestapuhujat saattavat joutua arvioimaan haluavatko he pitää ihmiset ehkä vuosikymmenenkin loukussa tuhoutuneella erillisalueella yksinkertaisesti välttääkseen syytökset etnisestä puhdistuksesta. 

Palestinians return home to Gaza City on February 2, 2025. Approximately 90% of Gaza residents were displaced during the Israel-Hamas war, according to the UN. Credit: Ali Jadallah/Anadolu/Getty Images

Aiemmin aiheesta kirjoitukseni:  Trumpin pragmaattinen Gaza visio

Lähteenä mm Washington Post,  Jerusalem Post ,  CNN , Ynetnews 


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel-Israelista suomeksi  -verkkojulkaisussa