Google

Google

perjantai 21. elokuuta 2015

Op-Ed: Hamas ja Israel 'Cold Peace' sopimukseen

”Tämä sopimus ei enää ole huhua tai lavertelua vaan se tullaan allekirjoittamaan minä hetkenä hyvänsä” (Walid Awadh, Palestinian People’s Party/Gaza)

cold peace israel HamasHuhtikuussa 2015 artikkelissani Gaza State Under Construction, West Bank Remains Bystander kuvasin kuinka Hamas ja Israelin hallituksen edustajat olivat jopa kuukausia neuvotelleet pitkän tulitauon aikaansaamiseksi Gazan rajoille. Näitä salaisia – molemmat osapuolet ovat dialogin näihin päiviin saakka kiistäneet – neuvotteluja käytiin osittain suoraan ja pääosin mm Qatarin ja eri eurooppalaisten välittäjien kautta. Nyt mm The Times of Israel kirjoittaa, että Hamas ja Israel ovat pääosiltaan sopineet pitkäkestoisesta tulitauosta.


Hamas on allekirjoittamassa Israelin kanssa sopimuksen, jossa kahdeksan vuotta jatkunutta Gazan ”saartoa” tulitauon vastikkeeksi helpotetaan. Sopimuksen muita yksityiskohtia ovat mm gazalaisten työssäkäynnin helpottaminen Israelissa, tavaroiden tuonti Kyproksen kautta NATOn valvonnassa Gazan rannikolta kolmen kilometrin päähän valmistuvaan kelluvaan satamaan, tunneleiden kaivun ja rakettien ampumisen lopetus Gazasta Israeliin kahdeksan vuoden ajaksi ja molemminpuolinen vankienvaihto. Israelin arabiankielinen uutissivusto al-Masdar raportoi, että Hamas’in johtoporras viimeisteli kokouksessaan 14.8.2015 sopimuksen yksityiskohdat ja että Hamas’in Shura neuvosto kolmituntisen debatin jälkeen asettui kannattamaan sopimuksen solmimista.

hamas dealVirallisesti Israel tällä hetkellä – pääministerin tiedottajan suulla – kieltää sopimuksen synnyn ja jopa sitä koskevat neuvottelut. Kuitenkin arabimedia on laajalti käsitellyt asiaa. Edelleen ulkopuolisina – neuvottelut vahvistaneina – lähteinä ovat mm korkea-arvoinen turkkilaisvirkamies, syväkurkku Israelin puolustushallinnossa ja USAn ulkoministeriön virkailija. Aiemmin tänä keväänä Israelin taholta vahvistettiin Hamasin sopimustarjouksen perilletulo. Israelin puolelta keskusteluja olivat edesauttaneet COGAT (territorioiden hallintovirasto) yhteistyössä IDF:n (Israelin puolustusvoimat) uuden päällikön Gadi Eizenkot’n kanssa, jota puolestaan Israelin poliittinen johto tukee. Ennen Israelin parlamenttivaaleja ei dialogia tunnustettu sen antaessa väärän kuvan oikeistohallituksen suhteista maailmalla terroristijärjestöksi luettuun Hamasiin. Myös YNetin artikkelissa vahvistetaan sekä osittain suorat että ulkomaisten välittäjien kautta käydyt salaiset neuvottelut.

Neuvotteluista huolimatta molemmat osapuolet ovat pitkin kevättä ja kesää valmistautuneet mahdollista tulevaa aseellista konfliktia varten: Hamas on jatkanut hyökkäystunneleiden rakentamista Israeliin sekä täydentänyt viime sodassa menettämiään ohjusvarastoja uudenaikaisemmilla ohjuksilla Iranin tuella (Lähde: i24news ). Israel puolestaan on tehostanut Gazan suuntaan rajavalvontaansa tukenaan myös Egyptin toimet Gazaan johtavien salakuljetustunneleiden tuhoamisessa. Edelleen Israel on kehittänyt teknisiä valmiuksiaan havaita tunneleiden kaivamishankkeita ja näistä mm israeliliasen Elbitin kehittämistä havaintolaitteista on tulossa yksi Israelin puolustusteollisuuden uusista vientituotteista (Lähde: YNetNews )

Fatah/PLO vastustaa

Ajoittaisista yhtenäistämispyrkimyksistä huolimatta Fatah’in ja Hamas’in eripura on johtanut Gazan lisääntyneeseen eristäytymiseen muusta Pakestiinalaishallinnosta. Lisäksi Gazan 1.7 miljoonaa asukasta ovat kärsineet useista Hamasin aloittamista sotilaallisista kampanjoista Israelia vastaan ja kärsivät edelleen viimeisestä Gazan kesäsodasta 2014.

Palestiinalaishallinnon puolelta PFLP:n virkailija Kayed al-Ghul kertoi keväällä 2015 palestiinalaisvaltion perustamisen vain Gazaan olevan alun perin Israelin PM Yitzhak Rabinin idea vuodelta 1988. Toinen palestiinalaishallinnon virkailija Ahmed Majdalani (PSF) syytti Hamasia Islamilaisen emiraatin perustamisaikeista Gazaan. Hänen mukaansa idea tuli Israelin PM Ariel Sharonilta kymmenen vuotta sitten. PLOn tiedottaja Ahmed Assaf väitti samoin kuluvan vuoden keväällä Israelin ja Hamasin jo saavuttaneen yhteisymmärryksen erillisen valtion perustamisesta Gazaan.

Länsirannalla valtaa pitävä Palestiinalaishallinto – Farah/PLO – ei ilmoituksensa mukaan ollut informoitu Hamas-Israel –sopimuksesta. Walid Awadh, Palestinian People’s Party/Gaza, vahvistaa saaneensa tietoja neuvotteluista mutta niiden sisältöön PLO:lla ei ollut mitään vaikutusta. Hän uudisti PLOn aiemman kannan, että sopimus eristää Gazan Länsirannasta ja Jerusalemista sekä rikkoo Oslon sopimuksesta lähtien vallinneen Gazan ja Länsirannan palestiinalaisten poliittisen yhteyden. Fatahin tiedottaja Osama Qawasmi ihmettelikin Fatahin virallisilla sivuilla, miksi Hamas neuvotteluissa ajoi ennen kaikkea merikäytävää maailmalle mutta jätti kokonaan huomioon ottamatta ns. turvakäytävän luomisen Gazan ja Länsirannan välille.


Kahden valtion malli uusiksi

no-solutionKansainvälinen yhteisö on pari vuosikymmentä ajanut ns kahden valtion malliin (Israel ja Palestiina) perustuvaa ratkaisua lähi-idän konfliktiin. Nyt näyttää siltä että sellainen onkin syntymässä tosin sisällöltään erilaisena kuin suunniteltu (Gaza ja länsirannan Palestiina). Huhtikuussa 2015 Jerusalem Post kirjoitti Hamasin neuvottelevan erillisen Palestiinalaiskanttonin tai –valtion perustamisesta Gazaan joka tuhoasi palestiinalaisten poliittisen yhtenäisyyden ohella myös mm kahden valtion mallin illuusion.

USAn muun kansainvälisen yhteisön jatkaessa muodollisia ponnistelujaan kahden valtion mallin pohjalta näyttää Hamas tämän sijaan mahdollisen sopimuksen myötä rakentavan omaa itsenäistä palestiinalaisvaltiotaan jo hallitsemalleen Gazan kaistaleelle. Sopimuksen esteenä ei niin olekaan Fatah, kansainvälisen yhteisön paine tai Palestiinalaishallinto vaan Hamasin poliittisen ja aseellisen siiven erimielisyys sovun toivottavuudesta; kyseisillä siivillä on jo aiemmin eri näkemyksiä mm suhteessa Yemenin tilanteeseen, Israeliin ja Egyptiin. Tässä mielessä esimerkiksi Al-Qassam prikaatit saattavat hyvinkin tehdä hyökkäyksiä Israeliin kysymättä lupaa Hamasin poliittiselta johdolta. Sopimuksesta uutisointi antaisi aihetta arvioida poliittisen siiven nyt vakiinnuttaneen valtaansa riittävästi asiassa etenemiseen.

israel palestine land swapsItse pidän yhä kahden valtion ratkaisua mahdollisena. Lopullinen sopimus on ollut hyvin lähellä aina Beilin-Abu Mazen suunnitelmasta (1995) viimeiseen Olmertin ehdotukseen saakka (2008) joissa liki kaikki ongelmakohdat – rajat, Jerusalem, pakolaiset, valtiotunnustukset ja turvallisuus – olivat liki sovittuja. (molemmat suunnitelmat ovat löydettävissä pääblogini document library -sivulta ). Jos kahden valtion malli ei tälläkään kertaa, missään muodossa, onnistu niin myös alueelliset ratkaisut ovat mahdollisia; itse esimerkiksi olen propagoinut vuosikausia ns kolmen valtion (palautus)mallin puolesta, jossa Gaza palautetaan Egyptille ja Länsirannan palestiinalaisalueita Jordanialle ( ks. esim ”The Three-State Option could solve Gaza Conflict” ).


”Cold Peace” konfliktiin ratkaisuna

Mielestäni nyt näyttää olevan pieni mahdollisuus Hamasin ja Israelin väliseen sopimukseen koska tällä hetkellä sota ei vaikuttaisi hyödyttävän kumpaakaan osapuolta. Jo näin käy voi tuloksena vuosikausia pitävän rauhan ohella syntyä jopa uusi palestiinalaisvaltio Gazaan Hamasin kilpailija Fatahin seuratessa sivusta oman valtioviritelmänsä kanssa mahdollisesti omine yksipuolisine toimenpiteineen.

Mikäli kahden valtion mallin tiekartan lopultakin todetaan johtavan umpikujaan ja mikäli alueellisiin ratkaisuihin – mm. kolmen valtion malli tai Jordania -optio – ei löydy valmiuksia voi nyt ehkä syntyvä Hamas-Israel sopimus tasoittaa tietä ns ”Cold Peace” (”Kylmä rauha”) ratkaisulle jota itse pidän tällä hetkellä pragmaattisena ja parhaana etenemistienä kohden pysyvämpiä järjestelyjä.
Hahmottelemassani ”Cold Peace” ratkaisussa Israel liittäisi Juudeassa ja Samariassa ns. vihreän linjan (aselepolinja ennen kuuden päivän sotaa 1967) läheisyydessä olevat pääosin valmistuneen turva-aidan sisällä olevat juutalaisasutukset virallisesti Israeliin tarjoten samalla turva-aidan ulkopuolisille siirtokunnille mahdollisuuden kompensaatiota vastaan siirtyä asumaan näin laajentuneen Israelin alueelle. Jäljelle jäävä valtaosa Länsirannasta puolestaan siirtyisi kokonaisuudessaan Palestiinalaishallinnon alaisuuteen joka halutessaan voi ko alueelle yhdessä tai erikseen Gazan kanssa perustaa oman valtionsa. Kyseiset rajat on mahdollisuus myöhemmin tarkentaa Israelin ja Palestiinalaishallinnon välisissä pysyvämpään rauhansopimukseen johtavissa neuvotteluissa joissa myös voidaan sopia mahdollisista maanvaihdoista kompensoimaan Israeliin liitettyjä alueita. Maanvaihdoilla mahdollisesta Palestiinalaisvaltiosta on muodostettavissa nykyistä elinkelpoisempi ja yhtenä kohteena saattaisi olla ns turvakäytäväyhteyden muodostaminen Länsirannalta Gazaan.

”Cold Peace” ratkaisu vahvistaisi Israelin asemaa juutalaisena ja demokraattisena oikeusvaltiona. Ratkaisun etuna on sen toteutettavuus Israelin yksipuolisella päätöksellä joskin Palestiinalaishallinnon hiljainen hyväksyntä edesauttaisi asiaa. Elleivät Israelin ja Palestiinalaishallinnon neuvottelut ala tai muitakaan esimerkiksi alueellisia ratkaisuja saada vireille, muodostuisi rajoista ja ”Cold Peace” ratkaisusta aikaa myöten pysyvämpi järjestely.
cold peace israel palestine

Aiheesta laajemmin pääblogini artikkelissa  Hamas and Israel on Verge of the Deal  tiivistelmä suomeksi julkaistu ensinnä Ariel -sivustolla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti