Google

Google

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Karttojen sota: Israel vs. Palestiina

ISRvsPALKartat voivat olla vaikuttava väline geopolitiikassa ja tiedotussodassa; ne voivat epäoikeuttaa jonkun valtion ja jopa pyyhkiä sen olemassaolon vaikkapa koulukirjoissa. Vähintäänkin ristiriitaiset kartat voivat johtaa sekaannukseen suhteessa todellisuuteen ja väärinymmärretyt kartat voivat jopa johtaa vaaratilanteisiin.

Muutamat israelilais-palestiinalaiseen konfliktiin liittyvät vastakkaiset esimerkit saattavat selkiyttää tätä 'Karttojen sotaa'.

Koulu-atlas

atlas HarperCollins, yksi maailman johtavia kirjankustantamoja, julkaisi ja myi Lähi-idässä karttoja joista tarkoituksellisesti oli Israel jätetty pois. Koulu-atlaksessa Jordania ja Syyria ulottuiva suoraan Välimereen; Lähi-idän atlasta myytiin englanninkielisiin kouluihin pääosin Persianlahden valtioissa. Englannin ja Walesin piispainkokous valitti mainitun julkaisun olevan haitaksi rauhantoiveille Lähi-idssä ja lopulta HarperCollins veti kirjan myynnistä. Kustantajan edustaja oli aiemmin todennut etteivät sen asiakkaat hyväksyneet Israelin sisällyttämistä karttakirjaan jonka takia kirjaa modifioitiin paikallisten asiakkaiden toiveiden mukaan. Israelissa puolestaan atlaksen katsottiin osoittavan tietyissä Lähi-idän maissa vallitsevan vihamielisyyttä Israelia kohtaan. (Lähde: The Tablet )

Lausunnossaan FB-sivullaan, HarperCollins pahoitteli tapahtunutta Lähi-idän atlaksessaan, poisti kirjan myynnistä ja tuhosi jäljellä olleet kappaleet.

Lentokartat


Israelilaisaktiivit huomasivat lennollaan että Air France ei ollut sisällyttänyt Israelia matkustajille näytettävään lennon reaaliaikaiseen karttaan; sen sijaan Juudea, Samaria ja Gaza siinä esiintyivät. Tämä oli siinäkin mielessä merkittävää, että Tel Aviv/Israel on yksi yhtiön virallisista kohteista mitä sen sijaan kartassa mm esiintyneet Länsiranta ja Gaza taasen eivät ole.

ShowImage (4)
Simon Wiesenthal Center kysyikin kirjeessään Air Francelta onko yhtiö päättänyt liittyä Israelin vastaiseen BDS (boikotti ym) -liikkeeseen pyyhkimällä koko maan lentokartoistaan. Air France lähetti anteeksipyynnön selittäen skaalaukseen liittyviä teknisiä ongelmia jotka nyt on kuitenkin korjattu.(Lähde: JPost )

raj2 (2) The Times of Israelin [19.10.2015] mukaan Israel ei ole Royal Jordanian kartalla, vaikka yhtiöllä on säännöllinen yhteys Tel Avivista Ammaniin. Vuodesta 1994 lukien Jordanialla on ollut rauhansopimus Israelin kanssa. Maiden välisestä hyvästä yhteistyöstä huolimatta yhtiö ei ole toistaiseksi vastannut kyselyyn siitä onko Israelin puute kartasta osa virallista valtionyhtiön kantaa. (Lähde: The Times of Israel )

Aiemmin vuonna 2009, British Midland International Airlines, British Airways'in tytäryhtiö, pyysi anteeksi poistettuaan Israelin lentokartoistaan selittäen tapahtunutta teknisellä virheellä.


Uutiskartat


17. lokakuuta 2015 yhdysvaltalainen MSNBC tv-yhtiö lähetti seuraavanlaisen ajankohtaisohjelman käyttäen vääristeltyjä karttoja havaintovälineenään:




Jo lähtökohdiltaan ensimmäinen vuoden 1946 kartta on virheellinen: Kyseisenä aikana juutalaiset omistivat niin kolmanneksen Palestiinan brittimandaatin yksityismaista arabien omistaessa kaksi kolmasosaa; suurin osa maista kuitenkin kuului hallinnolle ja Israelin perustamisen myötä siitä tuli laillisesti Israelin valtion maa-aluetta. Kannattaa myös ottaa huomioon, että ennen vuotta 1948 termillä palestiinalainen tarkoitettiin useimmiten Palestiinassa asuvia juutalaisia kuin siellä asuvia arabeja. Kartta ei siis millään muotoa kuvaa ns palestiinalaisten omistamaa aluetta.

Map-That-Lies-Annotated-e1445195308388Vuosien 1947-1967 karttojen osalta huomattakoon Israelin hyväksyneen Kansainliiton jakosuunnitelman, arabien hyökättyä Israeliin rajat sodan seurauksena Israelin osalta olivat vuonna 1949 kartan 3. esittämän mukaiset. Kartta 3. on silti väärä koska vihreä alue ei millään muotoa ollut "palestiinalaisten" omistamaa ko aikana: Gaza oli Egyptin hallinnoima ja Länsiranta puolestaan Jordanian alaisuudessa. (Lisää esimerkiksi: Newsbusters )

MSNBC sittemmin pahoitteli käytettyään tosiasioiltaan epätarkkoja karttoja Israelia kohdannutta terroriaaltoa analysoidessaan.



Uutisissa on mahdollisuus käyttää piirroksia – illustraatioita tai infograafeja – joilla voidaan koristaa tiettyä näkökulmaa, kuten ohessa Israelin turvallisia rajoja:

Turistikartat

discover-palestine-map-ad-tourism
Vuonna 2011 Britannian mainontaviranomaiset kielsivät Palestiinan lähetystöä käyttämästä nettisivuillaan Israelin karttaa jossa koko maa oli nimetty 'Palestiinaksi'. Kielletty kartta oli osa Palestiinan matkailun kehittämiskampanjaa - "Discover Palestine" - ja siinä oli peitetty Palestiinan kansallisuusväreillä koko Israelin alue käsittäen myös Gazan ja Länsirannan.

Todettakoon, että edellä mainittu Britannian mainontaviranomainen on huomauttanut myös Israelia siitä, että se matkailumainoksissaan sisällytti itä-Jerusalemin Israeliin.

Toisaalta Israelissa


Tasapuolisuuden nimissä todettakoon, etteivät Israelin kartatkaan aina ole tarkkoja tai ainakin antavat väärän vaikutelman todellisesta tilanteesta. Kuluneena kesänä 2015 Israelissa käydessäni sain Ben Gurionin lentokentällä käsiini Israelin matkailuministeriön alaisuudessa laaditun Israelin 'virallisen' matkailukartan josta ottamani kuva vieressä.

Kartta on hyvinkin yksityiskohtainen mutta antaa kuvan Israelista 'Yhden valtion mallin' mukaisena maana, tämä tuskin on ollut tarkoituksena koska virallinen tavoite niin kansainvälisesti kuin Israelissakin on vuosikausia ollut neuvottelujen kautta aikaansaatava ns 'Kahden valtion ratkaisu'.

Oslon sopimuksessa pari vuosikymmentä sitten Länsiranta jaettiin kolmeen vyöhykkeeseen joissa karkeasti A alueella hallintovastuu on Palestiinalaishallinnolla, C alueella Israelilla ja B alueella vastuu on jaettu. Saamassani matkailukartassa on Gaza aivan oikein rajattu mutta sen sijaan mainitut Länsirannan vyöhykkeet A,B ja C ovat hyvinnheikosti jos ollenkaan nähtävissä kartalla. Matkailijalle vyöhykkeiden ero voi olla merkittävä turvallisuudenkin takia, varsinkin levottomuuksien aikana on hyvä tietää mikä taho kunkin alueen järjestyksestä ja siviilihallinnosta vastaa.

Toinen esimerkki Israelista: Yksi maailman johtavia luksusmatkojen järjestäjistä Travcoa - osa TUI ryhmää – myy “Mystical Israel” 12 päivän luksusmatkapakettiaan mm oheisen jartan avulla. Kartasta ei löydy sen enempää Länsirantaa/Palestiinaa kuin Gazaakaan.

LARGE

Huomioita


On hyvinkin ymmärrettävää että eri intressiryhmät käyttävät karttoja propagandassaan. Karttoja voidaan painaa julisteisiin, t-paitoihin, mukeihin jne ilmaisemaan jopa provokatiivisesti yhden osapuolen näkökantoja, karttoja voidaan myös muunnella lähettämään erityisen selvän viestin ja tässä toiminnassa ei mielestäni ole ilmaisunvapauden näkökulmasta mitään väärää.

Palestinian terrorist group symbols that have a map of Israel in their logo.
 Palestinian terrorist group symbols that have a map of Israel in their logo
.
Edellä tässä kirjoituksessa mainitsemani esimerkit ovat kuitenkin virallisten tahojen tai yksityisten tavanomaisten yhtiöiden tuotosta joka kuitenkin voi karttojen välityksellä palvella propagandistisia tarkoitusperiä - tahallaan tai sitä tarkoittamatta.

disappearing_palestine
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti