Google

Google

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Historiasta: Balfourin julistus

Marraskuun 2. päivänä tulee kuluneeksi 99 vuotta Balfourin julistuksesta. Britannian ulkoministeri Arthur Balfour antoi tällöin vuonna 1917 Englannin hallituksen nimissä Britannian juutalaisyhteisön johtajalle Lordi Walter Rotschildille kirjeen, jossa Englannin hallitus lupasi tukea juutalaisten kansallisen kodin perustamista silloiseen Syyria Palestiinaan. Julistus oli kiitos juutalaisille heidän tuestaan Britannialle Turkille kuuluneen Palestiinan valtauksessa ensimmäisen maailmansodan aikana. Balfourin lupaus oli ristiriidassa brittien aiemmin ensimmäisen maailmansodan aikana Palestiinan arabeille antaman itsenäisyyslupauksen kanssa. Osaltaan tästä julistuksesta juontuvat vielä nykyisinkin Israelin ja Palestiinan väliset jännitteet ja kiistat alueen hallinnasta.
balfour
Vuonna 1896, Itävalta-Unkarissa elänyt juutalaistoimittaja Theodor Herzl, julkaisi "Juutalaisvaltio" ( Der Judenstaat ) nimisen teoksen, jossa hän esitti ainoana ratkaisunakasvavaan antisemitismiin eli ns. “Euroopan juutalaiskysymykseen” olevan oman valtion perustaminen juutalaisille. Tämä näkemys oli poliittisen sionismin perusta ja vuotta myöhemmin Herzl johti maailman Sionistiorgranisaation (Zionist Organization - ZO) perustamista, jonka ensimmäisessä kongressissa peräänkuulutettiin juutalaisten kodin perustamista Palestiinaan.

Sionismista keskusteltiin Britannian hallitustasolla ensi kertaa 9.11.1914, jolloin valtionkonttorin johtaja David Lloyd George, nosti Palestiinan kysymyksen esiin. Lloyd Georgen asianajotoimisto oli jo aiemmin osallistunut ns. Ugandan suunnitelman (juutalaisten kotimaan perustaminen Ugandaan) valmisteluun yhdessä Britannian ja Irlannin Sionistiorganisaation kanssa. Vuonna 1915 Britannian korkea-arvoinen Lähi-idän edustaja Henry McMahon, lupasi Hussein bin Alille arabimaiden kontrollin poikkeuksena Syyrian Damaskuksesta, Homasta, Hamasta ja Alepposta länteen olevat osat. Tästä lupauksesta huolimatta Britannia ja Ranska salaa 16.5.1916 sopivat useiden arabialueiden jaosta Britannian ja Ranskan hallintoalueisiin  (  Sykes–Picot Agreement ). Joulukuussa 1916 Lloyd George oli valittu Britannian pääministeriksi ja hänen hallituksensa päätti Balfourin julistuksen muodossa julkisesti tukea sionismia.
zionist%20original%20map%2016f8flBalfourin julistus sisällytettiin San Remon kansainvälisen konferenssin päätöksiin v. 1920 sekä Kansainliiton päätökseen v. 1922 mandaatin luovuttamiseksi Englannille kansallisen kotimaan perustamiseksi juutalaisille Syyrian Palestiinaan kuitenkin poislukien itäisen Palestiinan – Tran-Jordanian. Päätöksessä tunnustettiin juutalaisten uskonnolliset ja historialliset siteet Syyria Palestiinaan, ja Englantia kehotettiin toimimaan päätöksen toteuttamiseksi. Englannin Palestiinamandaatti oli siten jaettu Britannian suorassa hallinnossa olevaan Palestiinaan ja Hasemiittidynastian Abdullah ibn Husseinin hallinnoimaan puoliautonomiseen Jordanian emiraattiin.

Brittihallinnon päätöksen taustalla lienee ollut toive saada neutraalien maiden sekä erityisesti USAn ja Venäjän juutalaisten tuki liittoutuneiden puolelle Ensimmäisen maailmansodan vielä riehuessa, olihan juutalaisilla merkittävä rooli antisemiittisen Venäjän tsaarivallan kukistamisessa.
balfour_declaration_in_the_times_9_november_1917Balfourin julistus oli ratkaiseva askel Israelin valtion perustamiseksi 14.toukokuuta 1948 josta syystä alueen arabit eivät suhtaudu siihen järin suopeasti. Palestiinalainen uutistoimisto WAFA ilmoitti, että PA/PLO on aloittanut vuoden kestävän kampanjan ”Balfourin julistuksen aiheuttaman rikoksen” korjaamiseksi. Balfourin julistus täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Raportin mukaan tilaisuuksia tullaan vuoden aikana järjestämään maailmanlaajuisesti. Kampanja aloitetaan virallisesti 02.11.2016 ja se kestää 02.11.2017 saakka. PA/PLO ilmoitti heinäkuussa 2016 suunnittelevansa Englannin vastaisia oikeustoimia v. 1917 Balfourin julistuksen vuoksi.

Lähteet: This Day in History , WikipediA ja Times of Israel

Dokumenttifilmi Balfourin julistusta seuranneesta kehityksestä Palestiinan Brittimandaatissa.
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=0LgKJ5HzSQ0]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti