Google

Google

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Israelilaisalus kuuhun helmikuussa 2019

Israel ilmoitti laukaisevansa ensimmäisen kuulentonsa joulukuussa 2018 odottaen sen laskeutuvan kohteeseensa helmikuussa 2019. Onnistuessa tämä miehittämätön kuulento tekisi Israelista USAn, Venäjän ja Kiinan jälkeen neljännen maan maailmassa vastaavissa saavutuksissa.



Kuulennon toteuttajina ovat israelilainen tutkimusyritys SpaceIL yhdessä Israel Aerospace Industries (IAI) yhtiön kanssa. Hanke sai alkunsa osana Google Lunar Xprize kilpailua, jossa tarjottiin $30 miljoonan (€25 miljoonaa) rohkaisemaan tiedemiehiä ja yrittäjiä kehittämään edullisia kuulentoja. Hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu $95 miljoonaa.

Alus painaa 585 kg, on halkaisijaltaan kaksi metriä ja puolitoista metriä korkea olle mitoiltaan pienin toistaiseksi kuuhun laskeutuneista aluksista. IAI-rakentama avaruusalus siirretään USAhan marraskuussa ennen laukaisua joka tapahtuu Elon Muskin amerikkalaisyritys SpaceX:n raketilla.



Avaruusaluksen tarkoituksena on kuun magneettikentän tutkiminen, ensimmäisenä tehtävänä organisoijien mukaan kylläkin on Israelin lipun pystyttäminen kuun pinnalle. Historiasta mainittakoon ensimmäisen NASAn israelilaisastronautin olleen Ilan Ramon, joka muiden mukana kuoli Space Shuttle Columbian tuhoutuessa 1.2.2003.

Lähteet: ISRAEL21c  ja SpaceIL

OpEd kommentti: 
Israelin ja Gazan välinen raja muodostaa melkoisen kontrastin.  Israelin rakentaessa kuualusta tieteen ja tutkimuksen hyväksi rakennellaan rajan toisella puolella samaan aikaan leijoihin palopommeja israelilaispeltojen sytyttämiseksi tuleen.



Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel-Israelista suomeksi verkkojulkaisussa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti