Google

Google

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Israel ja Suomi yhteistyöhön digitaaliterveys sektorilla

 
Israel Innovation Authority  ja Israel-Europe R&D Directorate (ISERD) ilmoittivat 16.4.2019 käynnistäneensä merkittävän Israelin ja Suomen välisen yhteistyön digitaaliterveyden alalla. Samalla käynnistettiin kutsu alan yrityksille yhteistyöhanke-ehdotuksiksi. Rahoitusta on tarjolla yrityksille jotka etsivät partnereita markkinapotentiaalia omaavien tuotteiden, palveluiden tai välineiden kehitys-, testaus- ja pilotointihankkeisiin.



Israelin ulkoministeriön mukaan Israel ja Suomi ovat molemmat johtavia innovaatiotalouden ja teknologian maita vahvalla yrittäjyyspanoksella. Suomi on terveysteknologian ja erityisesti digitaaliterveyden alalla vahvimmin kasvavia ja mm koko väestön kattavat digitaaliset terveystiedot tekevät Suomesta ainutlaatuisen . Alan tukena on HYKS:n korkealaatuinen tutkimustyö ja merkittävä tieto- ja viestintätekniikan (ICT) osaaminen.

Israelissa puolestaan on yli 350 kansainvälistä T&K -yhtiötä ml kansainväiset jätit Google, IBM, Intel, Facebook jne. Maailman talousfoorumin vuoden 2018 kilpailukykyraportin mukaan Israel on maailman johtava maa T&K rahoituksen BKT-osuudessa ja sadat start-up yritykset innovoivat terveysanalyyseja, telelääketiedettä, sensoreita, lääketieteellisiä välineitä ym.




Osana israelilais-suomalaista pilottiohjelmaa on hanke-ehdotusten haku jota vetävät Israel Innovation Authority ja Helsinki Business Hub. Ohjelma järjestää rahoitusta ja kontakteja yhteistyöstä kiinnostuneille alan israelilaisille ja suur-Helsingin alueen yrityksille.

Olemme innostuneita muodostamaan tämän sillan Israelin ja Suomen edelläkäyvien ekosysteemien kesken digitaaliterveyden alueella joka koskettaa meitä kaikkia...yhteistyö auttaa Suomea säilyttämään johtoasemansa globaalissa terveysteknologiassa.” totesi Aharon Aharon, (CEO/Israel Innovation Authority)


Hanke-esitysten deadline on 31.12.2019 ja lisätietoa hausta on saatavilla tästä linkistä .

Lähde: MFA/Israel Innovation Authority
infograph Israel medical advances by Ari Rusila

Kirjoitus on julkaistu ensinnä Ariel-Israelista suomeksi -verkkosivustolla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti