Antisemitismillä on pitkä historia - lähteestä riippuen 2600-3200 vuotta - ja sillä on vaikutuksensa arabien ja israelilaisten konfliktiin vielä tänäpäivänäkin. Antisionismi puolestaan on peite nykyajan antisemitismille. Israelilla, Pohjois-Amerikalla ja (Länsi) Euroopalla on yhteisiä demokratian, ihmisoikeuksien ja vapauden ihanteita. Kuitenkin näkemykset suhteessa mainittuun konfliktiin eroavat säännöllisesti enemmän tai vähemmän, joten kysymykseni on, mitkä ovat modernin antisionismin ja Israeliin kohdistuvan ennakkoluulon juuret.
Oman näkökulmani mukaan disinformaatio ja kansainvälisen tiedotusvälineiden valta ovat tärkeimmät näkökohdat tämän päivän anti-sionismissa. Yhdessä aiemmin 1960- ja 1970-luvuilla länsivaltoihin vaikuttaneen "öljyaseen" kanssa tämä yhdistelmä luo mielestäni antisemitismin ja / tai antisionismin juuret varsinkin nykypäivän Euroopassa.
Öljyase
Vuonna 1967 kuuden päivän sodan aikoihin, kun Israelin olemassaolo oli jälleen kerran uhattuna, Ranskan presidentti Charles de Gaulle otti arabia suosivan suunnan ja aloitti aseidenvientikiellon Lähi-idässä. Israelia vastaan tehtyihin suullisiin hyökkäyksiin liittyi joskus antisemitistisiä lausuntoja. Kuitenkin pian kuuden päivän sodan jälkeen Yhdysvallat korvasi Ranskan maan aseistuksen merkittävänä toimittajana ja tuli Israelin pysyväksi liittolaiseksi. Saman vuoden marraskuun 27. marraskuuta pitämässään lehdistötilaisuudessa de Gaulle sisälsi paljon julkaistun huomautuksen, jossa juutalaisia kutsuttiin "elitistiseksi ja dominoivaksi kansaksi".
Vuoden 1967 kuuden päivän sota merkitsi käännekohtaa maailmanlaajuisilla öljymarkkinoilla. Vastauksena kesäkuun 1967 sotaan Saudi-Arabia, Kuwait, Irak, Libya ja Algeria kielsivät öljynviennin Yhdysvaltoihin, Iso-Britanniaan ja Länsi-Saksaan. Öljyä oli kuitenkin runsaasti ja halpaa tänä aikana, ja uudet "supertankkerit" kuljettivat öljyä sitä tarvitseville markkinoille. Yhdysvallat oli tuolloin ensisijainen öljyn arabiöljyn korvaaja lisäten tuotantoaan noin 1 mbd ja Venezuela sekä Iran (shahin alla) pystyivät korvaamaan lopun saarrosta syntyneen vajeen. Lopulra oli todettavissa "öljyaseen" epäonnistuneen suurelta osin vuonna 1967, se oli tehoton ja vahingoitti eniten öljyntuottajamaita menetettyjen tulojen myötä kauppasaarton aikana.
Yom Kippurin sota 1973 antoi uuden käsityksen öljyn roolista geopolitiikassa. Vuoden 1967 sodan jälkeen kysynnän kasvu oli nopeaa, mikä kulutti USA: n lisääntynyttä öljyn tuotantokapasiteettia, ja vuoteen 1970 mennessä öljyn nettotuonti Yhdysvaltoihin kasvoi nopeasti; öljymarkkinoilla ei enää ollut käyttämätöntä kapasiteettia ja "turvamarginaalia". Samaan aikaan myös Lähi-idän öljyntuotanto kasvoi nopeasti, ja se vastasi kahta kolmasosaa maailmanlaajuisesta kysynnän kasvusta vuosina 1960–1970. Nettovaje oli 4,4 Mtd joulukuuhun 1973 mennessä vastaten 14 prosenttia kansainvälisesti vaihdetusta öljystä. Öljyä ei yksinkertaisesti ollut riittävästi puutteen korjaamiseksi.
6. lokakuuta 1973 Egypti hyökkäsi Bar Lev -linjaa vastaan Siinain niemimaalla ja Syyria aloitti hyökkäyksen Golanin kukkulalla, jotka molemmat olivat Israelin haltuunottamia vuoden 1967 kuuden päivän sodan aikana. Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon valtuutti 12. lokakuuta 1973 strategisen lentokuljetusoperaation Nickel Grass toimittamaan aseita ja tarvikkeita Israeliin korvaamaan materiaalihäviöt sen jälkeen, kun Neuvostoliitto alkoi lähettää enenevissä määrin aseita Syyriaan ja Egyptiin.
Arabien öljysaarto loi Alankomaille erityisen öljynkiellon, koska Alankomaat tuki Israelia ja Rotterdam oli Pohjois-Euroopan tärkein satama. Siten kauppasaarron vaikuttavuus kasvoi seurauksenaan öljyn hinnan voimakas nousu Euroopassa. Hintojen nousulla oli todellakin paljon suurempi vaikutus Euroopassa kuin vientikiellolla. Eurooppa tajusi kuinka riippuvainen se oli arabimaailmasta.
Israel oli yksi harvoista maista, jota kauppasaarto ei koskenut, koska se pystyi saamaan riittävästi öljyä Siinain alueelta. Mutta Israelin yliverotetun sähköverkon täydentämiseksi Israelin aurinkoteollisuuden isä Harry Zvi Tabor kehitti prototyypin aurinkoenergiaa hyödyntävälle vedenlämmittimelle, jota käytetään nyt yli 90 prosentissa Israelin kodeista eli öljyä kyettiin korvaamaan nyt myös auringon avulla.
"Ensimmäisen öljyshokin" takia Länsi-Eurooppa alkoi siirtyä Israel-myönteisyydesrään enemmän arabivaltioita suosivaan politiikkaan. Tämä muutos rasitti myös länsimaista liittoutumaa. Yhdysvallat, joka toi vain 12 prosenttia öljystä Lähi-idästä - verrattuna 80 prosenttiin Eurooppaan ja yli 90 prosenttia Japaniin - pysyi vakaasti sitoutuneena Israeliin. Jotkut Euroopan kansat ja Japani pyrkivät irtautumaan Yhdysvaltojen Lähi-idän ulkopolitiikasta välttääkseen joutumasta boikotoinnin kohteeksi. Kun kauppasaarto oli voimssaan, monet kehittyneet maat muuttivat politiikkaansa arabien ja israelilaisten konfliktin suhteen. Näihin kuului mm Britannia, joka kieltäytyi sallimasta Yhdysvaltojen käyttää Ison-Britannian tukikohtia ja Kyprosta lentokuljetuksiin Israelille yhdessä muiden Euroopan yhteisön jäsenten kanssa.
Ranska toimitti Mirage-koneita, jotka Israel oli jo ostanut, Libyalle; ne siirrettiin myöhemmin Egyptiin ja käytettiin vuonna 1973 Yom Kippurin sodassa. Ranskan ulkoministeri Jean Sauvagnargues oli ensimmäinen länsimainen korkea virkamies, joka tapasi Yasser Arafatin vuonna 1974 Beirutissa. Vuotta myöhemmin PLO avasi ensimmäisen Euroopan diplomaattitoimistonsa Pariisiin, sen peruskirjan vaatiessa tällöin Israelin hävittämistä. Ranska toimitti myös Osirakin ydinreaktorin Irakiin. Lopulta Israelin täytyi ryhtyä poikkeuksellisiin sotatoimiin sen tuhoamiseksi. Myös Kanada siirtyi kohti arabivaltioita kannattavampaa positiota edustettuaan aiemmin suhteellisen neutraalia linjaa.
Saudi-Arabian ja Kuwaitin hallitukset julistivat Japanin 7. marraskuuta 1973 epäystävälliseksi maaksi kannustaakseen sitä muuttamaan osallistumattomuuspolitiikkaansa. 22. marraskuuta Japani antoi julkilausuman, jossa vaadittiin Israelin vetäytyvän kaikilta vuoden 1967 sodassa haltuunotetuilta alueilta, kannatettiin palestiinalaisten itsemääräämisoikeutta ja uhaten harkita uudelleen Israelia koskevaa politiikkaansa, jos Israel kieltäytyy hyväksymästä näitä edellytyksiä. Japania pidettiin 25. joulukuuta mennessä arabien ystävällisenä valtiona .
Yhdysvaltain osalta vaikutukset olivat vähempiä, Persianlahdelta peräisin olevan öljyn prosenttiosuus pysyi vakaana runsaassa 10 %:ssa vuosikymmenien ajan. Viimeisten neljän vuosikymmenen aikana "öljyase" on menettänyt suurimman osan vaikutuksestaan, esimerkiksi vuonna 1974 seitsemän Fortune 500 -yrityksen 15 parhaasta yrityksestä oli öljy-yhtiöitä ja määrä putosi neljään vuonna 2014.
Palestiinalaiset KGB-projektina
"Sionismi on suurin uhka Neuvostoliitolle." (Vladimir Kryuchkov, KGB: n päällikkö 1988)
Vuonna 1948 Israelin itsenäistyessä, viiden arabikansan armeija hyökkäsi uutta kansakuntaa vastaan. Neuvostoliiton Joseph Stalin toivoen, että Israelin sosialistiset juuret johtavat sen liittymään kommunistiseen blokkiin, käski Tšekkoslovakiaa toimittamaan Israelille puolustukseen tarvittavat aseet. Kuitenkin saatuaan myöhemmin tietää Stalinin 20 miljoonan ihmisen murhasta, Israelin yhteiskunta hylkäsi kommunismin. Ajatus sionismista vihamielisenä ideologiana alkoi vahvistua toisen maailmansodan jälkeisessä Neuvostoliitossa 1940-luvun lopulla, kun kävi selväksi, että Israel oli linjassa "imperialistisen leirin" eikä Neuvostoliiton kanssa. Tämän seurauksena Moskova siirsi tukensa arabidiktatuureille. Kuuden päivän sodan jälkeen kaikki Varsovan liiton jäsenet (Romaniaa lukuun ottamatta) katkaisivat siteensä Israeliin.
Massiivinen Neuvostoliiton antisionistikampanja tuli erityisen aktiiviseen vaiheeseen vuonna 1967. Operaatio SIG (1967–1988) on KGB-operaatio, joka kylvi maailmanlaajuista paheksuntaa Yhdysvaltoihin ja Israeliin. SIG on venäläinen lyhenne sanoista Sionistskiye Gosudarstva eli "juutalainen (tai sionistinen) hallitus". Operaatio alkoi pian vuoden 1967 jälkeen, jolloin pyrkimys arabien yhtenäisyyteen romahti yhdessä Israelia hyökkäneiden armeijoiden talouksien kanssa. SIG: n ydinajatuksena oli, että Palestiina ei ole vain maantieteellisen alueen nimi, vaan selkeän ja alueen alkuperäiskansan, Palestiinan arabien, koti. Sen juutalaiset asukkaat ovat kolonisaattoreita jostakin tuntemattomasta maasta. (Lisätietoja tästä disinformaatioprojektista artikkelissa “The KGB's Middle East Files”, tuoden esiin tietoja, jotka on louhittu noin 6000: sta KGB: n salakuljetetusta dokumentista 1990-luvun alussa.)
KGB oli kouluttanut Yasser Arafatin Balashikhan erikoiskoulussa Moskovasta itään ja päätti 1960-luvun puolivälissä luoda hänet tulevaksi PLO-johtajaksi. Ensinnä KGB tuhosi viralliset tiedot Arafatin syntymästä Kairossa korvaamalla ne fiktiivisillä asiakirjoilla, joissa sanottiin, että hänen syntyneen Jerusalemissa olen siten syntymänsä mukaan palestiinalainen. KGB: n disinformaatio-osasto lähti sitten työstämään Arafatin nelisivuista traktaatia nimeltä Falastinuna (Palestiinamme) muodosraen siitä 48-sivuisen kuukausijulkaisun Palestiinan terroristijärjestö al-Fatahille. Jordanian väitteet edustaa palestiinalaisia heikennettiin sitten pysyvästi Arabiliiton Rabatin konferenssissa antamassa julistuksessa, jonka mukaan PLO oli ainoa palestiinalaisten laillinen edustaja.
Luokitellut KGB-asiakirjat paljastavat, kuinka Neuvostoliiton vakoojavirasto muutti arabiterroristit vapaustaistelijoiksi. Terrorismin torjunnan perustelut edellyttivät puitekertomusta toisaalta Israelista rasistisena laittomana kansakuntana ja toisaalta PLO nimesi tämän alueen sorretun kansan palestiinalaiseksi. Ironista on, että Ison-Britannian mandaatin aikana Palestiinassa pääasiassa alueella eläneet juutalaiset ymmärrettiin erillään siellä asuvista arabeista, joiden oma luonnehdinta alueelle oli balad esh-sham - Damaskoksen maakunta - koska tuolloin he pitivät itseään eteläsyrialaisina.
(Lisätietoja KGB: stä ja sen Israel-vastaisista propagandaoperaatioista julkaisussa Informing Science Institute )
Kaikenkaikkiaan Länsiranta ei ole koskaan kuulunut kollektiivisesti palestiinalaisille arabeille, ns. Palestiinalaisille. Heillä oli siellä vain yksityisiä tontteja kuten juutalaisillakin. YK: n päätöslauselmassa 242 vuodelta 1967 ei myöskään tunnusteta palestiinalaisia arabiväestöä, jotka olisi karkotettu ja jolle maa olisi palautettava. Tämä kuvitteellinen kansa keksittiin vasta vuonna 1967.
Izabella Tabarovskyn tekemä analyysi Neuvostoliiton anti-sionismista ja nykyaikaisesta vasemmiston antisemitismistä antaa erittäin hyvän taustan Neuvostoliiton antisemitismi / -sionismikampanjalle. Hän päättää analyysinsa seuraavasti:
Tämän päivän vasemmistolaisen sionistivastaisen leirin lähettämät viestit ovat silmiinpistävän samanlaisia kuin Neuvostoliiton anti-sionistikampanjoiden viestit. Väitteistä sionistisen yhteistyöstä natsien kanssa holokaustissa, ajatukseen sionismista luonnostaan rasistisena ja sortavana ideologiana, Israelin asemaan siirtokuntakolonialistisena valtiona, joka harjoittaa kansanmurhaa ja apartheidia - kaikki nämä ajatukset olivat osa Neuvostoliiton anti-sionistista kertomusta.
Antisionismi
"Kun ihmiset kritisoivat sionisteja, he tarkoittavat juutalaisia. Puhut antisemitismistä. " (Tohtori Martin Luther King Jr. 1969)
Antisionismi on peite nykyajan antisemitismille, se voi johtua juutalaisiin kohdistuvista ennakkoluuloista tai että se luo ilmapiirin, jossa antisemitismiä pidetään hyväksyttävänä. Jerome Chanes on varsin hyvin kartoittanut modernin antisemitismin juuret - antisemitismin historiallisen kehityksen kuusi vaihetta:
- Esikristillinen antisemitismi antiikin Kreikassa ja Roomassa, joka oli ensisijaisesti etnistä luonnetta
- Antiikin ja keskiajan kristillinen antisemitismi, joka oli luonteeltaan uskonnollista ja joka on ulottunut uusiin aikoihin
- Perinteinen muslimien antisemitismi, joka oli ainakin klassisessa muodossaan vivahteikas siinä mielessä, että juutalaiset olivat suojattuja luokkia
- Valistumisajan ja sen jälkeisen Euroopan poliittinen, sosiaalinen ja taloudellinen antisemitismi, joka loi perustan rodulliselle antisemitismille
- Rotujen antisemitismi, joka syntyi 1800-luvulla ja joka huipentui natsismiin 1900-luvulla, ja
- Nykyaikainen antisemitismi, jonka jotkut ovat nimenneet uudeksi antisemitismiksi
Chanes ehdottaa, että nämä kuusi vaihetta voitaisiin yhdistää kolmeen luokkaan: ”muinainen antisemitismi, joka oli luonteeltaan ensisijaisesti etninen; Kristillinen antisemitismi, joka oli uskonnollista; ja rotujen antisemitismi 1800- ja 1900-luvuilla."
On huomattava, että on olemassa myös juutalaisten antisionismia, joka sai tukea juutalaisyhteisössä varsinkin ennen toista maailmansotaa; esimerkkinä jotkut ortodoksiset juutalaiset vastustivat juutalaisen valtion luomista ja samoin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen juutalainen osasto (Jevsektsija) kohdisti kritiikkiä sionistiseen liikkeeseen. Holokaustin täydellinen tuntemus muutti monien antionionistien näkemyksiä, sillä monet pitivät Israelin perustamista historiallisena välttämättömänä turvapaikkana elossa oleville Euroopan juutalaisille. Luettelo juutalaisten karkotuksista (yhteensä 1 043) löytyy osoitteesta Judaism.is .
Antisionismilla on pitkä historia, että sitä tuetaan oikeistolaisten ja fasististen (tai "uusfasististen") poliittisten näkemysten lisäksi erilaisilla arjalaisilla / valkoisilla-ylivallan ryhmillä. Näissä tapauksissa anti-sionismi on yleensä myös syvästi antisemitististä, ja se pyörii usein nykyäänkin salaliittoteorioiden ympärillä.
Poliittisen kentän oikeanpuoleiselta laidalta, etenkin Yhdysvalloissa, antisemitismin uusin versio on “Qanon”. Se on perusteeton Internet-salaliittoteoria, jonka seuraajat uskovat, että Saatanaa palvovien (juutalaisten) demokraattien, Hollywood-julkkisten ja miljardöörien salaliitto ajaa maailmaa samalla kun hän harjoittaa pedofiliaa, ihmiskauppaa ja sadonkorjaa elämää pidentävän kemikaalin väärinkäyttäjien verestä. QAnonin seuraajat uskovat, että Donald Trump käy salaa taistelua tätä salajuonta ja sen "deep state" yhteistyökumppaneita vastaan paljastaen pahantekijät ja lähettää heidät kaikki Guantánamon lahdelle.
QAnonin juuret ovat myös paljon vanhemmissa antisemitistisissä salaliittoteorioissa. Ajatus kaikkivaltiaasta, maailman hallitsevasta salaliitosta tulee suoraan Siionin vanhinten pöytäkirjoista (Elders of Zion), väärennetystä asiakirjasta, jonka tarkoituksena on paljastaa juutalainen juoni hallita maailmaa ja jota käytettiin koko 1900-luvun antisemitismin perustelemiseksi.
Läntisessä Euroopassa moderneimpia antisemitismin/-sionismin versioita on koronapandemiaan ja -rokotteeseen liittyvä ajatus näiden taustalla olevasta juutalaisten salaliitosta .
"Joesta mereen Palestiina on vapaa" - tai "Palestiina on meidän joestamme mereen" tai "Palestiina on islamilainen joesta mereen" - on poliittisen vasemmiston suosima iskulause, jota käyttävät myös palestiinalaiset nationalistit ja antisionistiset ryhmät Euroopassa. Siihen sisältyy käsitys, että Jordan -joen ja Välimeren välinen maa asetetaan kokonaan arabivalvonnan alaisuuteen ja juutalaiset ajetaan mereen Israelin valtion kustannuksella. Iskulause kuvaa melko hyvin nykyaikaista palestiinalaista nationalismia ja sen antisionistista tavoitetta mutta myös näiden soluttautumista läntisiin "edistyksellisiin" yhteisöihin kuten vaikkapa BDS -boikottiliikkeeseen .
Kaiken kaikkiaan muslimien antisemitismi on hallitseva, mutta Saksassa oikeistolainen antisemitismi on uusnatsien myötä myös yleisesti kasvussa. Vasemmiston antisemitismi ilmaisee suurelta osin äärimmäistä vihaa Israelia kohtaan.
Useat lähteet yhdistävät anti-sionismin antisemitismiin. AMCHA-aloitteen Yhdysvalloissa vuonna 2016 tekemä kampustutkimus on myös ilmoittanut läheisestä maantieteellisestä korrelaatiosta näiden kahden ilmiön välillä, mikä on liittynyt antisemitismin viimeaikaiseen nousuun. Ei ole yllättävää, että viimeaikainen tutkimus on osoittanut läheistä korrelaatiota Israelin vastaisten näkemysten ja antisemitististen näkemysten välillä kymmenen Euroopan maan kansalaisten kyselyn perusteella. "Antisionismista on tullut aikamme vaarallisin ja tehokkain antisemitismin muoto järjestelmällisen delegoinnin, kunnianloukkauksen ja Israelin demonisoinnin kautta." (Taustoitusta anti-sionismista ja antisemitismistä: Anti-Zionism and Antisemitism: The Dynamics of Delegitimization edited by Alvin H. Rosenfeld)
Minun näkökulmani
"Historiallisesti Palestiinan" halu valtiollisuudesta "ja" vapautuksen tarve "keksittiin suurelta osin Neuvostoliiton toimesta" ... "" Palestiinan nationalismi on siis historiallinen valhe, joka syntyy kommunistisesta laajentumisjanosta ja arabien kaunasta. Israelin olemassaolosta. ”(Christopher Fish kirjoittaa Stanfordin katsauksessa, 2008)
Miksi Jordanian hallitsemat Länsirannan arabit eivät vaatineet valtioaan tai vastaavaa kansalaisilleen 4. heinäkuuta 1967, mutta alkoivat vaatia sitä viikkoa myöhemmin? Mielestäni vastaus on poliittinen ja taktinen tarve eikä niinkään äkillinen kansallinen herääminen. Sen jälkeen kun Israelin ympärillä olevien arabimaiden johto oli yrittänyt turhaan tuhota Israelin sotilaallisesti, he päättelivät, että terrorismi kolonialismia vastaan vapauden taistelun varjolla ja disinformaatiokampanja tämän idean tukemiseksi oli ainoa tapa saavuttaa tavoite. Viime vuosien aikana tilanne on muuttunut dramaattisesti, kun Keski-idän konservatiiviset monarkiat olivat kasvaneet riippuvaisiksi läntisestä tuesta varmistaakseen niiden jatkuvan selviytymisen mm. Iranin uhasta.
Kylmän sodan loppu eliminoi merkittävän taloudellisen ja poliittisen tuen lähteen palestiinalaisille. PLO: n taloudelliset ongelmat eivät kuitenkaan saavuttaneet kriisin mittasuhteita kuin vasta Persianlahden sodassa 1990/91, jolloin Arafatin päätös tukea Irakia etäännytti PLO:ta erityisesti Saudi-Arabiasta ja Kuwaitista. Kuitenkin jo tuolloin palestiinalaismyönteisempien länsimaiden tuki on auttanut kattamaan nämä puutteet.
Antisemitismillä ja antisionismilla on edelleen laaja tuki Länsi-Euroopassa. Sillä on syvät juuret historiaan ja sen nykyaikainen seurannainen - antisionismi - perustui Neuvostoliiton disinformaatiokampanjaan; kampanja onnistui tyhjentämään sionismin sen merkityksestä juutalaisten kansan kansallisena vapautusliikkeenä ja yhdistämään sionismin rasismiin, fasismiin, natsismiin, kansanmurhaan, imperialismiin, kolonialismiin, militarismiin ja apartheidiin sekä yleisimpiin salaliittoteorioihin. Kylmän sodan jälkeen Euroopassa kasvanut ja osin yhä kasvava muslimiväestön radikaalimpi osa pitää tätä kampanjaa hengissä. Jää nähtäväksi, kuinka eurooppalaiset vasemmistopuolueet kampanjoivat Israelia vastaan saadakseen kotimaisilta muslimeilta kannatusta ja voivatko oikeistopuolueet ottaa neutraalimman kannan Lähi-idän konflikteihin, koska "öljyaseella" ei ole enää aikaisempaa valtaa.
[embed]https://youtu.be/isUT8lKHvXkhttps://youtu.be/isUT8lKHvXk[/embed]
Artikkeli on käännös Conflicts by Ariel Rusila blogissani julkaistusta kirjoituksestani ja ilmestynyt ensi kertaa Ariel - Israelista suomeksi verkkojulkaisussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti