Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan aiheuttaa myös Israelin puolustusstragian
suunnittelijoille päivittää ydinasedoktriineitaan. Toisaalta ydinaseiden käyttökynnys on
ehkä laskussa maailmanjärjestyksen ollessa murroksessa, toisaalta Iran aseistaessaan
Venäjää saattaa vastapalvelukseksi saada osaamista ja materiaalia oman ydinaseohjelmansa
kehittämiseen.
Israel on maailman kahdeksanneksi suurin ydinasevalta toteaa voittoa tavoittelematon
politiikan tutkimusorganisaatio Federation of American Scientists raportissaan “”Status of
the World’s Nuclear Forces.”.
Israelin ydinasevarastojen arvioidaan olevan 80–400 ydinkärkeä ja armeijalla on kyky toimittaa
niitä useilla tavoilla, mukaan lukien lentokoneista tai sukellusveneistä laukaistuina risteilyohjuksina
ja Jericho-sarjan keskipitkän ja mannertenvälisen ballististen ohjusten taistelukärkinä. Jo pelkästään
Tel Avivista luoteeseen sijaitsevassa Sdot Michan lentotukikohdan luolastoissa oletetaan olevan
noin 90 Jericho II ja Jericho III ballistista ohjusta. Liikkuvien ohjusjärjestelmien tiet ovat
kukkuloiden harjujen välissä, minkä etuna on, että Ohjusbunkkerit on kaivettu ympärillä oleviin
kalkkikivikukkuloihin ja ne tarvitsevat vain massiiviset ovet suojaamaan niitä ydinräjähdyksiltä.
Sdot Micha on myös paikka uudelle Arrow 3 ABM :lle , joka on suunniteltu tuhoamaan Iranista
tulevia (ydin)ohjuksia.
Iranin kehittymässä oleva ydinase on suurin Israelin sotilaallinen uhka. Jos Iran pääsee liian lähelle
ydinarsenaalia, Israel saattaa pommittaa Iranin ydinkohteita. Israelin ilmavoimat (IAF) ovat
valmistautuneet tähän tehtävään useiden vuosien ajan, mutta sen toteuttaminen tulee silti olemaan
kova päätös useista syistä.
Ensinnäkin, toisin kuin ydinaselaitoksiin Irakissa vuonna 1981 ja Syyriassa vuonna 2007
toteutetuissa iskuissa, Iranissa on useita kohteita. Myös etäisyys kohteisiin - jopa yli 1 000 km - on
otettava huomioon. IAF ei saa uusia KC-46 ilmatankkaustankkereita vielä muutamaan vuoteen, ja
sillä välin joutuisi luottamaan hyvin vanhoihin tankkereihin ja mahdollisesti tankkaamaan
Persianlahden arabivaltiossa tai pohjoisella reitillä Azerbaitsanissa.
Muita IAF:n haasteita ovat paksut linnoitukset, jotka suojelevat tärkeimpiä Iranin ydinkohteita.
IAF:lla on bunkkeripommeja (GBU-28), mutta ne eivät ole tarpeeksi tehokkaita. USA:n GBU 43
(“MOAB”) olisi tarpeeksi tehokas mutta se painaa kymmenen tonnia ja sen pudotus vaatisi niin
raskaan pommikoneen ettei niitä nyt ole Israelilla. Israelin uudet 1 200 naulan Rampage ja
päivitetyn 2 000 naulan Spice -pommin sekä erikoistaktiikat voivat auttaa IAF:a tunkeutumaan
pääosaan Iranin ydinasekohteista. Asia erikseen on vielä ainakin syvimmällä, yli 60 metriä
kiintokalliota, olevien kohteiden tuhoaminen taktisella ydinaseella.
Sotapeleihin liittyy myös mahdollinen Iranin vastaisku Hizbollahin kautta sillä heti Libanonin rajan
takana olevat noin 150 000 rakettia ja ohjusta voivat vaatia Israelissa raskaita uhreja. Massiivisessa
iskussa osa ohjuksista todennäköisesti pääsisi läpi Israelin ilmapuolustuksen.
Israel kehitti ns. Begin -doktriinin ydinaseden leviämisen estämiseksi ja ensi-iskujen toteuttamiseksi
eväämään muilta alueellisilta toimijoilta mahdollisuuden hankkia omia ydinaseita. Israelilaisen Bar-
Ilan yliopiston BESA Centerin uuden Professori Louis René Beresin laatiman analyysin
[Russia’s War Against Ukraine – Impacts on Israeli Nuclear Doctrine and Strategy]mukaan Israelin tulee päivittää ydinasestrategiansa.
On olemassa neljä uskottavaa, risteävää narratiivia Israelin ydinasevalmiudelle:
1) ydinasein tehtävä kosto;
2) ydinasevoiman vastatoimet;
3) ydinasevoiman ennaltaehkäisy; ja
4) ydinasesodan taistelut.
Analyysin mukaan Israel tarvitsee muun muassa ydinaseita toteuttaakseen ja/tai tukemaan erilaisia
tavanomaisenkin sodankäynnin muotoja. Valmistautumisessa keskeistä on ennakoida iskujen
(kustannus-)tehokkuus eri tekijöiden suhteen. Näitä sotapeliin vaikuttavia muuttujia ovat mainitun
analyysin pohjalta ainakin seuraavat:
(a) odotettu todennäköisyys vihollisen ensi-iskuista;
(b) vihollisen ensi-iskujen arvioidut kustannukset;
(c) vihollisen epätavanomaisten aseiden käyttöönoton odotettu aikataulu;
(d) vihollisen aktiivisen puolustuksen odotettu tehokkuus;
(e) odotettu Israelin aktiivisen puolustuksen tehokkuus;
(f) Israelin kovien vastaoperaatioden tehokkuus;
(g) odotettavissa olevat alueellisten vihollisten reaktiot; ja
(h) odotettavissa olevat Yhdysvaltain ja maailman yhteisön reaktiot Israelin ennakkoiskuihin.
Keskeinen kysymys ovat ajoitus, kohteet ja kapasiteetti, Oletettavaa on, että Israelin viholliset
lisäävät kemiallisia, biologisia ja ydinasearsenaalejaan ja että nämä lisäykset - yhdessä kehittyvän
ilmapuolustuksen kanssa - tekevät ensi-iskuista yhä vaikeampaa, Rationaalinen Israelin strategia
voisi pakottaa Jerusalemin iskemään niin pian kuin mahdollista. Toisaalta strategista perustetta
Israelille iskeä ensin puolestaan pienentää skenaario jossa vihollisen asearsenaalin ja
ilmapuolustuksen kasvu saadaan pysäytettyä.
Tämä tarkoittaa, että Israelin ydinaseiskua voidaan odottaa vain, kun
(a) Israelin valtion viholliset ovat hankkineet ydin- ja/tai muita joukkotuhoaseita, joiden katsotaan
pystyvän tuhoamaan juutalaisen valtion;
b) nämä viholliset ovat tehneet selväksi, että heidän sotilaalliset aikeensa vastaavat heidän kykyjään;
(c) näiden vihollisten uskotaan olevan valmiita aloittamaan aktiivisen "laskennan laukaisua varten";
ja
(d) Jerusalem uskoo, että Israelin ei-ydinasein tehtävä ensi-isku ei voi mitenkään saavuttaa
vahinkojen rajoittamisen vähimmäistasoa – toisin sanoen tasoa, joka on yhdenmukainen valtion ja
kansakunnan fyysisen säilymisen kanssa.
Analyysin mukaan Israel tarvitsisi ydinkärjillä varustettuja täsmäohjuksia, jotka voisivat vähentää
välillisiä vaikutuksia hyväksyttävälle tasolle ja hypernopeuksisia ydinohjuksia vihollisen
puolustuksen ohittamiseksi. Edelleen Israel hyötyisi tietyistä radiotaajuusaseista joissa räätälöidyt
ydinkärjet tuottavat elektroniikka- ja viestintävälineet laajoilla alueilla tuhoavan sähkömagneettisen
pulssin. Israelilla tiettävästi jo on megatonnin EMP ydinpommi joka esim 400 km Iranin yläpuolella
räjähtäessään vaurioittaisi laajalti sähköisiä järjestelmiä Lähi-idässä ja jopa Euroopassa saakka.
Kaikissa tapauksissa Israelin ydinstrategian ja -joukkojen on pysyttävä täysin suuntautuneena
pelotevaikutukseen eikä koskaan varsinaiseen sodan käymiseen. Tätä silmällä pitäen Jerusalem on
todennäköisesti jo ryhtynyt toimiin torjuakseen taktiset tai (suhteellisen) vähätuottoiset
taistelukentän ydinaseet ja sen seurauksena kaikki vastaavat suunnitelmat vastatoimien
kohdistamiseksi. Israelille ydinaseet voivat olla järkeviä pelkästään pelotteena etukäteen, eivät
jälkikäteen kostoksi esimerkiksi neutronipommien muodossa. Taktisia ydinaseita Israelissa ovat
mm matkalaukkupommi, 175 ja 203 mm:n ydinkärjillä varustetut tykistönammukset ja
ydinlatauksella varustettu maamiina.
Analyysin mukaan strategisessa ydinasesuunnittelussa järjen on aina oltava etusijalla. Mahdollisia
hyökkääjiä, käyttävätkö ne sitten ydin- tai tavanomaisia aseita, on rohkaistava uskomaan Israelin
halukkuus laukaista ydinaseitaan kostoksi ja että nämä Israelin joukot ovat haavoittumattomia
ensi-iskun hyökkäyksille. Lisäksi nämä viholliset on saatava odottamaan, että Israelin ydinaseet
tunkeutuisivat heidän jo käytössään olevan ballistisen ohjuksen ja siihen liittyvän ilmapuolustuksen
läpi.
Lähteenä mm: Russia’s War Against Ukraine – Impacts on Israeli Nuclear Doctrine and Strategby Prof. Louis René Beres
Aiemmin aiheesta mm:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti