Google

Google

maanantai 19. elokuuta 2024

Israelin sisäiset aikapommit [Op-Ed]


Jo vuosia edenneet Yhden-valtion malli ja ääriuskonnollisten Haredien demografinen muutos ovat mielestäni Israelin suurimmat sisäiset uhat vuosien ja vuosikymmenten aikajänteellä. Molemmat kehityskulut vaikuttavat myös tänä päivänä käynnissä olevaan Gazan sotaan ja Israelin kohtaamaan agressioon muilla rintamilla – Libanonista, Jemenistä, Syyriasta, Irakista, Länsirannalta ja ennen kaikkea Iranista. Unohtaa ei myös voi tilanteen ja kehityskulun vaikutuksia Israelin kansainvälisiin suhteisiin erityisesti Yhdysvaltoihin ja muuhun ns. länitiseen maailmaan, arabiyhteisöihin tai islamilaiseen valtapiiriin.

Ellei yhden valtion mallia ja ääriuskonnollisten liikkeiden valtakulkua saada pysäytettyä on uhkana Israelin tuhoutuminen joko juutalaisten kotimaana tai sitten länsimaalaistyylisenä edustuksellisena demokratiana. Myönteinen puoli molemmissa aikapommeissa on se, että Israel omine toimineen voi myös purkaa molemmat aikapommit ilman ulkopuolisten hämmentämistä asiaan. Oman arvioni mukaan myös suurelta osin arvoliberaali juutalainen diaspora ja laajemmin jopa kansainvälinen yhteisö voisivat olla myötämielisiä tähän kehityskulun pysäyttämiseen.

Yhden valtion etenevä todellisuus

Viime vuosina yhden valtion malli on kuitenkin noussut yhä enemmän esiin. Yhden valtion malli – ”Isralestine” – sisältäisi kaksi kansallisuutta yhdessä Jordan-joen länsipuolisessa valtiossa, tämä valtio voisi olla myös liittovaltion tai konfederaation muotoinen. Tästä ratkaisumallista ei neuvoteta, vaan tilanne on tosiasiassa ajautumassa sitä kohti rauhanprosessin pysähtymisen aiheuttaman näkökulman puutteen seurauksena.

Uuden analyysin mukaan [Israel’s One-State Reality-It’s Time to Give Up on the Two-State Solution  Michael Barnett, Nathan Brown, Marc Lynch ja Shibley Telhami, Foreign Affairs touko/kesäkuu 2023] kirjoittajat väittävät mm. seuraavaa:

Pääministeri Benjamin Netanjahun paluu valtaan Israelissa kapealla, äärioikeistolaiskoalitiolla on murtanut jopa illuusion kahden valtion ratkaisusta. Hänen uuden hallituksensa jäsenet eivät ole uskaltaneet ilmaista näkemyksiään siitä, mikä Israel on ja mitä sen pitäisi olla kaikilla sen hallitsemilla alueilla: Suur-Israel ei ole määritelty vain juutalaiseksi valtioksi, vaan valtioksi, jossa laki vahvistaa juutalaisten ylivallan sinne jääneisiin palestiinalaisiin. Netanjahun uuden hallitusten ääriliikkeet ylpeilevät tehtävästään luoda uusi Israel heidän kuvakseen: vähemmän liberaali, uskonnollisempi ja halukkaampi syrjimään ei-juutalaisia. Jos Israel ei virallista itsemääräämisoikeutta, se voi olla demokraattinen kansalaisilleen, mutta vastuuton miljoonille asukkailleen.

Palestiinalaiset kannattavat yhä useammin kahden valtion paradigman hylkäämistä ja vaativat sen sijaan Länsirannan täydellistä liittämistä Israeliin vaatien luonnollisesti palestiinalaisille Israelin kansalaisuuden ja äänioikeuden, samoin kuin Israelin arabit jo omaavat.

INSS-muistio [ Resolving the Israeli-Palestinian Conflict: The Viability of One-State Models ] pyrkii tutkimaan, onko mahdollista toteuttaa yhden valtion malli, joka on sekä juutalainen että demokraattinen.

Muistioanalyysin mukaan mikään eri yhden valtion malleista ei näytä edistävän pysyvän, kestävän ja onnistuneen ratkaisun saavuttamista konfliktiin. Koska näiden kahden väestön välillä on viime vuosikymmeninä ollut syvälle juurtunut vihamielisyys, kulttuurisia, sosiaalisia ja taloudellisia jännitteitä on vaikea erottaa ja vapaa liikkuvuus palauttaisi terrorismin leviämisen Länsirannalta kaikkialle Israeliin.

Lisäksi palestiinalaisten täydet ja yhtäläiset kansalaisoikeudet muuttaisivat peruuttamattomasti Israelin juutalaisen luonteen. Kaikki käyttöönotettavat mallit edellyttävät sopimuksia palestiinalaisten kanssa, mikä aiheuttaa loputtomia kiistoja.

Näkemys kahdesta valtiosta ja rakentavan unilateralismin tiekartta sen saavuttamiseksi perustuu olettamukseen, että Israelin tulisi siirtyä kohti maanjakoa palestiinalaisten ja israelilaisten välillä, jotta Israelin tulevaisuus säilyisi juutalaisena ja demokraattisena valtiona. Israelin tulisi harkita rajojen määräämistä tulevalle Palestiinan valtiolle (eli kaksi valtiota kahdelle kansakunnalle). 

Nähdäkseni niin kauan kuin Israel haluaa olla osa demokraattista maailmaa – sen on annettava yhtäläiset oikeudet kaikille maan rajojen sisällä asuville ihmisille. Sitten on palestiinalaisten tehtävä päättää Palestiinan valtion perustamisesta, mikä on heidän etujensa mukaista, ja he tekevät omat päätöksensä. Siksi kaksi valtiota kahdelle kansalle -todellisuus on välttämätön.

Israelin olisi luontevaa liittää Oslo -prosessin myötä hallitsemansa C-alue virallisesti Israeliin nyt siellä asuvine palestiinalaisineen mutta elinkelpoisemman Palestiinalaisvaltion mahdollistamiseksi olisi mielestäni kohtuullista liittää siitä vain osa aiempien rauhanehdotusten pohjalta. Noin 80 prosenttia uudisasukkaista asuu lähellä Israelin vuotta 1967 edeltänyt rajaa, joten vain 100 000 syvällä Länsirannalla asuvaa juutalaista jouduttaisiin poistamaan vain pienillä rajamuutoksilla. Määriteltävä raja voi pohjautua turvallisuusmuuriin, jota Israel on rakentanut 2000-luvulla toisen intifadan jälkeen.

Yhden valtion mallin vaarallisuutta ja kannattamaani kahden valtion mallin visiota sekä tiekarttaa sen saavuttamiseksi olen aiemmin käsitellyt analyysissani   1:n, 2:n vai 3:n valtion Palestiina?   jossa esittämäni perusteet nähdäkseni ovat nyt aiempaakin ajankohtaisempia enkä näe niiden toistoa tässä yhteydessä tarpeellisena.  

Haredit

Yhden valtion mallin Israelin länsimaista demokratiaa uhkaavan todellisuuden kanssa samaan aikaan Israelin juutalaisessa yhteisössä tikittää toinen aikapommi Haredi-lahkon jäsenten omistaessa elämänsä radikaalisti konservatiiviselle juutalaisuuden tulkinnalle  sukupuolirooleineen (esim. naiset eivät saa toimia parlamentin jäseninä yhteisön poliittisissa puolueissa). Haredit kieltäytyvät yleensä opettamasta pojille matematiikkaa, luonnontieteitä ja englantia itsenäisessä koulujärjestelmässään ja pyhittävät heille pitkäaikaisen ja jopa elinikäisen uskonnon opiskelun valtion stipendien tuella.  Korostettakoon, että kyseessä on oikeaksi näkemäni yleistys vaikka olen tavannut Isrealissa niin haredeita kuin ko yhteisöstä eronneitakin joiden kautta kuva on yleistystä monipuolisempi.

Haredi-miesten työvoimaosuus on kehittyneiden maiden alhaisimpia ja liki 50 prosenttia työtä tekevistä on usein kansantaloudellisesti vähämerkiktyksellisessä työssä valtion tukemalla ”uskonnollisten palveluiden” alalla. Haredin keskipalkka 2000 dollaria kuukaudessa on noin puolet kansallisesta keskiarvosta.

Köyhyydestään huolimatta haredien syntyvyys on noin seitsemän lasta perhettä kohden, tehden näistä usein jonkin verran riippuvaisia ​​valtion sosiaalituista (hieman alle 100 dollaria kuukaudessa) jokaista lasta kohden. Haredimien osuus israelilaisista juutalaisista on tällä hetkellä noin kuudesosa mutta koska heidän syntyvyytensä on kolminkertainen muihin israelilaisiin verrattuna, heidän osuutensa kasvaa voimakkaasti. 

Sekulaarien ja jopa lievästi uskonnollisten israelilaisten elämää ovat jo pitkään hankaloittaneet uskonnolliset säädökset, kuten ankarat kaupan ja kuljetuksen rajoitukset juutalaisten sapattina,

Kulttuurinen konflikti on nyt todella kiehumassa harediyhteisön kieltäessä nuoria osallistumasta asepalvelukseen  aikana, jolloin Gazan sota on paljastanut valtavan pulan sotilaista, asevelvollisuutta pidennetään ja reserviläiset viettävät pitkiä kuukausia univormuissa ja joissakin tapauksissa heidän yritystensä romahtaessa asepalveluksen vuoksi.

Tiivistetysti sanottuna: Haredit ammentavat paljon enemmän valtion kassasta kuin muut israelilaiset ja lahjoittaa sille paljon vähemmän.

Toisiinsa kietoutuvat aikapommit

Koska Haredi-puolueet ovat olennainen osa vallassa olevaa oikeistoblokkia tämän liittouman politiikka yleensä ylläpitää konfliktia arabien kanssa (Länsirannan setleriväkivalta ehkä karkeimpana esimerkkinä).  Ironista tällöin on, että vältellessään asepalvelusta haredit edistävät konflikteja. jossa he kieltäytyvät taistelemasta.

Pahimpia uhkakuvia Israelin juutalaisille, jotka eivät ole haredeja, on se että tulevan haredi-enemmistön  seurauksena suurin osa maan asukkaista yhden valtion de facto toteutumisen johdosta on arabeja ja monet näistä arabeista eivät ole kansalaisia, kun taas suurin osa juutalaisista tulee olemaan keskiaikaisia, työttömiä nykyaikaisessa taloudessa. 

Ne israelilaiset, jotka nyt osallistuvat maan puolustamiseen (ja rakentamiseen), saattavat valita asuinpaikkansa muualta. Viime vuosina 12 000 israelilaista on muuttanut Kyprokselle,  Saksa puolestaan raportoi noin 7 000 passipyyntöä Israelista vuoden 2024 neljän ensimmäisen kuukauden aikana, paljon enemmän kuin vuonna 2022 – ja suuntaus alkoi heti, kun Netanyahu voitti vuoden 2022 vaalit.

Israelin vihollisten kiusaus hyökätä näin muodostuvaa Israelia vastaan ​​on valtava – jopa vastustamaton. 

Harediuhan torjumiseksi  Israelin olisi määrättävä perusopetussuunnitelma ja lopetettava uskonnollisten palveluiden paisuttaminen, uskonnollisten opintojen stipendit ja poikkeukset mm asepalveluksesta. Toiveena olisi, että tällaisen sokkiterapian avulla harediväestöstä tulisi työllistettävää ja se integroituisi jossain määrin moderniin yhteiskuntaan.

Nykyiset gallupit osoittavat, että maltillisen leirin puolueet saisivat mukavan enemmistön uusissa vaaleissa ilman arabipuolueita tai Haredi-puolueita. Jää nähtäväksi olisiko niillä rohkeutta määrätä tarvittavia muutokset harediuhkaan, määritellä rajat ja antaa palestiinalaisille visio itsehallinnosta tai omasta valtiosta.  

Molemmat aikapommit ovat nähdäkseni mahdollisia purkaa israelilaisten toimesta ja heidän päätöksillään. Moderni Israel on säilytettävissä jos sen asukkaat niin haluavat.

Lähteenä mm Fathom , Times of Israel 


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel-Israelista suomeksi  -verkkojulkaisussa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti