Iranin ydinaseohjelma pysäytetään tulevana viikonloppuna


Tänään -sattumoisin perjantaina 13. päivänä – on olemassa hyvin vahvoja viitteitä siitä, että Israel, lopultakin, pysäyttää Iranin ydinaseohjelman tulevana viikonloppuna. Yhdysvaltojen ilmoitus, jonka mukaan maa vetää diplomaattinsa Irakista ja sallii sotilasperheiden vapaaehtoisen lähdön Persianlahden maista näyttää viittaavan välittömään hyökkäykseen Iraniin. Kansainväliset uutistoimistot ovat myös raportoineet eri lähteisiin viitaten, että Israel harkitsi hyökkäyksen aloittamista Iraniin muutaman päivän sisällä. 

Yhdysvaltojen ja Iranin väliset neuvottelut Omanissa ovat olleet umpikujassa uraanin rikastamisen kysymyksen vuoksi. Amerikkalaisen henkilöstön poistaminen alueelta voi olla merkki Iranille Yhdysvaltojen kannan vakavuudesta toivoen iranilaisten siirtyvän lähemmäksi sopimusta.

Iranin armeijan ja hallituksen johtajat ovat kokoontuneet suunnittelemaan välitöntä vastausta sadoilla ballistisilla ohjuksilla Israelin hyökkäyksen sattuessa, Korkea-arvoinen iranilainen virkamies kertoi Reutersille, että ”ystävällinen maa” varoitti Irania mahdollisesta Israelin iskusta. Tiedotusvälineissä kyseinen maa on tunnistettu Omaniksi. 

USA

Irakiin on annettu neljännen, eli korkeimman, tason matkustusvaroitus terrorismin, aseellisen konfliktin ja levottomuuksien vuoksi.Israelissa olevia amerikkalaisia ​​hallituksen työntekijöitä on ohjeistettu olemaan matkustamatta Tel Avivin alueen sekä Jerusalemin ja Beerseban ulkopuolelle alueen kasvavien jännitteiden vuoksi.

Presidentti Trump on todennut, että Israelin isku Iranin sotilas- ja ydinaseinfrastruktuuriin on ”ehdottomasti mahdollinen” ja lisäsi: ”En halua sanoa välitön, mutta se näyttää siltä, ​​että se voisi hyvinkin tapahtua.” Hän korosti kasvavaa konfliktiriskiä ja myönsi tehneensä vaikean valinnan siitä, pitäisikö alueella olevaa amerikkalaista henkilöstöä varoittaa: ”En halua olla se, joka ei varoittanut.”

IAEA

Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) hallintoneuvosto on hyväksynyt päätöslauselman, jossa Iranin julistetaan rikkoneen ydinsulkuvelvoitteensa rikkomiseksi. Päätöslauselma vetoaa Iranin kyvyttömyyteen selittää useissa ilmoittamattomissa kohteissa löydettyjä uraanijäämiä. Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 19 puolesta, 11 tyhjää ja kolme vastaan ​​– Venäjä, Kiina ja Burkina Faso.

Advertisement
Tietosuoja-asetukset

Tämä on ensimmäinen tällainen päätöslauselma sitten vuoden 2022 ja ensimmäinen virallinen rikkomusilmoitus sitten vuoden 2005. Päätöslauselmassa kehotetaan Irania antamaan ”teknisesti uskottavia vastauksia” uraanijäämistä, joita on löydetty esimerkiksi Lavisan-Shianin, Varaminin ja Turquzabadin kaltaisilla kohteilla, joilla IAEA on epäillyt ilmoittamatonta ydintoimintaa. Järjestö syytti Irania myös todentamistoimien estämisestä puhdistamalla kohteita ja antamalla vääriä selityksiä.

IAEA:n luottamuksellisessa, vuotaneessa, raportissa, todettiin, että Iranin 60-prosenttisesti rikastetun uraanin varastot olivat kasvaneet noin 50 prosenttia ja ovat nyt yhteensä yli 400 kiloa – määrä, joka riittäisi yhteen ydinpommiin, jos sitä rikastettaisiin edelleen. Virasto kutsui tilannetta ”vakavaksi huolenaiheeksi”.

Israel

Isku nyt suoraan Iranin ydinaseohjelman laitoksiin on hyvin haastavaa ilman Yhdysvaltain tukea.  Syynä on tärkeimpien laitosten sijainti yli 60 metriä syvyydessä ja tällä hetkellä tehokkainkin yhdysvaltalainen bunkkerintuhoojapommi ulottuu korkeintaan 61 metriin. [GBU-57A/B Massive Ordnance Penetrator (MOP) on tarkkuusohjattu, 14 000 kg  bunkkerintuhooja, jota kokonsa vuoksi (paino ja pituus 6 metriä) voivat kuljettaa vain suuret pommittajat, kuten B-2 Spirit.] Mikäli Israel käyttäisi omia bunkkerintuhoojiaan – tyyliin Hizbollahin johdon eliminointi syvällä maan alla Beirutissa – näitä pitäisi Iranin tapauksessa pudottaa suuri määrä peräkkäin samaan kraateriin.

Israel itse kykenee tarvittaessa tuhoamaan Iranin ydinaseohjelman syvimmälläkin sijaitsevat laitokset mutta se edellyttää omien ydintaistelukärkien käyttöä ja käyttökynnys on hyvin korkea vaatien Israelin eksistentiaalista uhkaa. 

Israelin edellytykset ilma-iskulle nyt ovat hyvät.  Kaukoiskua välitankkauksin on onnistuneesti kokeiltu Jemeniin ja myös Iranin ilmapuolustusjärjestelmä tuhottiin liki täysin syksyllä 2024. Iran on korvaamassa tuhoja S-300 torjuntajärjestelmällä, mutta haavoittuvuus nyt on kuitenkin ilmeinen.

Aivan uutta menetelmää kokeiltiin syyskuussa 2024 kun Israelin armeijan (IDF:n) 120 kommandoa tuhosi syvällä Syyriassa olleen Iranin maanalaisen ohjustehtaan. Iranin rakentama laitos oli 70–130 metriä (230–430 jalkaa) maan alla, joten sitä oli käytännössä mahdotonta tuhota ilmasta.  (Tästä aiemmin IDF kommandot tuhosivat Iranin ohjustehtaan Syyriassa )

Iranin ydinaseohjelmaa on pyritty estämään useilla eri tavoilla. Diplomaattinen yritys oli vuonna 2015 neuvoteltu JCPOA (Joint Comprehensive Plan of Action) sopimus, josta USA irtautui vuonna 2018.

Israel puolestaan on käyttänyt täsmätappo-ohjelmaa Iranin johtajien ydinase- ja ohjusasiantuntijoita vastaan tehnyt useita sabotaasi-iskuja ohjelman laitoksiin ja laitteistoihin.  Tunnetuin lienee Stuxnet kyberhyökkäys.

Arvioni

Olen vuosikausia ennakoinut Israelin iskun Iranin ydinaseohjelmaan olevan lähellä mutta ratkaisevaa iskua ei ole tullut.  Arvioni perustuu ns <6 kk:n aikaikkunaan tarkoittaen sitä, että Israel joko yksin tai Yhdysvaltain tuella pysäyttää Iranin ydinaseohjelman noin puoli vuotta ennen kuin ydinpommi on valmis.  Vuosien ajan joko diplomaattiset tai sotilaalliset ratkaisut ovat onnistuneet pitämään uhan aikaikkunan ulkopuolella.

Advertisement
Tietosuoja-asetukset

Israelin kannalta isku ratkaiseva isku Iraniin katkaisisi bs käärmeen pään eli Iranini Israelia ympäröivän “tulirenkaan” alkulähteen.  Huthit ovat osa Iranin sijaisarmeijoita ja ovat jatkuvasti hyökänneet ballistisilla ohjuksilla Israeliin.  Isku Iraniin voi katkaista Iranin ohjusten toimitukset Jemeniin.  Lisäksi huthien kerrotaan piakkoin hyökkäävän Israeliin uusilla aseilla, mukaan lukien ”rypäletaistelukärjillä” varustetuilla ohjuksilla.

Pidän hyvinkin mahdollisena, että Iranin ydinohjelma pysäytetään lähipäivinä.  Ratkaisu voi olla myös diplomaattinen mikäli Iran yllättäen tekisikin, tuhon edessä, täyskäännöksen ja suostuisi siviilikäytön ylittävän rikastetun uraanin poistamiseen sekä kaikkien ydinlaitostensa kansainväliseen vapaaseen valvontaan.  Jää nähtäväksi

Aiemmin aiheesta mm:

Iranin ydinohjelman aikaikkuna <6 kk

Iran Nuke Deal And Israel

Iran Nuke Deal Enables The Détente

End Game Approaches on Nuclear Iran

Iran’s nuclear program at the crossroads

P.S: Tästä kirjoituksesta puuttuvat lähteet koska osa on yleistä kansainvälisten uutistoimistojen jakamaa tietoa ja osa taas yksityisessä sosiaalisessa mediassa käytyjä keskusteluja.


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel-Israelista suomeksi  -verkkojulkaisussa

Kommentit

Suositut tekstit