Iranilaiset mahdollistivat Mossadin operaation

Israelin armeijan (IDF) sotilastiedusteluyksikkö Aman ja ulkomaan tiedusteluvirasto Mossad tekivät laajaa yhteistyötä useiden vuosien ajan keräten kattavia tiedustelutietoja ja kehittäen valmiuksia sekä toteuttivat salaisia operaatioita Iranin sisällä mahdollistaen operaatio Rising Lion -operaation onnistumisen. Operaatiossa käytettiin kommandoryhmiä, tarkkuusaseita ja räjähtäviä droneja Iranin alueelle ja samalla eliminoitiin keskeisiä ydinaseiden tutkijoita ja turvallisuusviranomaisia.
Nyt operaatiosta on tihkunut aiempaa tarkempia tietoja kun ProPublican haastatteluissa 10 nykyistä ja entistä Israelin tiedusteluvirkailijaa kuvaili kommandoiskuja ja runsaasti aiemmin julkistamattomia yksityiskohtia maan vuosikymmeniä kestäneestä salaisesta yrityksestä estää Irania rakentamasta ydinpommia. He pyysivät nimettömyyttä voidakseen puhua vapaasti.
Komandoryhmät Iranissa
Mossad rekrytoi ja koulutti kaksi kommando-osastoa. Kummassakin oli 14 neljästä kuuteen jäsentä käsittävää joukkuetta. Jotkut heistä asuivat jo Iranissa, jotkut olivat kuukausien ajan saaneet koulutusta Iranin ulkopuolella israelilaisilta aseasiantuntijoilta. Toiset olivat maan hallintoa vastustavia pakolaisia, jotka olivat livahtaneet maahan hyökkäyksen aattona.
Kuukausien ajan Mossadin agentit pitivät silmällä jokaista Iranin rikastuslaitoksia suojaavaa tutkaa ja ohjuspatteria – ja juuri ennen hyökkäystä he tekivät joitakin keskeisiä asioita Iranin tietokoneisiin hakkeroinnista varoitustutkien häirintään.
Yli maan Iranista ja naapurimaista rekrytoidut Israelin kouluttamat kommandoryhmät valmistautuivat hyökkäämään Iranin puolustusta vastaan sisältäpäin.
Mossadin kommandoyksiköt toimivat kaikkialla Keski-Iranissa ja sijoittivat tarkkuusohjattuja asejärjestelmiä strategisille avoimille alueille lähellä Iranin ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä.
ProPublican haastattelemat virkamiehet sanoivat kommandoiskujen ollleen ratkaisevan tärkeitä kesäkuun ilmaiskuissa, sillä ne mahdollistivat Israelin ilmavoimille pommitusaaltojen aallon toisensa jälkeen menettämättä yhtäkään konetta. Mossadin agenttien maassa keräämien tiedustelutietojen perusteella Israelin sotilaskoneet pommittivat ydinlaitoksia, tuhosivat noin puolet Iranin 3 000 ballistisesta ohjuksesta ja 80 % sen kantoraketteista sekä ampuivat ohjuksia iranilaisten ydintutkijoiden ja sotilaskomentajien makuuhuoneisiin.

Mossadin salainen droonitukikohta Iranissa
Yksi erityispiirre Rising Lion -operaatiossa oli, että Mossad toteutti ”räjähtävien droonien tukikohdan” syvälle Iraniin, lähelle Teherania. Mossad ilmeisesti jopa perusti peitenimellä toimineen tehtaan droonien valmistamiseksi ja salakuljetti kokoonpanossa tarvittavia osia jo valmiiden pienempien droonien lisäksi matkalaukkujen, kuorma-autojen ja merikonttien avulla. Tavarat varastoitiin “turvataloihin” ja myöhemmin mm droonitukikohtaan.
Joissakin tapauksissa liiketoimia tehtiin kumppaneiden kanssa, jotka eivät tienneet kuljetettavasta lastista. Iranin sisällä olevat Mossadin agentit keräsivät sitten varusteet ja jakoivat ne tiimeille, jotka valmistelivat droneja käyttöön. Tiimien johtajat koulutettiin Iranin ulkopuolella, ja he palasivat sitten siirtämään taidot maassa oleville ryhmilleen.
Droonit aktivoitiin yön aikana hyökkäyksen alla ja operaation aikana kyseisestä tukikohdasta myös laukaistiin drooneja itse tukikohdasta kuin myös salakuljetetuista ja uudelleen varustelluilta liikkuvilta alustoilta jotka ja räjähtävilläkamikaze -drooneilla tuhottiin Iranin ohjusten maasta-maahan laukaisualustoja mm Teheranin lähellä sijaitsevassa Esfejabadin tukikohdassa.
Nämä järjestelmät tuhosivat Iranin ilmapuolustuksen ja antoivat israelilaisille lentokoneille ilmaherruuden ja toimintavapauden Iranin suhteen.
Erillisessä operaatioissa Mossad asensi salaa ”iskujärjestelmiä ja edistynyttä teknologiaa ajoneuvoihin” ”neutralisoidakseen Iranin ilmapuolustuskyvyn”. Nämäkin järjestelmät aktivoitiin ”yllätyshyökkäyksen alkaessa”.
Täsmäiskut johtajiin ja ydintutkijoihin
Kuten Hizbollahin hakulaite operaation kanssa, Israelin vakoojat käyttivät hyväkseen kykyään tunkeutua vastustajansa viestintäjärjestelmiin. Ilmahyökkäyksen alkuvaiheessa Israelin kybersoturit lähettivät väärennetyn viestin Iranin sotilasjohtajille houkutellen heidät haamukokoukseen maanalaiseen bunkkeriin, joka sitten tuhottiin tarkkuusiskulla. Kaksikymmentä kuoli, mukaan lukien kolme esikuntapäällikköä.
Mossad kokosi yksityiskohtaista tietoa 11 iranilaisen ydintutkijan tavoista ja olinpaikasta. Tiedostoissa jopa kartoitettiin miesten kotien makuuhuoneiden sijainnit. Kesäkuun 13. päivän aamuna Israelin ilmavoimien lentokoneet ampuivat ilmasta maahan -ohjuksia näihin koordinaatteihin tappaen kaikki 11 ihmistä.
Mossad oli suunnitellut viimeistä hyökkäystä Iranin ydinohjelmaa vastaan yli vuoden ajan, mutta toiminut maassa jo vuosikausia ennen sitä. Muistettaneen vuonna 2018 Israelin kouluttamien operaattoreiden murtautuneen vartioimattomaan Teheranin varastoon, käyttäneen plasmaleikkureita murtaakseen piirustuksia, tietoja, tietokonelevyjä ja suunnittelukirjoja sisältäviä kassakaappeja. Noin 500 kg painava materiaali lastattiin kahteen kuorma-autoon ja ajettiin naapurimaahan Azerbaidžaniin. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu esitteli materiaalia lehdistötilaisuudessa Tel Avivissa ja todistaen näin Iranin valehdelleen ydinaseaikeistaan.
Kaksi vuotta myöhemmin Mossad tappoi yhden Iranin huippufyysikoista käyttämällä tekoälyllä parannettua kasvojentunnistusta ohjatakseen kauko-ohjattavaa konekivääriä, joka oli pysäköity tien varteen hänen viikonloppuasuntonsa lähelle.
Paikallisten toimijoiden rooli korostunut
Rising Lion -operaatiossa kaikki iskut Iranin sisällä toteutettiin ainoastaan paikallisten agenttien avulla ja ilman israelilaisten taistelijoiden tuloa Iranin alueelle. Tämä heijastaa perustavanlaatuista muutosta Mossadin lähestymistavassa, joka alkoi noin 15 vuotta sitten.
Aiemmin Mossadin operaattorit – todennäköisesti israelilaiset, jotka esiintyivät eurooppalaisina asentamassa tai huoltamassa laitteita – kävelivät Natanzissa kaksoispohja kengissä, joilla kerättiin pöly- ja maaperänäytteitä. Testit paljastivat lopulta, että Iranissa valmistetut sentrifugit rikastivat uraania reilusti yli ydinvoimalan vaatiman 5 prosentin tason. (Lääketieteellisissä isotoopeissa käytetään 20-prosenttisesti rikastettua uraania; pommeissa 90 prosenttia)
Nyt Mossadin iranilaiset agentit, jotka murtautuivat kassakaappeihin, asettivat konekiväärit, räjäyttivät ilmapuolustusta ja tarkkailivat tiedemiesten asuntoja, eivät olleet israelilaisia. Kaikki olivat joko iranilaisia tai kolmansien maiden kansalaisia.
ProPublican haastattelemien virkamiesten mukaan Iranin hallinnon kasvava epäsuosio on helpottanut agenttien houkuttelemista huomattavasti. Lisäksi noin 40 prosenttia Iranin 90 miljoonan asukkaan väestöstä koostuu etnisistä vähemmistöistä: arabeista, azereista, balucheista, kurdeista ja muista. Mossadin paikallisagenttien motiivit olivat sekoitus henkilökohtaisia ja poliittisia. Jotkut halusivat kostoa sortavaa, teokraattista hallintoa vastaan, toisia houkutteli raha, lupaus perheenjäsenten lääketieteellisestä hoidosta tai mahdollisuudet opiskella ulkomailla.
Iranin rajanaapureita ovat Irak, Turkki, Azerbaidžan, Armenia, Pakistan, Turkmenistan ja Afganistan ja Mossadilla oli yhteyksiä salakuljettajiin – ja usein myös hallituksen tiedustelupalveluihin – kaikissa seitsemässä maassa. Salakuljetus on alueella arkipäivää, sillä tuhannet ihmiset ansaitsevat elantonsa aaseilla, kameleilla, autoilla ja kuorma-autoilla kuljettaen huumeita, polttoainetta ja elektroniikkaa rajojen yli. Nämä paikalliset puolestaan mahdollistivat ase- ym. materiaalitoimitukset Iraniin koulutettavina olleiden henkilöiden ohella.
Oma päätelmäni on, että Mossadin muuttuneella lähestymistavalla – tukeutuminen paikallisiin toimijoihin – voi olla suuri merkitys myös tulevaisuudessa Iranin jatkaessa ydinaseohjelmansa toteutusta ja Israelin estäessä sen loppuunsaattamisen. Samoin laajentuessaan tämä lähestymistapa voi omata suuren merkityksen paikallisten toimijoiden mahdollisesti kaataessa Iranin nykyisen teokraattisen hallinnon.
Lähteinä mm ProPublica , Israel Hayom , IDF , SoMe
Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel-Israelista suomeksi -verkkojulkaisussa
Kommentit
Lähetä kommentti