Likudin rapautuminen ja Knessetin vaaliasetelma nyt

 

arirusila

Likud on menettänyt kannatustaan, ja se on ennusteiden mukaan joko tasoissa tai häviämässä Gadi Eisenkotin Yashar-puolueelle. Puolueen kannatus on laskenut alimmilleen sitten elokuun 2025, ja se uhkaa menettää asemansa suurimpana puolueena.  Heikentyminen on osin seurausta puolueen sisäisestä hajoamisesta ja useat poliitikot ovat lähteneet Likudista, mikä kertoo syvemmästä kriisistä.

Viimeiset mielipidetiedustelut eivät osoita merkittäviä muutoksia vaaliasetelmissa eli Netanjahua vastustava oppositio on selkeästi voittamassa mutta ei silti välttämättä saa yksinkertaista enemmistöä Knessetiin.  Ratkaisevaa tulee olemaan se mitkä uudet yrittäjät ylittävät äänikynnyksen ja miten arabipuolueet mahdollisina “kuninkaantekijöinä” toimivat.

Pääministeriyden osalta jopa kaksi Benjamin Netanjahun haastajaa ylittää suosiossa nykyisen pääministerin.

”Likud B”

Israelin entinen YK-suurlähettiläs ja moninkertainen Likudin ministeri Gilad Erdan perusti 4.8.2026 uuden puolueen, joka vannoo oikeistolaisten periaatteiden ja yleisen Israelin puolustusvoimien asevelvollisuuden puolesta. Puolueen, jonka nimeä ei ole vielä julkaistu, perusti yhdessä Erdanin kanssa kansanedustaja Yuli Edelstein, joka jätti hiljattain pääministeri Benjamin Netanjahun hallitsevan Likud-puolueen.

Uuden puolueen perustaminen tapahtui sen jälkeen, kun raportoitiin Israelin poliittisen oikeiston korkea-arvoisista henkilöiden neuvottelevan uuden ”valtiomiesmäisen” oikeistolaisen puolueen perustamisesta, jota epävirallisesti kutsutaan nimellä ”Likud B”.

Eroamiset kertovat puolueen linjan ja pääministeri Netanjahun johtamistavan herättämästä vastustuksesta. Esimerkiksi Dan Illouz erosi protestina ääriortodoksien asevelvollisuuskiistaa koskevasta lainsäädännöstä, jota hän piti kansan turvallisuuden ja Likudin arvojen vastaisena. Hän myös kritisoi Netanjahua siitä, että tämä keskittyy vallassa pysymiseen kanna vastuuta . Aiemmin myös puolustusministeri Gallant erosi. Myös Sharren Haskel  (ulkoministeriön apulaisministeri) on ollut vahvasti mukana, ja liikkeen kerrotaan neuvotelleen entisen valtiovarainministerin Moshe Kahlonin ja mahdollisesti moninkertaisen entisen ministeri Gideon Sa’ar’in kanssa.

Uusi puolue kilpailee Likudia vastaan ​​27. lokakuuta pidettävissä vaaleissa, ja sitä johtaa Erdan. Mukaan odotetaan lisää poliittisia vaikuttajia,, kuten Israel Katz ja Nir Barkat, jotka ovat olleet tyytymättömiä puolueen suuntaan, mutta eivät toistaiseksi eronneet.

Ennusteet

7.8.2026 Jerusalem Postin julkaiseman artikkelin mukaan viimeisissä mielipidetiedusteluissa ei nähty suuria mutoksia aiempiin tiedusteluihin: Koalitiolla on edelleen 49 paikkaa, kun sionistisilla oppositiopuolueilla on 57 paikkaa. Koalitio voisi saavuttaa 61 paikan enemmistön, jos Chili Tropperin ja Yoaz Hendelin johtamalla Sionist Home -puolueella olisi hallussaan neljä paikkaa.  Heinäkuun lopussa tehdyn toisen mittauksen mukaan “Likud B” voisi saada 5 paikkaa pudottaen tällöin Sionist Home -puolueen äänikynnyksen alle.

Merkittävää on, että armeijan aiemman apulaisesikuntapäälikkö, Kenraali Yair Golanin Demokraattipuolueen ennakoidaan saavan noin 9-10 paikkaa Knessetissä, joka olisi selvä parannus vuoden 2022 vaaleista, jolloin Työväenpuolue ja Meretz saivat yhteensä vain 4 paikkaa.  Puolue on onnistunut rekrytoimaan yli 110 000 jäsentä, ja sen sisäisissä esivaaleissa oli jopa 86 %:n äänestysprosentti, mikä kertoo vasemmiston uudesta tulemisesta.  Demokraatit tukevat kahden valtion ratkaisua ja ovat ainoa juutalainen puolue, joka jakaa tämän kannan arabipuolueiden kanssa.

Arabipuolueilla on edelleen 10 paikkaa, eikä Mansour Abbasin ja Yoav Segalovitzin välisten yhteydenottojen vaikutusta ole vielä näkynyt mielipidemittauksissa. [Nykyinen keskustalaisen  Yesh Atid -puolueen kansanedustaja Yoav Segalovitz mahdollisesti yhdistää voimansa arabipuolue Ra’am kanssa, hän on entinen korkea poliisivirkailija ja apulaisministeri  turvallisuusministeriössä.] Balad 1,4 prosentin kannatuksella ja Sininen ja Valkoinen 1,2 prosentin kannatuksella jäävät selvästi äänikynnyksen alapuolelle.  Vaikka opposition johtajat ovat olleet varovaisia arabipuolueiden kanssa, Eisenkot ei ole sulkenut pois yhteistyötä edellyttäen, että nämä hyväksyvät Israelin juutalaisena valtiona.

Mielipidemittauksessa havaittiin myös, että useimmat israelilaiset, 55 prosenttia, vastustavat Ra’amin ottamista tulevaan koalitioon, vaikka Segalovitz sijoittuisikin toiseksi puolueen Knesset-listalla. 20 prosenttia kannattaa siirtoa, kun taas 25 prosentilla ei ole mielipidettä.

Pääministerisuosio

Heinäkuun meilipidemittausten mukaan Israelin tuleva pääministeriys olisi kolmen kauppa suosituimmuusjärjestyksessä Gadi Eisenkot, Naftali Bennet ja Benjamin Netanjahu.

Viime kyselyissä havaittiin, että Naftali Bennettin (43 % kannatus) ja Benjamin Netanjahun (40 % kannatus) välinen ero pääministerin tehtävään sopivuudessa pysyi ennallaan. Gadi Eisenkotin ja Netanyahun välinen ero pysyi myös ennallaan 47 prosentissa verrattuna 38 prosenttiin.

Jerusalemin heprealaisen yliopiston tekemän kyselyn mukaan yli 92 prosenttia israelilaisista uskoo Iranin olevan konfliktin voittaja, kun taas Netanjahun kannatus pääministerinä on laskenut maalis alun 40,5 prosentista kesäkuun 29,4 prosenttiin.

Netanjahun aseman heikkenemistä todentaa sekin (Channel 12 kyselyn mukaan), että 62 % vastaajista ei usko Netanjahun ”johtaneen Israelin voittoon kolmen sodan vuoden jälkeen”, verrattuna 28 %:iin, jotka uskovat hänen tehneen niin.

Bennett, Eisenkot, Netanjahu. Credit: AVSHALOM SASSONI/FLASH90, Fair use 

Puuttuvat palaset

Entistä puolustusministeri Yoav Gallantia pidettiin aiemmin mahdollisena Netanjahun seuraajana. Toistaiseksi hän ei osallistu Knessetin vaaleihin, ottaa ”taukoa politiikasta”.  Gallantin kannatus Likudin sisällä oli aiemmin merkittävää , mutta hän on nyt ottanut askeleen sivuun politiikasta. Tämä on omiaan vahvistamaan Yossi Cohenin asemaa.

Cohen – entinen Mossadin johtaja – on profiloitunut vahvasti ja tehnyt selväksi, että tähtää korkealle. Hän näkee itsensä vaihtoehtona Netanjahulle ja haluaisi rakentaa tarvittaessa ”uuden Likudin” . Cohenin vahvuus perustuu hänen kovaan maineeseensa kansallisen turvallisuuden saralla, jota hän rakensi pitkän uransa aikana, mukaan lukien rooli Iranin ydinohjelmaan kohdistetuissa operaatioissa .

Cohen on myös esittänyt tuoreita, Netanjahun politiikkaa kritisoivia lausuntoja esimerkiksi Gazan tilanteesta ja haluaa selvästi irtautua nykyisestä linjasta. Hän on kertonut olevansa valmis astumaan politiikkaan sillä ehdolla, että hän voi olla oman tiiminsä johtaja, ei kakkosena kenellekään.  Likudissa hänelle mitattiin aiemmin 21% kannatus.

Ron Dermer on Netanjahun hallinnon kulmakivi – ongelmanratkaisija – erityisesti ulkopoliittisissa kriiseissä. Hänen roolinsa vaaleissa on ensisijaisesti taustavaikuttajan, ei julkisen poliitikon ja nytkin hän on vakuuttanut pysyvänsä politiikan ulkopuolella eikä Netanjahun toiveista huolimatta ole tulossa Likudin tai minkään muunkaan puolueen listoille.

Odotukseni

Seuraavat viikot vaaliasetelmien suhteen tulevat olemaan hyvin mielenkiintoisia sillä 6.–7. syyskuuta  2026 on puolueiden ehdokaslistojen jättöaika vaalilautakunnalle eli ennen tätä selviävät ehkä yllättävätkin liittoutumat sekä eri ehdokkaiden järjestys omilla listoillaan.

Oma mielenkiintoni kohdistuu lähiviikkoina lähinnä seuraavaan kolmeen asiaan:

  • Meneekö Yoav Segalovitz ensimmäisenä juutalaisena arabipuolueen vaalilistalle
  • Kuinka Likud B hanke etenee eli siirtyykö Likudista muitakin merkittäviä poliitikkoja uuden puolueen taakse
  • Haastaako Yossi Cohen Netanjahua ennen vaaleja vaiko vasta tämän hävittyä vaalit

Nähdäkseni Segalovitz Raa’am puolueen Knessetedustajana voisi merkittävästi edistää puolueen yhteistyötä ja jopa osallistumista uuteen Netanjahua vastustaneen koalition hallitukseen. Likud B:stä muodostuva puolue voisi teoriassa hyvin täydentää nykyistä oppositiokoalitiota;  käytännössä tilanne on vaikeampi koska tähänastisten lausuntojen pohjalta puolueen nykyjohto suhtautuu hyvinkin varauksellisesti – jopa poissulkien – yhteistyön Demokraattien ja arabipuolueiden kanssa.  Likud voisi ehkä vielä pelastaa osaltaan vaalit korvaamalla Netanjahu puolueen johdossa Yossi Cohenilla ja yhdistämällä listansa Likud B:n kanssa.

Aiemmin vaaleista 2026: Knessetin vaalit 2026 [Op-Ed] , Bennett korvaamassa Netanjahun seuraavissa vaaleissa , Israelin politiikassa dramaattisia muutoksia [Op-Ed]

Lähteinä mm Jerusalem Post , Jerusalem Post , Times of Israel , SoMe


The article first appeared – in Finnish – in the online publication Ariel-Israelista suomeksi

Kommentit

Suositut tekstit