Israelin hallitusvaihtoehdot
“Israelissa vaalit eivät pääty vaali-iltana; ne alkavat silloin.”
Israelissa on vastaantullut vanha sanonta: “Israelissa vaalit eivät pääty vaali-iltana; ne alkavat silloin.” Tämä pitää paikkansa tälläkin kertaa kun kumpikaan blokki – ei Benjamin Netanjahun johtama eikä Gadi Eisenkotin johtama anti-Netanjahu blokki – saanut yksinkertaista enemmistöä Knessetiin 27.10.2026 pidetyissä vaaleissa. 120 paikkaisessa enemmistö vaatii 61 edustajaa, Netanjahu sai taakseen 53, Eisenkot 48 ja voittoisat arabipuolueet 19.
Vaalien jälkeinen peli on siis alkanut ja päävaihtoehtoja on seuraavat kolme:
- Eisenkotin blokki täydennettynä arabipuolueilla tai niiden tuella
- Kansallinen yhtenäisyyshallitus koostuen sionistisesta keskustasta ja oikeistosta
- Uudet vaalit puolen vuoden sisällä ellei lähikuukausina ratkaisua löydy
Hallituksen muodostaminen kummankaan päävaihtoehdon pohjalta ei ole helppoa koska se vaatisi – muilta kuin arabipuolueilta – enemmän tai vähemmän omien vaalilupausten ja äänestäjien pettämistä kompromissin aikaansaamiseksi. Neuvotteluja lisäksi varjostaa ns. Ra’amgate koskien Netanjahun väitettä vaalituloksen varastamisesta arabipuolueiden toimesta. Kyseinen tapaus ei oikeuden mukaan muuta vaalitulosta mutta osoittaa poliisin käyttäneen kyseenalaisia menetelmiä vaalitulokseen vaikuttamiseksi.
Anti-Netanjahu blokin enemmistöhallitus
Lopullisten tulosten mukaan Netanjahu ja hänen liittolaisensa ovat saaneet 120-paikkaisessa Knessetissä vain 53 paikkaa – vähemmän kuin ne 64 paikkaa, jotka takasivat heille neljä vuotta sitten selvän enemmistön. Oppositio on saanut 67 paikkaa, mikä on yksi Netanjahun vastaisen leirin vahvimmista tuloksista vuosikymmeniin. Voisi kuvitella, että tämä tulkittaisiin istuvan hallituksen selkeäksi hylkäämiseksi ja valtuutukseksi poliittiseen muutokseen – mutta näin asia ei kuitenkaan ole.
Hallitus arabipuolueiden tuella mahdollistaisi sen, että juutalaisjohtoinen oppositio hallitsisi Knessetiä, samalla kun arabipuolueet saisivat merkittävää vaikutusvaltaa – ilman että niiden tarvitsisi ottaa vastuuta politiikasta, jota ne vastustavat. Tällöin myös mahdollistuisivat Eisenkotin blokin vaalilupausten täyttö eli haredien asevelvollisuus, tutkintakomission asettaminen 7/10/26 terroristihyökkäystä koskien samalla kun Netanjahun valta päättyisi.
Omasta mielestäni järkevin vaihtoehto on muodostaa Eisenkotin johtama vähemmistöhallitus jota arabipuolueet tukevat joko hallituksessa tai sen ulkopuolella. Ra’am puolue oli jo aiemmassa Bennett/Lapid hallituksessa ja puolueen juutalainen uusi Knessetjäsen Yoav Segalovitz sopisi hyvin vaikka sisäministeriksi koska hänellä on hyvä arvostus sekä arabien että juutalaisten keskuudessa toiminnastaan aiemmin poliisijohtajana.
Ongelmana kuitenkin on etteivät Naftali Bennet eikä Avigdor Liberman halua olla hallituksessa jossa on arabipuolueita eikä jälkimmäinen edes silloin kuin ko tuki tulisi näiltä hallituksen ulkopuolelta.
Kansallinen yhtenäisyyshallitus
Toinen mahdollisuus on laaja kansallisen yhtenäisyyden hallitus, jossa Netanjahun Likud-puolue ja suurin osa juutalaisjohtoisesta oppositiosta yhdistäisivät voimansa, mutta josta hänen ultranationalistiset kumppaninsa – erityisesti kansainvälisesti myrkylliseksi koettu Itamar Ben-Gvir – jäisivät ulkopuolelle. Tällaisella kokoonpanolla olisi takanaan merkittävä parlamentaarinen enemmistö, ja se voitaisiin esittää ratkaisuna Israelin poliittiseen jakautuneisuuteen ja turvallisuushaasteisiin. Netanjahulle yhtenäisyys tarjoaisi tilaisuuden päästä eroon kiistanalaisimmista kumppaneistaan ja samalla säilyttää valtansa – vedoten kansalliseen sovintoon.
Eisenkotille ja muille opposition johtajille poliittinen hinta olisi valtava. Koska he ovat kampanjoineet Netanyahun valtakauden päättämiseksi ja saavuttaneet 67 paikan enemmistön, he näyttäisivät heikoilta. Lisäksi he saattaisivat joutua vastuuseen hallituksen päätöksistä, jotka suututtaisivat heidän kannattajiaan – esimerkiksi siirtokuntien laajentamisesta Länsirannalla. Mahdollista myös on, että Netanjahu saa opposition kansanedustajia vaihtamaan puolta, mikä mahdollistaa hallitusenemmistön kokoamisen hänen leirinsä vaalitappiosta huolimatta. Oppositiojohtajista Avigdor Liberman on kuitenkin useaan otteeseen kieltäytynyt istumassa samassa hallituksessa Netanjahun kanssa eivätkä Demokraatitkaan ole asiasta juuri innostuneita.
On myös mahdollista että presidentti Isaac Herzog armahtaisi Netanjahun korruptio- ym syytteistä jolloin Netanjahun ei tarvitsisi olla hallituksen johdossa vaan hän ottaisi vastaan korkean ministerin viran, ehkä ulkoministerinä tai puolustusministerinä. Netanjahu pysyisi merkittävänä kansallisena hahmona, joka mahdollisesti edustaisi Israelia ulkomailla tai valvoisi tärkeää poliittista salkkua, kun taas Eisenkot ottaisi vastuun hallituksen johtamisesta.
Sionistinen oikeistohallitus on mahdollinen myös siten että Libermanin Beytenu puolue korvataan uskonnollisella Shas tai UTJ puolueella. Tämä kuitenkin edellyttäisi merkittäviä kompromisseja haredien asevelvollisuuden suhteen.
Kolme tapaa ratkaista ongelma
Yksi mahdollinen ratkaisu voisi olla muodollinen luottamus- ja budjettitukisopimus – samankaltainen järjestely kuin mitä käytetään Kanadan ja Yhdistyneen kuningaskunnan kaltaisissa parlamentaarisissa demokratioissa. Tällaisessa mallissa hallituskoalition ulkopuoliset puolueet sitoutuvat tukemaan hallitusta luottamusäänestyksissä ja budjettikäsittelyissä, mutta ne eivät saa ministeripaikkoja eivätkä osallistu suoraan hallituksen päätöksentekoon.
Toinen ratkaisu olisi Netanjahun myöntyminen toimimaan Eisenkotin johtamassa hallituksessa niin kutsuttuna varapääministerinä. Kyseinen nimike luotiin alun perin Benny Gantzille vuoden 2020 vuorottelevassa hallituksessa, ja se voisi nyt palvella Netanjahua. Hän ei voi toimia tavallisena ministerinä, sillä Israelin oikeuskäytännön mukaan vakavista korruptiosyytteistä vastaava henkilö ei voi hoitaa tällaista tehtävää.
Kolmas ratkaisu on oikeistohallituksen muodostaminen ilman Netanjahua, arabi- tai äärinationalistisia puolueita jolloin Likudia johtaisi esimerkiksi Netanjahun luottomies ja Mossadin aiempi päällikkö Yossi Cohen. Tämä mahdollistaisi Eisenkotin vaalilupausten pitämisen ja Libermanin osallistumisen hallitukseen. Käytännössä järjestely vaatisi presidentti Herzogin myöntämän armahduksen Netanjahulle.
Uudet vaalit
Viimeinen vaihtoehto on, että puolueet eivät pääse sopuun ja Israelissa järjestetään uudet vaalit. Presidentti Isaac Herzogilla antaa hallituksen muodostamistehtävän jollekin Knessetin jäsenelle. Alkuperäinen toimeksianto kestää yleensä 28 päivää; sitä voidaan jatkaa 14 päivällä. Jos edustaja saa koottua hallituksen, sen on saatava Knessetin luottamusäänestys. Tavallisesti vaaditaan vähintään 61 paikan tuki, mutta lain mukaan myös vähemmistöhallitus voi nousta valtaan, jos puolesta annetaan enemmän ääniä kuin vastaan.
Epäonnistumisen jälkeen Presidentti voi valtuuttaa toisen Knesseti jäsenen muodostamaan hallituksen, jolla on edelleen 28 päivää aikaa (ei jatkoa).
Ellei toinenkaan kierros tuota tulosta on vähintään 61 Knessetin edustajilla mahdollisuus tehdä yhteinen ehdotus uudeksi hallitustunnustelijaksi, jonka määräaika on enintään 14 päivää.
Jos kaikki yritykset epäonnistuvat, Knesset hajotetaan ja järjestetään uudet vaalit keväällä 2027.
Ra’amgate
Vaalipäivän aamuna raportoitiin Ra’amin aktivistien pidätyksistä. Ra’am on Mansour Abbasin arabipuolue, jota pidetään maltillisena, mahdollinen kumppani Eisenkotin hallituksessa ja entinen Bennett–Lapid-koalition jäsen. Useita ihmisiä pidätettiin kotonaan epäiltynä vaalilahjuksista. Löydettiin käteistä sisältäviä kirjekuoria, joiden väitettiin olevan tarkoitettu äänten ostamiseen sinä päivänä.
Hallituksen kanssa liittoutunut Channel 14 teki tapauksessa keskeisen osan vaalipäivän uutisointiaan toistaen sitä yhä uudelleen ja uudelleen lähetyksissään. Netanjahu itse julkaisi videoita asiasta. Tarkoituksena oli havainnollistaa Likudin viestiä, jonka mukaan ”arabit varastavat vaalit”. Netanjahu väitti ”heidän varastaneen Israelin vaalit” ja kutsui sitä ”hyökkäykseksi demokratiaa vastaan”, jonka tavoitteena on ”Knessetin valtaaminen ulkomailta, Israelin islamisaatio ja oikeistohallinnon kaataminen”. Valtiovarainministeri Smotrich vaati arabipuolueiden johtajien välitöntä kuulustelua, ja kansallisen turvallisuuden ministeri Ben-Gvir meni pidemmälle vaatien heidän pidättämistään epäiltyinä ”qatarilaisesta rahoituksesta”.
Myöhemmin kävi ilmi, että ratsiot seurasivat puhelinsoittoa, joka olisi poikkeuksellinen missä tahansa itseään demokratiana pitävässä maassa. Tuona aamuna pääministerin vt. kansliapäällikkö soitti poliisipäällikön toimistoon ja välitti tiedustelutietoja, antaen poliisille käytännössä vihjeen Ra’amin toimijoista.
Poliisi tunkeutui koteihin ilman tuomioistuimen hyväksymiä etsintälupia. Sitten he jakoivat väitettyjä todisteita, kirjekuorien kuvia, medialle. Tämä tapahtui ennen kuin epäiltyjen asianajajat olivat nähneet ne, ennen kuin epäillyt olivat ilmestyneet tuomarin eteen ja ennen kuin yksikään tuomari oli tarkastellut niitä.
Kun vaalit olivat ohi ja tuomari tarkasteli todisteita, kävi nopeasti selväksi, ettei ollut mitään todisteellista perustaa epäillä äänten ostamista. Kodeissa oli käteistä eikä mitään muuta. Epäiltyjen mukaan kyseessä oli hyväntekeväisyysrahasto, joita löytyy haredi-yhteisöistä ja kaikista uskonnoista Israelissa ja joka jakaa rahaa vähävaraisille perheille.
Poliisista vastaava ministeri on Itamar Ben-Gvir. Hän todennäköisesti tiesi asiasta, joko etukäteen tiedotettuna tai tapahtuman edetessä. On myös vaikea uskoa, ettei Netanjahu olisi tiennyt asiasta, kun hänen oma kansliapäällikkönsä soitti kyseisen puhelun. Yhdistettynä vaalipäivän mediaryöppyyn kyseessä oli kiistatta yritys vaikuttaa Israelin vaalien lopputulokseen valjastamalla poliisi toimintaan – vastoin epäiltyjen oikeuksia ja ilman tuomioistuimen määräystä.
Lopuksi
Anti-Netanjahu puolueiden enemmistöasema antaa niille jo nyt mahdollisuuden käyttää huomattavaa vaikutusvaltaa Knessetissä; niiden kerrotaan koordinoivan toimiaan puhemiehen vaihtamiseksi ja lainsäädäntöagendan hallinnan haltuunottamiseksi, mikä saattaa mahdollistaa lakialoitteiden edistämisen jopa ennen uuden hallituksen muodostamista.
Opposition johtajilla on tilaisuus osoittaa, ovatko he johtajuuden arvoisia. Heidän päätöksensä ratkaisee, muodostuuko vaaleista käännekohta Israelin politiikassa vai uusi luku Netanjahun poikkeuksellisessa poliittisessa selviytymistarinassa.
Hallituksen muodostamiseen saattaa vaikuttaa sekin aloittaako Netanjahu yhdessä Yhdysvaltain kanssa – sen välivaalien jälkeen – uuden mittavan operaation Irania vastaan. Varmaa lienee se, että peliliikkeet tekevät Israelin poliittisesta elämästä hyvinkin värikkäät loppuvuoden ajan ja ehkä sen jälkeenkin.
Lähteenä mm Times of Israel , C14news , ynetGlobal , SoMe
The article first appeared – in Finnish – in the online publication Ariel-Israelista suomeksi
Kommentit
Lähetä kommentti