Google

Google

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Israelin ja Venäjän Syyria -koordinaatio toimii

Israeli-and-Russian-flag-israel-and-russiaEuroopan kaasualaan erikoistunut uutis- ja analyysisivusto Natural Gas Europe pohtii artikkelissaan Russian Jet Penetration into Israel's Air Space May Signal New East-Med Coalition Venäjän ja Israelin mahdollista liittolaisuutta nykyisen Syyrian sodan sodan suhteen.

Israelin puolustusministeri Moshe Ya'alon kertoi radiohaastattelussa viime sunnuntaina [29.11.2015] sattuneesta tapauksesta jossa venäläishävittäjä lensi 1-2 mailia Israelin ilmatilassa. Israelin ja Venäjän välisten avointen tiedotuskanavien ansiosta vastakkainasettelu vältettiin ja venäläishävittäjä piistui Israelin ilmatilasta. Venäjä tekee ilmaiskujab Syyrian kapinallisia vastaan pääosin maan pohjois- ja koillisosissa mutta iskee ajoittain myös Israelin rajan läheisyydessä oleviin kohteisiin.

Amos Gilad, aiempi kenraali ja puolustusministeriön huippuvirkamies totesi Israelin ja Venäjän välisten suhteiden olevan vahvoja. "Venäläispilotit ajoittain tulevat Israelin puolelle mutta johtuen erinomainen sotilasyhteistyön käynnistettiin Netanyahu-Putin tapaamisessa [21.9.2015 Moskovassa] jolloin toiminnan rajat määriteltiin ja luotiin keskinäiset turvajärjestelyt."



Israelin ja Venäjän yhteistyö on osa laajempaa koalitiota Lähi-idässä. Koalitioon kuuluvat Venäjän ja Israelin ohella Kypros, Kreikka, Egypti ja Jordania. Alueellinen koalitio omaa diplomaattista eripuraa Turkin kanssa joka pysyy eristettynä Lähi-idässä ilman paikallisia liittolaisia.

Israelin pääministeri Netanyahu tapasi Pariisissa viime viikolla Venäjän presidentti Putinin ja totesi viime päivien tapahtumien [viittaus Turkin alasampumaan venäläishävittäjään] todistavan koordinaation tärkeyden ja menestyksen.

Aiheesta aiemmin:
Venäjä muutti itäisen Välimeren voimatasapainon
Israel ja Venäjä koordinoivat toimiaan Syyriassa  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti