Israelin hallituksen ilmeinen epäonnistuminen saavuttaa asettamiaan tavoiteita, suhteellisen korkeat tappiot ja Hezbollahin rakettihyökkäysten vaikutukset pohjoisen Israelin siviiliväestöön järkyttivät ja vihastuttivat israelilaisia. Samanaikaisesti Israelia syytettiin kansainvälisillä foorumeilla epäasiallisesta voimankäytöstä Libanonin sotaoperaatioiden yhteydessä. Israelilaisten vaatimukset pää- ja puolustusministereiden sekä sotilasjohdon erottamiseksi johtivat hallituksen päätökseen asettaa eläköityneen tuomari Eliyahu Winogradin johtama tutkintakomissio.
Toinen Libanonin sota
Libanonin ja Israelin välinen sota syttyi 12. heinäkuuta 2006 loppuen elokuun 14. päivänä samana vuonna. Libanonia ja pohjois-Israelia koskettaneen konfliktin pääosapuolina olivat Israelin armeija ja Hezbollahin asevoimat. Hezbollah vastasi hyökkäyksestä pohjois-Israelilaista raja-asemaa vastaan jonka yhteydessä kaksi israelilaissotilasta kidnapattiin ja kahdeksan surmattiin. Yllätyshyökköys päätti kuusivuotisen rauhallisen ajanjakson joka oli vallinnut rajalla Israelin armeijan yksipuolisesta Libanonista vetäytymisestä toukokuusta 2006 lukien. Tapahtuma käynnisti Israelin sotilasoperaation Libanonia vastaan johon Hezbollah puolestaan vastasi rakettitulella Israeliin.
Myöhemmin Toisena Libanonin sotana tunnettu tapahtuma kesti 34 päivää päättyen 14.8.2006 YK:n turvallisuusneuvoston päätökseen (UNSCR 1701) joka edellytti Hezbollahin aseistariisuntaa, sen joukkojen vetämistä Israelin vastaiselta rajalta ja korvaamista Libanonin armeijan joukoilla.
![Lebanon[1]](https://arielfi.files.wordpress.com/2016/08/lebanon1.jpg)
Winograd Commission
Winograd komission loppuraportti (yli 600 sivua hepreaksi, CFR summary englanniksi) esittää rankkaa kritiikkiä Israelin hallituksen ja sotilasjohdon toimista Toisen Libanonin sodan aikana. Komissio löysi vakavia puutteita valmistautumisen laadussa, päätöksenteossa, IDF:n korkeimman johdon suorituksessa, strategisen ajattelussa ja suunnittelussa (niiden puutteessa) niin poliittisissa kuin armeijan piirissäkin toden myös strategisen ja operatiivisen suunnittelun puutteiden ulottuvan pitkälle aikaan ennen itse sotaa. Edelleen komission mukaan hallitus epäonnistui sodan aikaisten tavoitteiden ja politiikkavaihtoehtojen muotoilussa.
Yksi merkittävimmistä puutteista liittyi aselajien yhteisiin operaatioihin. Ennen sotaa IAF (ilmavoimat) ei osallistunut pohjoisen armeijakunnan tai pääesikunnan syvällisiin suunnittelusessioihin jonka seurauksena sodan aikana eri aselajit operoivat koordinoimatta liki itsenäisesti. Operaatiot oli suunniteltu etukäteen erillään jolloin toisten aselajien tukeminen jäi vajaaksi ja sen mahdollisuudet hyödyntämättä.
Operaatiolajeista puutteita oli varsinkin kohteiden määrittelyssä ja 'metsästyksessä' varsinkin sodan alkuvaiheessa; loppuvaiheessa menestystä tältä osin saatiin varsinkin ilmavoinien UAV (miehittämättömien lennokkien) yksiköiden massiivisen jäytön myötä. (Lähde: Israel Defense )
Tiedusteluaspekti
Toisen Libanonin sodan aikana tiedusteluaspekti omasi sekä lukuisia epäonnistumisia että merkittäviä menestystarinoita. IAF esimerkiksi onnistui tuhoamaan tusinoittain taloihin ja muihin salattuihin paikkoihin sijoitettuja keskipitkän matkan Fajr -raketteja - "Night of the Fajr Rockets" - syvän soluttautumisen ja tiedustelun ansiosta.Winograd komission raportti erottaa tiedustelun osalta kaksi erillistä periodia: Tiedusteluvalmistelut vuodesta 2000 sodan syttymiseen ja sotilastiedusteluun sodan aikana. Ennen sotaa strateginen ja operatiivinen tiedustelu oli laadukasta ja hyvää; sen sijaan sodan aikana yhteys tiedustelun ja poliittisen sekä sotilasjohdon kesken jäi vajaaksi jolloin tiedustelun avaamat mahdollisuudet päätöksenteosta yksittäisiin operaatioihin saakka jäivät hyödyntämättä eli tiedustelun viesti ei mennyt päättäjille perille.
Edelleen vaikka prikaati ja pataljoonatasolla oli tarjolla erinomaista tiedustekutietoa niin se harvoin välittyi komppania, joukkue tai yksilötasoille ja jos välittyi niin virheellisenä. (Lähde: Israel Defense )
The outcome 10 years after
Tuoreen BICOMin analyysin ( BICOM Strategic Assessment ) mukaan Toisen Libanonin sodan opetukset olivat seuraavanlaisia:
- Vuosikymmen Toisen Libanonin sodan jälkeen tuleva sota Hezbollahia vastaan katsotaan Israelin armeijassa kaikkein uhkaavimpana skenaariona johtuen ko organisaation merkittävästä sotilaallisesta kapasiteetista.
- YK:n kyvyttömyys estää Hezbollahin aseistautumista luo Israelissa skeptisyyttä kuottaa kansainvälisiin voimiin rajojensa puolustamisessa seurauksenaan turvallisuustekijän korostuminen myös neuvotteluissa joskien Palestiinan valtion perustamista.
- IDF:n uusi turvallisuus doktriini kuvaa keskittymistä ei-valtiollisiin toimijoihin ja assymmetriseen sodankäyntiin asettaen myös uudet standardit voiton määrittelylle.
- Israelin poliittinen johto on epäonnistunut täysin toteuttamaan kansallista turvallisuutta koskevaa päätöksentekoprosessia jonka puutteet sota (ja sitä analysoivat raportit) toi selkeästi esiin.
Libanonin sota muutti Israelin turvallisuusdoktriinia
Siten perustamisensa, vuodesta 1948, Israelin turvallisuusdoktriini pohjautui kolmelle strategiselle pilarille ( three “D’s” – deterrence, early detection, and the decisive defeat of the enemy) eli ennakoinnille, pelotevaikutukselle ja ratkaisevalle voitolle.
Toinen Libanonin sota oli käännekohta Israelin strategisille prioriteetteille maan poliittisen ja sotilasjohdon jouduttua konventionaalisen sodan sijaan assymmetriseen konfliktiin voimakkaita ei-valtiollisia toimijoita vastaan.
Valtiollisen toimijan puute teki vaikeaksi myös sodanjälkeisen poliittisen toiminnan. Kun vielä sodan voittajastakaan ei ole selvyyttä merkitsi se kahden strategisen pilarin (pelote ja voitto) murtumista sekä tilanteen toistumista myös seuranneissa Gazan konflikteissa. Nämä kaksi pilaria joutuivat merkittävimmän uudelleenmuokkauksen kohteeksi uuden turvallisuusstrategian muotoilussa.
Uusi kansallinen turvallisuusstrategia.
Israelin puolustusvoimat - IDF - julkaisi 13.8.2015 ensi kertaa 60 vuoteen Israelin puolustusstrategiaa määrittelevän asiakirjan – New Israel Military Strategy . 1950-luvulla silloinen pääministeri David Ben-Gurion hyväksyi sotilaallisen puolustuksen strategian; nyt IDF:n päällikkö kenraaliluutnantti Gadi Eizenkot päätti julkistaa Israelin uuden sotilasdoktriinin todennäköisesti ylimmän poliittisen johdon suostumuksella.
Kun armeijan operationaalinen perusstrategia aiemmin pohjasi ns. turvallisuustriangeliin – Ben-Gurion käyttämä termi tarkoittaen ennakkovaroitusta, pelotevaikutusta ja ratkaisevaa voittoa – sitä nyt täydennettiin neljännellä elementillä eli puolustuksella.
Asiakirjassa kuvataan mitä Israelin armeijalta on odotettavissa kolmessa eri tilanteessa: tavanomaisena aikana, hätätilassa ja sota-aikana. Aiempiin strategioihin verraten nyt korostetaan maaoperaatioiden tehostamista, kyber –valmiuksien kehittämistä sekä tiedustelun, ilma- ja merivoimien selkeän ylivoiman säilyttämistä. Myös uhkakuvissa on selkeä muutos aiempaan; Eizenkotin mukaan uusi strategia pohjautuu näkemykseen, että naapurivaltojen uhat sotaan Israelin rajoilla ovat pienenemässä mutta Hamasin ja Hezbollahin sekä valtioista riippumattomien terroristiorganisaatioiden, kuten globaali jihad ja Daesh [Islamic State], uhat Israelille ovat kasvamassa ohjusten ja kyberhyökkäysten ohella. Ajankohtaisesti asiakirjassa on merkittävää ettei Irania ja sen ydinuhkaa juurikaan mainita.
Kansallisen turvallisuusstrategian keskeisimmäksi periaatteeksi nähdään varmistaa Israelin olemassaolo, tuottaa tehokas pelotevaikutus, mukautua konflikteihin ja tarvittaessa neutralisoida uhat. Perusoletuksena on, että vihollista ei voi lyödä puolustustaistelulla vaan selkeiden sotilaallisten tavoitteiden saavutus edellyttää hyökkäystä. Uhkakuvien pohjalta IDF tulee suosimaan pieniä, nopealiikkeisiä ja joustavia tarvittaessa eri rintamien välillä helposti liikkuvia yksiköitä suurten pysyvämmin sijoitettujen voimien sijaan. IDF:n hyökkäysominaisuuksia tulee strategian mukaan edelleen kehittää siten, että ne ovat käytössä useilla rintamilla ja useissa ulottuvuuksissa – maalla, merellä ja ilmassa –samanaikaisesti. Kehityksen on mahdollistettava tarkka, moniulotteinen tulivoima lyhimmässä mahdollisessa ajassa läpi laajalla kohdealueella. Toimintakykyä on kehitettävä myös syvällä linjojen takana ja jopa ilman huoltoyhteyksiä.
Uusi strategia tuo esiin myös tarpeen tehdä ero armeijan toimintakyvyssä toisaalta sodan aikana ja sotien välillä (”campaign between the wars” – CBW). Viimemainitun osalta kuvataan IDF:n ja tiedusteluyhteisön toimia tarkkailla ja heikentää Israelin vihollisten hyökkäyskykyä. CBW:n keinoina mainitaan sarja salaisia puolustuksellisia ja hyökkäyksellisiä sotilasoperaatioita, joita IDF on toteuttanut rutiininomaisesti mm Iranin suhteen.
Pilareihin nyt lisätty neljäs elementti - puolustus - käsittää armeijan ja siviiliväestön valmistautumisen Israelin maaperällä, kotirintamalla, mahdollisiin uhkiin ja niihin vastaamiseen. Uudessa strategiassa puhutaan ensi kertaa myös raja-alueiden haavoittuvuuden pienentämisestä keinoina esimerkiksi niiden evakuointi välittömän vaaran uhatessa.
(Lisää artikkeleissa Israelin uusi sotilaallinen puolustusstrategia ja New Israel Military Strategy , ulkopuolisessa analyysissä Israel’s Strategic Doctrine – RAND Corporation sekä IDF:n julkisessa yhteenvedossa aiemmasta puolustusdoktriinista: IDF Doctrine )
IDF valmis mutta poliittinen johto ei
Uuden strategian ohella Israelin puolustuksen keskeinen osa on sen kehittynyt monikerroksinen ohjuspuolustusjärjestelmä jolla maa kykenee vastaamaan erilaisiin uhkiin - kotitekoisista qassam -raketeista pitkän kantaman ballistisiin ohjuksiin - yht'aikaisesti useilla eri rintamilla. (Tarkemmin artikkeleissa Israelissa nyt maailman kehittynein ohjuspuolustus ja Now Israel Has The Most Advanced Missile Defense System In The World )
Kuitenkin - BICOMin analyysin ( BICOM Strategic Assessment ) mukaan - armeijan valmius seuraaviin sotiin on jyrkässä ristiriidassa poliittisen johdon vastaavassa valmiudessa. On myös merkillepantavaa, että uusi strategia valmistui IDF:n toimesta poliittisen johdon epäonnistuttua vuosikausia uuden kansallisen turvallisuusdoktriinin muotoilussa.
Kolmansien osapuolten kyvyttömyys asymmetristen uhkien suhteen
YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma (UNSCR 1701) edellytti mm Libanonin aseellisten ryhmien aseistariisuntaa rahoittaen aseet vain Libanonin valtion käyttöön. Edelleen UNSCR 1701 muodosti mandaatin rauhanturvaoperaatiolle (United Nations Interim Force in Lebanon - UNIFIL II) jonka tarkoituksena mm oli tukea Libanonin armeijaa (LAF) sen korvatessa IDF:n joukot näiden vetäytyessä Libanonista.
UNIFILin ja LAF:n tavoitteista huolimatta Hezbollah on merkittävästi kasvattanut sotilaallista voimaansa. Tämä sekä kansainvälisen yhteisön epäonnistuminen Hamasin demilitarisoinnissa Gazassa osoittaa että vaikka kolmansia osapuolia usein tarvitaankin ei-valtiollisten toimijoiden assymmetristen konfliktien lopettamiseen ne ovat kuitenkin liian heikkoja Israelin näkökulmasta poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.
Israelin negatiiviset kokemukset kansainvälisistä joukoista vaikuttavat hallituksen kielteiseen asenteeseen kansainvälisestä läsnäolosta Jordan joen laaksossa mahdollisen Palestiinaa koskevan neuvotteluratkaisun osana. Johtopäätös tästä epäluottamuksesta on, että Israelin paras turvatakuu Israel itse. (Lähde: BICOM Strategic Assessment )
Hezbollah nyt vahvempi kuin koskaan
Hezbollah on tehokkaasti hyödyntänyt kymmenen vuoden hiljaiselon valmistautumalla seuraavaan sotaan Israelin kanssa. YK:n päätöslauselmista huolimatta Hezbollah nyt omaa yli 100,000 rakettia joista tuhannet omaavat riittävän kantaman ja tarkkuuden uhata koko Israelin aluetta. Hezbollah on myös rakentanut laajan infrastruktuurin syvälle siviiliasutuksen sisään. Hezbollah on myös ilmeisesti rakentanut myös kattavan Israeliin ulottuvan hyökkäystunneleiden verkoston.
Israelilaisarvioiden mukaan meneillään olevassa Syyrian sodassa Hezbollahin kärsimät raskaat tappiot vaikuttavat siihen, ettei se pyri lähitulevaisuudessa toisen rintaman avaamiseen Israelin suhteen. Toisaalta Syyrian sodasta hankittu kokemus tekee seuraavasta Israelin ja Hezbollahin välisestä sodasta aiempaa haasteellisemman IDF:lle.
Israel Defense julkaisun mukaan tuleva sota voi olla aiempaa tuhoisampi mm rakettien määrän ja laadun takia. Helmikuussa 2016, Hezbollahin pääsihteeri Hassan Nasrallah uhkasi hyökätä raketein Israelin Haifassa sijaitsevaan ammonium -tehtaaseen varoittaen tuhon olevan ydinlatauksen luokkaa. Rakettiuhan takia IDF on valmistellut monitasoisen ohjustorjunnan tapaisia puolustuksellisia toimia ja myös hyökkäyksellisiä ilma- ja maaoperaatiouden taktiikoita.
Lopuksi
Israelin pohjoinen raja on ollut suhteellisen rauhallinen sitten Toisen Libanonin sodan. Tästä huolimatta ko sodan opetuksia hyödyntäen maa on nyt hyvin valmistautunut kolmanteen yhteenottoon Hezbollahin kanssa. Vuoden 2006 tapaan tilanne on herkkä ja aina on olemassa riski osapuolten ajautumisesta vahingossa yhteenottoon.
IDF:n uusi strategia - koskien ei-valtiollisia toimijoita - hyväksyy sen ettei mikään sotilasoperaatio voi täysin eliminoida Hezbollahin tai Hamasin luomaa uhkaa. BICOM Strategic Assessment päätyy siihen että vahvan poliittisen toimijan puute Beurutissa ja Gazassa sekä YK:n ja muiden kolmansien osapuolten suhteellinen heikkous tekevät perinteisen sotilaallisen voiton epätodennäköiseksi.
Tässä kontekstissa monet asiantuntijat ovat ehdottaneet, että parasta mitä Israel voi toivoa on molemminpuoliseen ennakkopelotteeseen pohjaavan status quon säilyttäminen samalla kun pyritään kaikin keinoin pidentämään vihollisuuksien välistä aikajännettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti