Seitsemän näkemystä aikaan jälkeen Abbasin [Op-Ed]

Sitten vuoden 2005, jolloin Mahmoud Abbas valittiin nelivuotiskaudelleen Palestiinalaishallinnon (PA) presidentiksi, hän edelleen pysyy paikoillaan myöhempien vaalien jäätyä pitämättä.  Vuoden 2006 parlamenttivaalien voittaja Hamas on eristetty Gazaan eikä yhtenäisyyttä Länsirannalla valtaa pitävään Fatahiin ole vieläkään saatu aikaiseksi.  Abbasin lähdön, syrjäyttämisen tai kuoleman  ajankohta ei ole ennakoitavissa mutta jo nyt on tehty joitakin skenaarioita Palestiinalaishallinnon tulevasta johdosta ja sen vaikutuksista israelilais-palestiinalaiseen liki jäätyneeseen rauhanprosessiin.

  BESA Center järjesti 6.5.2018 debatin (View PDF ), jossa kuusi analyytikkoa vastasivat kysymykseen siitä, josko tai miten Palestiinalaishallinnon johdon vaihtuminen vaikuttaisi rauhanprosessiin.  Seuraavassa muutamia ydinkohtia heidän näkemyksistään:  

Ido Zelkovitz, Head of the Middle Eastern Studies program at Yezreel Valley College and research fellow at the Ezri Center for Iran and Persian Gulf Studies at the University of Haifa:

Fatahin ja PLO:n johto  on sysässä sisäisessä ja ulkoisessa kriisissä ja Mahmoud Abbas on epäonnistunut elinvoimaisen ja itsenäisen Palestiinalaisvaltion perustamisessa vuoden 1967 rajojen mukaan. Abbasilla on nyt kolme tavoitetta: jättää perintönsä, asettaa politiikkasuuntaukset tulevaisuuteen ja valita seuraajansa.  Seuraajan vaölinta on tärkeää sisäisen kamppailun vakauttamiseksi.  Abbasin jälkeinen Fatah keskittynee palestiinalaisten sisäisiin asioihin, erityisesti uusi johto pyrkinee löytämään vastauksen Hamasin asettamaan haasteeseen, siihen keneällä todella on oikeus edustaa palestiinalaisten kansallista liikettä.  Hamas  toivoo näkevänsä  PLO:n vaalit, jotka auttaisivat Hamasin integroitumaan PLO:hon ja myöhemmin ottamaan sen haltuunsa.  Näin Hamas korvaisi Fatahin palestiinalaisten edustajana saavuttaen arabimaailman ja kansainvälisen legitimiteettinsä.  Lyhyellä aikajänteellä PA:n johdon vaihdos omaa vain olemattoman vaikutuksen rauhanprosessiin.  

Hillel Frisch, Professor of Political Studies and Middle East Studies at Bar-Ilan University

Koko  kysymys on hypoteettinen koska Abbas  ei näytä olevan lopettamassa tai valitsemassa seuraajaansa eikä edistämässä rauhanprosessia.  Pidemmällä aikajänteellä  pragmatistien liittoutuminen, sellaisten kuin Jibril Rajoub ja Majid al-Faraj, voisi tasoittaa tietä  Jordania-Palestiina  federaatiolle,  joka olisi ainut mielekäs ratkaisu Palestiinalaishallinnon asukkaille.   Rajoub ja Faraj  omaavat yhteisen turvallisuustaustan työskenneltyään yhteistyössä  Israelin  turvallisuusrakenteiden kanssa.  Molemmat korostavat hallintoon sitoutumista ideologian sijaan ja molemmilla on vihamielinen suhde  Hamasiin ja erityisesti sen piiristä tuleviin pääkilpailijoihinsa Muhammad Dahlaniin ja  Marwan Barghouthiin.  Valintoja seuraava epävakaus saattaa tehdä federaation Jordanian ja Palestiinalaishallinnon kesken houkuttelevan vaihtoehdon. 

Amir Tibon, Washington correspondent, Haaretz

PA:n johtaja, Mahmoud Abbas, on epäonnistunut luomaan painetta Israeliin status quon muuttamiseksi. Abbasilla oli mahdollisuus vuonna 2014 hyväksyä reilu ja järkevä Presidentti Barack Obaman hänelle esittelemä rauhansuunnitelma, joka puolestaan olisi kohdistanut  paineet Israelin PM Netanyahulle joko hyväksyuä suunnitelma tai ottaa syyt niskaansa sen kaatamisesta - aikana jolloin  Obamalla vielä oli kaksi vuotta aikaa Valkoisessa Talossa ja jolloin oli vielä demokraattien enemmistö USA:n senaatissa.  Toisaalta Abbas on pyrkinyt hillitsemään puolueensa vaateita siviilivastarinnan kohottamisesta  yhdessä kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen kanssa Länsirannalla auttaen näin Israelia välttämään laajemman kansainvälisen painostuksen. Uusi palestiinialaisjohtaja, joka olisi valmis hyväksymään  Obaman esittämän kaltaisen rauhansuunnitelman ja joka saisi palestiinalaiset kadulle suunnitelmaa puolustamaan, voisi haastaa  Israelin ja ehkä  jopa muuttaa  Israelin politiikkaa. 

Obamankin suunnitelma pohjasi ns. Clintonin parametreihin

Asaf Romirowsky, Fellow at the Middle East Forum, and coauthor with Alex Joffe of Religion, Politics, and the Origins of Palestine Refugee Relief

Abbas, kuten Arafat, ymmärtää tarpeen edistää Palestiinalaisvaltiota osoittamaan rauhanratkaisua ja hyvästijättöä aseelliselle ratkaisulle.  Pragmaattisesti ajateltuna  Palestiinalaisvaltio pakottaisi palestiinalaiset luopumaan  "Nakba narratiivista" joka on ollut kunnia-asia yli  70 vuotta.  Vastaavasti seurannaisvaikutuksena maailman mielipide  tuomitsisi heitä valtiona eikä altavastaajana ja tämä ei olekaan ollut valittu tie. 

Palestiinan kysymystä ei ole koskaan katsottu kahden kansallisen ryhmän, joilla molemmilla on oikeutettuja vaateita ja toiveita,  konfliktina  vaan Israelin olemassaolo. sionismi, on katsottu täysin epäoikeutetuksi. Palestiinalaisten hyväksyntä Kahden-valtion ratkaisulle onkin vain keino miellyttää länttä, joka puolestaan haluaisi kaikkien osapuolten elävän rauhassa demokraattisten ja kansallisten ideaalien mukaisesti.  Arafatille ja nyttemmin Abbasille Kahden-valtion ratkaisu oli vain keino ostaa aikaa kunnes palestiinalaiset voisivat lopulta lyödä Israelin. 

Kansainvälistämällä konflikti yksipuolisen valtioajatuksen myötä on mahdollistanut suorien todellisten neuvottelujen käymisen Israelin kanssa. Yksipuoliset toimet eivät olleet YK:n suosima menettelytapa vaan niin turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 242 ja 338 , Oslon sopimukset ja tiekartta niiden toteuttamiseksi lähtivät yhteisesti  kaikkien osapuolten toimesta hyväksyttävistä myönnytyksistä.  Jos palestiinalaiset todella haluavat puhua valtiosta tulee kenen tahansa tulevan johtajan hyväksyä ja tunnustaa Israel, saada palestiinalaisten omat alueet hallintaansa, lopettaa rakettien ampuminen Israeliin ja ryhtyä luomaan toimivaa siviiliyhteiskuntaa.  

Gregg Roman, Director, Middle East Forum

Useimmat Palestiinalaishallinnon päätökset tähtäävät joko nykyisen johdon vallassapysymiseen tai Israelin halveksuntaan.  Johtajia arvostetaan sen mukaan kuinka he vastustavat juutalaisvaltiota ei sen mukaan miten he hallinnoivat.  Johtajuus ja PA:n hallintorakenne nykymuodossaan perustuvat Fatah-keskeiseen kleptokraattien ja hännystelijöiden yhdistelmään.  Odotukset siitä että Abbasin ero, kuolema tai syrjäytys muuttaisi PA:n tapaa toimia on naiivi. 

Muutos edellyttäisi uuden johdon valintaa puoluerakenteiden ulkopuolelta palestiinalaistern turvallisuuselinten, siviiliyhteiskunnan, pääklaanien ja -perheiden joukosta;  ehkä suoraan tai epäsuorasti Israelin valitsemina.  Vain  palestiinalaisjohtajat jotka ovat valmiit työskentelemään yhdessä Israelin kanssa oman yhteiskunnan, talouden, kulttuurin ja ihmisten puolesta keskittymättä Israelin kieltämiseen olisivat oikeutettuja hallintaan. Tavoitteellinen palestiinalaisyhteriskunnan ja -hallinnon kehittäminen tulisi olla keskiössä ei rejektionistin korvaaminen toisella.

Jonathan Rynhold, Director, Argov Center for the Study of Israel and the Jewish People, Bar-Ilan University

Mahmoud Abbasilta on puuttunut rohkeus tehdä päätösiä rauhanprosessin suhteen. Kuitenkin hän on edistänyt väkivallatonta vastarintaa ja tehnyt yhteistyötä Israelin kanssa.   Seuraajakanditaateista  Muhammad Dahlan voisi ehkä helpoiten lähteä neuvotteluihin alueellisen sateenvarjon alla, johtuen hänen yhteyksistään Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin. Tästä ideasta on intensiivisesti keskusteltu Israelissa, Egyptissä, USA:ssa ja Persianlahden valtioissa;  Dahlanilla ei kuitenkaan ole juuri kannatusta Länsirannalla. 

Muista kanditaateista kenraali Majid Farajin arvioidaan todennäköisimmin jatkavan turvallisuusyhteistyötä Israelin kanssa ja vakauttavan tilannetta.  Kuitenkin Abbasin jättäessä näyttämön  tullee kamppailu olemaan kiivas ja sen osana voi olla asenteiden ja tekojen koventaminen Israelia vastaan nationalistisin motiivein.   Joka  tapauksessa maltillinen asenne  Israeliin ei liene poliittinen etu Länsirannalla joten  odotukset diplomaattiseen prosessiin ovat matalat ja turvallisuusyhteistyökin voi olla uhattuna. 

Oma näkemykseni

Olen samaa mieltä useimpien em analyytikkojen kanssa siitä että Palestiinalaishallinnon johdon vaihdolla on vain pieni vaikutus rauhanprosessin edistymiseen varsinkin mikäli uusi johto muodostuu Hamasia vastustavista pragmaatikoista kuten  Majid al-Faraj tai Jibril Rajoub;  molemmat ovat tehneet yhteistyötä Israelin turvallisuuskoneiston kanssa ja heidän valintansa ei muuttane tapaa jolla PA operoi.   Toisaalta mielestäni on suuri todennäköisyys että Hamas korvaa Fatahin palestiinalaisten kansallisen liikkeen johtajana ja saavuttaa tätä myöten oikeutuksensa sekä arabien keskuudessa että laajemminkin kansainvälisesti.  Näkemys pohjaa Hamasin laajaan aitoon tukeen ruohonjuuritasolla sekä heidän aktiivisuuteensa Israelin vastaisessa taistelussa, viimeksi Hamas otti johtoroolin ns. "Paluumarssi" -kampanjassa.  Tämän perusteella pidän mahdollisena Muhammad Dahlanin ja vangitun terroristi Marwan Barghouthin nousua Palestiinalaishallinnon johtoon Abbasin jälkeen.  

Mielestäni vahva palestiinalaisjohtaja on tarpeen rauhanprosessin edistämisessä.  Vertaan tilannetta Israeliin kolmetoista vuotta sitten.  Kukaan ei pitänyt Ariel Sharonia liian pehmeänä palestiinalaisia kuin muitakaan kohtaan;  hän oli vahva johtaja joka loi maineensa omapäisenä upseerina ja poliitikkona.  Juuri tätä taustaa vasten hän v. 2005 kykeni toteuttamaan Israelin armeijan vetäytymisen Gazasta ja siellä olevien juutalaisasutusten purun ja pakkosiirron Israeliin kohdaten päätöksestä ja sen toteutustavastakin vahvan sisäisen kritiikin Israelissa.  

Siten nähdäkseni vahva karismaattinenkin palestiinalaisjohtaja on tarpeen sekä hallitsemaan Palestiinalaishallinnon rakenteita että "myymään" ehkä katkerankin Israelin kanssa tehtävän kompromissin Palestiinan ruohonjuuritasolla.  Minimissään vahva palestiinalaisjohtaja voi aikaansaada edes ns. "Kylmän rauhan" ratkaisun israelilais-palestiinalaiseen konfliktiin.



Lisää taustoitusta mm:

• Analysis: Resolving The Israeli-Palestinian Conflict,
• Constructive Unilateralism: Leftist Approach to Israel-Palestine Conflict and
• Herzog’s Plan: Security Barrier Around the Major Settlement Blocs of West Bank

---

Tämä kirjoitus ilmestyi ensinnä Ariel-Israelista suomeksi verkkojulkaisussa.  Se on tiivistelmä  Conflicts -blogini artikkelista  jonka liitteenä on myös taustoitus [ENG] Israelin strategia-vaihtoehdoista Abbasin jälkeen.