Google

Google

lauantai 10. helmikuuta 2018

Pence, Jerusalem ja Abu Dis

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence piti 22. tammikuuta Knessetissä historialliseksi luonnehditun puheen. Kunnioittaakseen Israelin tulevaa 70 -vuotispäivää ja juutalaisten 3000 vuotista historiaa Jerusalemissa VP Pence korosti voimakkaasti Israelin ja Yhdysvaltain henkisiä ja poliittisia siteitä. Kyseessä oli kymmeneen vuoteen ensimmäinen kerta USAn johdon esiintymiselle Knessetissä.

USAn presidentti Trumpin joulukuinen julistus Jerusalemista Israelin virallisena pääkaupunkina jo loi odotuksia maiden suhteiden lämpenemisestä USAn aiemman hallinnon kylmemmän kauden jälkeen. VP Pence vahvisti myönteistä kehitystä korostamalla Israelin pyrkimyksiä pysyvän rauhan saavuttamiseksi Palestiinalaishallinnon kanssa. USA uskoo palestiinalaisten ja israelilaisten keskinäisen rauhan mahdollisuuteen arabijohtajien tuella.

Jerusalem
Knessetin puheessaan VP Pence vahvisti Yhdysvaltain päätöksen tunnustaa Jerusalem Israelin virallisena pääkaupunkina. Uutta puheessa oli, että VP Pence ilmoitti päätökseen liittyvän Yhdysvaltain suurlähetystön siirron Tel Avivista Jeruslemiin tapahtuvan jo vuoden 2019 loppuun mennessä. Kun aiempien arvioiden mukaan lähetystön siirto veisi kolmesta neljään vuotta on aikataulu nyt nopeutunut huomattavasti.

Palestiinalaishallinto ja useat arabimaat ovat tuominneet presidentti Trumpin Jerusalem -julistuksen väittäen sen vievän pohjan USAn välittäjäroolilta israelilais-palestiinalaisessa konfliktissa. Knessetin puheessa VP Pence puolusti voimakkaasti em julistusta ilmaisten sen pikemminkin vahvistavan rauhanprosessia joka nyt realiteetit tunnustamalla voi lähteä liikkeelle nykytodellisuudesta.
Lähde: CUFI
Rauhansuunnitelma
Presidentti Donald Trumpilta on odoteltu jo muutama kuukausi uutta rauhanaloitetta, mutta joulukuun Jerusalem -julistus on siinä määrin ärsyttänyt Palestiinalaishallintoa ettei ajankohta ole ollut suotuisa tällaisille Yhdysvalloista peräisin oleville esityksille. VP Pence totesi Valkoisen Talon työskentelevän alueellisten kumppaniensa kanssa uuden viitekehyksen luomiseksi rauhanprosessille. VP Pence toi kantansa ja USAn pyrkimykset esiin jo ennen puhettaan Knessetissä edellispäivien neuvotteluissa Egyptissä ja Jordaniassa. VP Pencen mukaan kaikki riippuu nyt siitä milloin Palestiinalaishallinto suostuu palaamaan neuvottelupöytään.

USA pyrkii lievällä painostuksella saamaan Palestiinalaishallintoa neuvottelupöytään. Jo aiemmin [16.1.2018] USA ilmoitti toistaiseksi jäädyttävänsä $65 miljoonaa suunnitellusta $125 miljoonan dollarin rahoituksesta UNRWA:lle, joka on osoittautunut kyvyttömäksi hoitamaan ns. Palestiinlaisten pakolaiskriisiä.
Lähde: IsraelHayom

Abu Dis
Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmoud Abbasin mukaan Jerusalemin hallintopiiriin kuuluvaa Abu Dis -nimistä kaupunkia on tarjottu tulevan Palestiinalaisvaltion pääkaupungiksi. Lähde: Jpost

Abu Disin historia ulottuu roomalaisvallan ja bysantin aikaan ja se oli väkirikkaimpia kyliä Jerusalemin Sanjakissa 16. vuosisadalla ja kylässä asuivat mm. Saladinin jälkeläiset.
Nykypäivänä suurin osa Jerusalemin asioita hoitavista Palestiinalaishallinnon virastoista sijaitsee Abu Disissä ja v. 2000 siellä aloitettiin Parlamenttitalon rakentaminen joskaan hanketta ei viety päätökseen. Abu Dis on kuitenkin Al-Quds (Jerusalemin) -yliopiston kotipaikka. Tämä Palestiinalaishallinnon merkittävin yliopisto omaa 15 tiedekuntaa ja 29 instituuttia ym keskusta.
Mainittakoon että hiljattain IDF:n tappama terroristi Ahmed Ismail Jarrar Jeninistä oli Fatahin Al-Quds yliopiston opiskelijajärjestön [Fatah Shabiba Movement at Al-Quds University] johtavia jäseniä. Jarrar kuului terroristisoluun joka murhasi Rabbi Raziel Shevachin tammikuun alussa 2018. 
 Lähde: United with Israel
[caption id="attachment_3228" align="aligncenter" width="547"] Al Quds (Jerusalem) yliopiston kampusta[/caption]

Lopuksi
VP Pencen Knesset -puheen ja sen yleisesti Israelin ja Yhdyspaltain suhteita parantavan luonteen ohella korostaisin myös muutamaa pienempää yksityiskohtaa:

  • Lähetystön siirron aikaistaminen osoittaa nähdäkseni USAn presidenttihallinnon nyt myös tosissaan toteuttavan päätöksiään, kyse ei siis ollut vain diplomaattisesta julistuksesta.
  • VP Pencen Lähi-idän kiertue osoittaa USAn pyrkimystä ensi sijassa alueelliseen ratkaisuun, jonka lopputulemana voi olla "Kahden-valtion" -malli.

  • Ratkaisuun pyritään ensisijassa Israelin ja Palestiinalaishallinnon keskinäisin neuvotteluin mutta ratkaisu voi niiden puuttuessa tapahtua laajemman alueellisen rauhanratkaisun sivutuotteena tarvittaessa ilman Palestiinalaishallinnon suoraa osallistumista.

  • Abu Dis tarjoaa Palestiinalaishallinnolle mahdollisuuden perustaa pääkaupunki Jerusalemiin, presidentti Trumpin päätöshän jättää mm rajanmäärittelyt tarvittaessa osapuolten keskenään sovittavaksi asiaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti