Iranin vallanvaihto ratkaistaan asein
Iranissa 12-oäivän sodan jälkeen alkaneet mielenilmaukset ovat mm talouskurimuksen myötä laajentuneet nyt kansannousuksi, kruununprinssi on kehottanut kansalaisia menemään miljoonittain kaduille ja valtaamaan kaupunkien merkittäviä kohteita. Väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet ja arviot kuolleiden määrästä vaihtelevat sadoista jopa tuhansiin, sairaaloissa veri on usein loppunut haavoittuneiden suuren määrän vuoksi, turvallisuusjoukot ovat jopa seuranneet mielenosoittajia sairaaloihin ja vanginneet heitä; myös pieni määrä turvallisuusjoukkojen jäseniä on kuollut.
Yhdysvallat on uhannut tulla mielenosoittajien avuksi mutta on vielä toistaiseksi keskittynyt ISIS -kohteisiin Syyriassa. Israel on tehnyt useita iskusuunnitelmia Iranin vallankumouskaartin kohteisiin sekä erityisesti Iranin ohjusohjelman pysäyttämiseksi. Iranin ylin johtaja Ali Khamenei on huhujen mukaan valmistautunut lähtemään lähipiirinsä kanssa maanpakoon Moskovaan.
Onko nyt siis tilanne kypsä vallanvaihdolle, tällä hetkellä pidän sitä vielä epätodennäköisenä – vaikka monen muun lailla toivoisinkin iranilaisten vapautuvan (elävinä) teokraattisesta nykyhallinnostaan. Syynä on vallankumouskaarti ja sen fanaattinen maaseudun koraanikouluissa aivopesty Basijin-miliisi joiden etuna on moderni aseistus kännykkänuorisoa vastaan. Mielestäni Iranin tulevaisuus ratkaistaan asein.
Analyysissani Iranin vallanvaihdos vaikea joskin mahdollinen 12-päivän sodan jälkeen pohdin sitä voivatko mielenosoitukset johtaa vallanvaihdokseen ja tuoreemmassa kirjoituksessani Iran mielenosoitusten kourissa pidin vallanvaihdosta hyvin epätodennäköisenä ja näin aseistetun teokratian syrjäyttämisen edellytyksenä olevan kaksi tekijää yhdessä tai erikseen: Ensinnäkin että yksi tai useampi vähemmistöryhmä – kuten kurdit ja belutšit – vaatii aseellisesti autonomiaa ja muodostaa näin turvasataman teokratiaa vastustaville voimille; ja toiseksi että merkittävä määrä Iranin vallankumouskaartin (IRGC:n) ja armeijan johtoa jättää teokraattisen johdon ja siirtyykin vaikkapa perustuslaillisen monarkian kannattajiksi.
Monietninen Iran ja sen vaikutus mielenilmauksiin
Persialaiset (49–58 milj.) ja heihin sulautuneet lurit (5–7 milj.) muodostavat enemmistön suurkaupungeissa (Teheran, Isfahan, Shiraz) ja valtakunnalliset protestiaallot (2009, 2017–18, 2019, 2022) ovat syntyneet juuri näissä keskuksissa. Azerit (13–22 milj.) puolestaan ovat suurin vähemmistö, mutta samalla yksi parhaiten integroituneista eli separatismin uhka olematon. Kolmanneksi suurin ryhmä ovat kurdit (6–9 milj.), jotka myös usein ovat protestien varhainen ja intensiivinen osapuoli, he omaavat vahvan paikallisen järjestäytymisen ja identiteetin, kurdien protestit ovat usein kovempia ja pidempiä ja myös valtio vastaa niihin nopeammin ja kovemmin. Belutšit/balutšit (1,8–2,7 milj.) omaavat korkean konfliktitason mutta vähäisen näkyvyyden koska heidän alueensa on köyhä ja syrjäinen, belutšien protestit usein uskonnollis-etnisiä ja paikallisia eikä niillä juuri ole yhteyttä keskiluokkaisiin kaupunkiprotesteihin. Khuzestanin arabit (1,8–2,7 milj.) ovat edellisestä poiketen strateginen voima asuessaan öljy- ja vesiresurssien ytimessä, heidän protestiensa teemat liittyvät usein vedenpuutteeseen, saastumiseen tai syrjintään.
Alla olevaan taulukkoon olen koonnut merkittävimpien vähemmistöryhmien sotilaallisen vaikuttavuuden:
Aseistautunut oppositio
Iranissa toimii useita aseellisia opposition ryhmiä, mutta ne ovat hajanaisia, keskenään hyvin erilaisia ja useimmat toimivat maan rajojen ulkopuolelta tai vähemmistöalueilla. Valtaosa Iranin oppositiosta on ei-aseellista (kansalaisliikkeet, opiskelijat, naiset, ammattiliitot) ja aseelliset ryhmät ovat marginaalisia, usein etnisiin vähemmistöihin sidottuja, ja niiden kansansuosio on rajallinen.
Aseelliset oppositioryhmät omaavat kevyen jalkaväen aseistuksen; ei raskaampaa kalustoa tai ilmapuolustusta eivätkä alueellisina muodosta yhtenäistä rintamaa. Alla olevaan taulukkoon olen avoimista lähteistä koonnut karkean arvion Iranin aseellisista oppositioryhmistä:
Aseelliseksi oppositioksi voi lisätä myös Israelin rakentamat tukikohdat, joilta operoidaan Iranin sisällä sekä Mossadin tiedusteluverkostot Iranissa ja sen turvallisuusjärjestelmässä, mukaan lukien ihmistiedustelu (HUMINT), tekninen tiedustelu ja paikalliset yhteistyökumppanit ulkomailta. Nämä aktiviteet eivät ole vain tiedonkeruuta vaan myös strategista vaikuttamista mutta se kohdistuu lähinnä ydinohjelmaan ja Iranin kykyyn ohjata väkivaltaisia toimia ulkomailla eikä siis Iranin vallanvaihtoon. Mainittakoon että Iranissa Israelin puolustusvoimien tiedusteluyksikkö (Aman) toimii poikkeuksellisesti ulkomailla.
Teokratian vastavoima
Kun aseistautunut oppositio on liian heikko antamaan merkittävää vastusta nykyhallinnon turvallisuusjoukoille ovat vaihtoehdot vallanvaihdokseen vähissä. Aseellisten ryhmien aseistaminen on ongelmallista kun esimerkiksi kurdi-peshmergojen siirtyminen Irakista Iraniin kohtaa mittavat turvallisuusjoukot jo rajalla, samoin Syyrian (Rojavan) kurdien mahdollisuudet auttaa iranilaiskurdeja ovat rajalliset sillä he ovat jatkuvassa taistelussa Syyrian hallinnon ja ISIS:n joukkoja vastaan.
Olisi tietysti ajateltavissa, että miljoonat mielenosoittajat vastaisivat väkivaltaan väkivallalla esimerkiksi räjähtien, molotovin koktailein ja vastapuolelta vallatuilla tai muutoin hankituilla aseilla ja linnottautuisivat kaupunkeihin pakottaen vastapuolen kuluttavaan urbaanisodankäyntiin. Tämän vaihtoehdon seurauksena olisivat mittavat uhrimäärät ja asutuskeskuksien osittainen tuho.
Keskeistä on mikäli Iranin turvallisuusjoukoista merkittävä osa siirtyisi opposition kansannousun puolelle. Kuitenkin tällä hetkellä ei ole mitään uskottavia, vahvistettuja merkkejä siitä, että IRGC:n tai Iranin armeijan (Artesh) ylin johto olisi siirtymässä opposition puolelle. Sosiaalisessa mediassa on huhuja heikoista signaaleista tyytymättömyydestä keski- ja alemman jihdon tasoilla, erityisesti armeijassa.
IRGC:n osalta siirtymä on äärimmäisen todennäköinen koska kyseessä on ideologinen, poliittinen instituutio ja taloudellinen imperiumi. Protestien aikana IRGC on ottanut kovan linjan ilman näkyviä murtumia ja pysynyt yhtenäisenä. Halutessaan IRGC:llä olisi käytännön valta syrjäyttää ”pappisvalta” motiivinaan esimerkiksi taloudellisen imperiuminsa säilyttäminen mutta on kyseenalaista palvelisiko tällainen ”palatsivallankumous” mielenosoittajien teemoja.
Armeijan osalta tilanne on perustaltaan toinen koska se on ammattimaisempi ja vähemmän ideologinen kuin vallankumouskaarti. Juuri armeijan piiristä on kuulunut heikkoja signaaleja kuten passiivisuus joissain protestitilanteissa, eläkeläisupseerien kriittiset lausunnot ja viittaukset “kansanarmeijaan” ja myös vähäinen motivaatio tukahduttaa protesteja. Kuitenkaan ei näy aktiivista käskyistä kieltäytymistä ei näkyviä komentajaloikkauksia eikä aseellista suojaa mielenosoittajille puhumattakaan etää asevarastoja olisi avauttu oppositiolle. Optimistisesti voisi ajatella näin voivan käydä jatkossa.
Epilogi
Tämän hetken Iranin kansannousun vahvuutena on demografinen etu eli sitä ajavat nuoret koulutetut kaupunkilaiset ja pienyrittäjät, hallinnon legitimiteetti on romahtanut ja protestikynnys näyttää pysyvästi alentuneen naisten ja nuorten ollessa pysyvästi politisoituneita. Vastassa puolestaan edelleen on hyvin aseistettu turvallisuuskoneisto
Vallanvaihdos voi tapahtua esimerkiksi IRGC:n sisäisen valtakamppailun seurauksena tuleva “palatsivallankumous” jolloin teokratia poistuu mutta demokratiaa ei välttämättä tule tilalle. Ratkaiseva muutos voi tapahtua kansannousun muuttuessa aseelliseksi ja armeijan edes hiljainen tuki sille. Näistä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole mitään vahvoja merkkejä.
Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel-Israelista suomeksi -verkkojulkaisussa
Kommentit
Lähetä kommentti