Kolme lippua yksi asia
Mielenosoitus Iranin Kansan Vallankumouksen puolesta järjestettiin Jyväskylän keskustassa perjantaina 16.1.2026. Tilaisuuden järjestäjinä ovat Jyväskylässä asuvat Iranin nykyhallintoa vastustavat iranilaiset ja sitä tukivat jyväskyläläiset muutamien Israel -myönteisten yhteisöjen jäsenet.
Mielenosoituksen lupajärjestelyissä auttaneena haluan näin taustoittaa miksi Israelin ja Suomen liput liehuivat leijonalippujen rinnalla tässä tilaisuudessa. Taustoitus pohjautuu puheluonnokseeni jonka keskeiset asiat toin esiin itse tilaisuudessa sekä haastattelussa Ksml:n toimittajalle.
Ystävyyttä shaahin aikana
Iranin nykyinen Israel-vihamielisyys on täysin päinvastainen kuin šaahin ajan politiikka. Ennen vuotta 1979 Israel ja Iran olivat: strategisia kumppaneita. tiedustelu- ja sotilasyhteistyössä sekä taloudellisesti sidoksissa. Edelleen Iranissa eli yksi Lähi-idän suurimmista juutalaisyhteisöistä; heillä oli suhteellinen uskonnonvapaus ja edustus parlamentissa.
Iran oli yksi Israelin tärkeimmistä öljyntoimittajista ja vastineeksi Israel tarjosi mm teknologiaa, maatalous- ja infrastruktuuriosaamista. Šaahin aikana (erityisesti 1950–1979) iranilaisten ja israelilaisten suhteet kansalaistasolla olivat huomattavan myönteiset, arkiset ja usein yllättävän läheiset,
Yhteinen vihollinen
Nykyaikana Iranin hallinto on sekä yleisesti iranilaisten (kansalaisten) että Israelin sortaja ja uhka – yhteinen vihollinen. Iranilaisia teokraattinen järjestelmä sortaa kieltämällä demokratian, yleiset kansalaisvapaudet tai ihmisoikeudet niiltä jotka eivät järjestelmää kannata. Kaikkien kansalaisten osalta tämä politiikka on johtanut, koulutus- ja elinolosuhteiden kaventumiseen ja yleiseen talouskurimukseen.
Israelia Iranin nykyhallinto on demonisoinut koko olemassaolonsa ajan ja pitänyt päätavoitteenaan koko Israelin tuhoamista. Tavoitettaan nykyhallinto on toteuttanut ydinohjusten kehittämistyöllä ja mm käyttämällä sijaisarmeijoitaan Israelin ympärillä sen tuhoamiseksi.
Yhteiset arvot
Iranin opposition ja Israelin yhteiset arvot ovat pitkälti poliittisia, strategisia ja humanitaarisia. Demokratian osalta Iranin opposition keskuudessa korostetaan sananvapautta, poliittisia vapauksia ja oikeutta valita hallintoIsraelin yhteiskunta edustaa demokraattista oikeusvaltiota Lähi-idässä. Yhteisenä arvona on autoritaarisuuden vastustaminen ja avoimen yhteiskunnan edistäminen.
Iranin nuoret aktivistit käyttävät somessa samanlaisia työkaluja kuin Israelin avoimen yhteiskunnan toimijat ja tämä mahdollistaa yhteisen ymmärryksen rakentamisen. Monet oppositioryhmät kannattavat naisten oikeuksia, sekulaaria lainsäädäntöä, koulutuksen ja tiedonvapautta. Israelin demokraattinen järjestelmä mahdollistaa tällasisen moniarvoisuuden.
Iranin nykyhallinnon terrori ulottuu koko länsimaailmaan
Iranin nykyhallinnon toiminta ei rajoitu Lähi-itään vaan sillä on vaikutuksensa myös länsimaihin jopa Suomeen asti. Iranin nykyhallinto on useiden länsimaiden turvallisuusviranomaisten mukaan terrorisoinut Iranin hallintoa vastustavia aktivisteja, journalisteja ja poliittisia ryhmiä, jotka elävät Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja muissa vapaissa maissa. Salamurhien lisäksi nykyhallinto on seurannut ja häirinnyt Iranin nykyhallintoa vastustavia henkilöitä ja kerännyt tietoja diaspora-aktivisteista. Iranin viranomaiset käyttävät usein perheenjäsenten uhkailua Iranissa painostaakseen ulkomailla olevia kriitikkoja.
Niinkin lähellä kuin Ruotsissa Iranin tiedustelupalvelut ovat kartoittaneet iranilaisia vastustajia ja juutalaisyhteisöjä Ruotsissa. Esimerkiksi syyskuussa 2024 Iranin hallintoon kytköksissä olevien toimijat tekivät Molotov-cocktail-iskun Ruotsissa sijaitsevaa oppositioryhmän rakennusta vastaan. Ruotsissa esimerkiksi Foxtrot-rikollisjärjestö on saanut Iranin hallinnon tukea eli Iran on käyttänyt tätä ja muita rikollisryhmiä hyökkäyksiin tai iskuyrityksiin Ruotsissa ja laajemminkin pohjois-Euroopassa.
Suomen osalta tilaisuudessa esitettiin vaatimus ettei Iranin valtioterroria suoraan tai välikäsien kautta päästetä Ruotsin tai vaikkapa Australian tapaan rantautumaan Suomeen ja että Suomi määrittelee Iranin vallankumouskaartin terroristijärjestöksi ja ajaa tätä määrittelyä myös EU:ssa.
Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel-Israelista suomeksi -verkkojulkaisussa


Kommentit
Lähetä kommentti