
Kyseessä on Välimeren suurin tunnettu kaasuesiintymä käsittäen 849 biljoonaa kuutiometriä (b.cu.m), aimpi suuruusennätys oli Israelin ‘Leviathan’ esiintymä 621 b.cu.m. ENI on Italian valtion 30 %:sti omistama yhtiö joka on toiminut Egyptissä jo vuodesta 1954 lukien ollen lisäksi Afrikan suurin öljyn ja kaasuntuottaja. ENI sanoo pyrkivänsä tuotannon aloittamiseen mahdollisimman pian.

Levuathania koskevat lainsäädännölliset seikat on nyt sovittu ja on oletettavissa, että ENI:n löytö tulee vauhdittamaan tämän Israelin suurhankkeen toimeenpanoa. Israelilla on nyt kuitenkin muutaman vuoden etumatka hankkeen teknisissä valmisteluissa. (Lähde: Jerusalem Post )
Maaliskuussa 2013 Israel jo solmi 20 vuoden sopimuksen Gazpromin kanssa Israelin nesteytetyn maakaasun markkinoinnista vahvistaen venäläisten asemaa globaaleilla LNG markkinoilla kun taas Israelilla puolestaan on mahdollisuus myydä kaasunsa sellaisenaan putkia myöten tai sähköksi tuotettuna korkeajännitelinjaa myöten Eurooppaan, tai sitten nesteytettynä maailmanmarkkinoille. Aiheesta tarkemmin kirjoituksessa Realpolitik: The Energy Triangle As Game Changer For The Eastern Mediterranean josta tiivistelmä suomeksi Energiakolmiosta itäisen Välimeren Game Changer
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti