“I want to say here in 10 Downing Street, and reaffirm again, that I am ready to resume direct negotiations with the Palestinians with no conditions whatsoever … and I’m willing to do so immediately,” (PM Benjamin Netanyahu)
Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin on jo pari vuosikymmentä haettu ratkaisua ns ‘Kahden valtion’ mallista ilman mitään edistystä osapuolten syyttäessä epäonnistumisesta toisiaan. Kansainvälinen yhteisö pitää edelleen rutiininomaisesti kiinni mallistaan ja ainakin Israel on julkisesti todennut – viimeksi pääministeri Netanyahun Lontoon vierailun yhteydessä 10.9.2015 - voivansa aloittaa neuvottelut vaikka heti ja ilman ennakkoehtoja. Tässä mielessä Euroopan Parlamentin äskettäinen päätös ns miehitetyiltä alueilta tulevien tuotteiden leimaamisesta onkin Israel vastaisuudessaan ristiriitainen koska painostus tulisi kohdistaa Palestiinalaishallintoon näiden saamiseksi neuvottelupöytään. (EU:n uuden jutkuleiman taustoista esimerkiksi kirjoituksessa Top Priority of EU Foreign Policy: A New ‘Jude’ Badge ).
Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana EU ja muu kansainvälinen yhteisö on lahjoittanut palestiinalaisalueille noin 25 miljardia euroa – henkeä kohden eniten verrattuna mihinkään muuhun konfliktialueeseen – mitättömin, ellei jopa kielteisin, tuloksin. EU on syyttänyt Israelia Länsirannan ja Gazan tilanteen ongelmista mm Gazan kuvitellun saarron, Länsirannan miehityksen ja uudisasutuksen verukkeilla. Pääasiallinen syy tilanteeseen ja mm Gazan jälleenrakennuksen hitauteen lienee kuitenkin löydettävissä toisaalta lahjoitusvarojen laajamittaisesta väärinkäytöstä että korruptiosta. (Tätä taustoitusta enemmän artikkeleissa Instead of Gaza’s Reconstruction Donor Aid Finances Terrorism And Corruption ja Palestine – Placebo effect for people and society with 20 bn bucks )
Konflikti Israelin ja Palestiinan välillä ei ole ratkennut ’Kahden valtion’ eikä minkään muunkaan mallin pohjalta eikä ole nähtävissä sen ratkeaminen mahdollisen uudenkaan neuvottelukierroksen pohjalta. Tässä mielessä uusi tiekartta tai lähestymistapa tilanteen purkamiseksi olisi enemmän kuin tervetullut. Israelin vasemmisto on viime aikoina pyrkinyt tähän haasteeseen vastaamaan.
’Kahden valtion’ parametrit
’Kahden valtion’ mallin sisältö on ollut selvillä koko tuloksettomien neuvottelujen ajan; ensimmäisiä luonnoksia oli ’Beilin-Abu Mazen’ suunnitelma v. 1995 ja yksi viimeisimpiä ns. ’Olmertin’ ehdotus v. 2008 (molemmat suunnitelmat löytyvät pääblogini sivulta document library ). Loppupeli eli ’Kahden valtion’ mallin viitekehys – ns. ’Clinton Parameters’ – käsittää sopimuksen rajoista 1967 linjojen mukaan keskinäisin maanvaihdoin täydennettynä, palestiinalaispakolaisten kotouttamisen muodostettavaan Palestiinan valtioon, demilitarisoidun Palestiinalaisvaltion ja Israelin turvajärjestelyt sekä Jerusalemin molempien valtioiden pääkaupunkina.
Israelin vasemmiston vaihtoehtoja
Israelin vasemmiston mielestä rauhanprosessiin tarvitaan uusi lähestymistapa. Opposition ja ’Sionistisen Unionin’ puheenjohtaja Isaac Herzog esittää maan jakamista israelilaisten ja palestiinalaisten kesken. Herzogin mielestä tämä on ainoa keino säilyttää Israel demokraattisena juutalaisvaltiona. Mikäli tämä jako syntyy neuvoteltavan sopimuksen perusteella on se voitto sionismille. Jo vuonna 2012 silloinen puolustusministeri Ehud Barak esitti, että Israelin tulisi määritellä tulevan palestiinalaisvaltion rajat lamaantuneen rauhanprosessin ohittamiseksi.Hiljattain ’Sionistisen Unionin’ Knesset edustaja Hilik Bar esitti, että Israel aluksi tunnustaisi Palestiinalaisvaltion, jolla luotaisiin suotuisaa maaperää osapuolten keskinäisten suorien rauhanneuvottelujen aloittamiselle joihin liitettäisiin dialogi arabimaiden kanssa Arabiunionin rauhanaloitteen pohjalta.
Nähdäkseni nämä aloitteet ovat kuitenkin niin yleisluontoisia ettei niiden pohjalta mitään edistystä ole odotettavissa. Onneksi seuraavat kaksi muuta israelilaisvasemmistosta lähtöisin olevaa kehitysmallia menevät syvemmälle ja voivat nähdäkseni luoda pohjan uudeksi strategiaksi ’Kahden valtion’ mallin toteuttamiseksi.
‘it’s in our hands’
‘Sionistisen Unionin’ MK Omer Bar-Lev toimi aikoinaan IDF’n eliittijoukkojen komentajana ennen yrittäjäksi ja Knessetin jäseneksi ryhtymistään. Entebben operaatioon osallistunut Bar-Lev kehotti operaation muistopäivän puheessaan Knessetissä PM Netanyahua ottamaan mallia Entebbessä surmansa saaneen veljensä (Yoni Netanyahu) johtajuudesta eli olla luja, aloitteellinen ja luova.
Omer Bar-Levin mukaan sionismin perusta on juutalaisten enemmistö kotimaassaan. Demokratiana Israelin tulee taata tasavertaiset ihmisoikeudet kaikille kansalaisilleen rajojensa sisällä. Kun Israel nyt kontrolloi 2.8 miljoonaa palestiinalaista Länsirannalla on maalla vain kaksi vaihtoehtoa demokratian säilyttämiseksi: joko palestiinalaisille on annettava täydet kansalaisoikeudet Israelissa jolloin tuloksena on ’Yhden valtion’ malli ja sionistisen vision tuhoutuminen, tai erottaa Israel palestiinalaisista jolloin nämä voivat kehittää oman valtionsa omien intressiensä pohjalta jolloin tuloksena on ’Kahden valtion’ malli.
Bar-Lev kuvaa ohjelmaansa sanoin ‘it’s in our hands.’ Israelin ja palestiinalaisten erottaminen toisistaan tapahtuu parhaiten keskinäisten neuvottelujen pohjalta. Menneet vuosikymmennet antavat aiheen olettaa ettei edistystä tällä pohjalla kuitenkaan synny. Bar-Levin mukaan ratkaisu tästä syystä on otettava Israelin omiin käsiin ja se on toteutettavissa kolmen vaiheen kautta:
- Ensimmäinen askel on lopettaa uudisasutusten/siirtokuntien rakentaminen nykyisten yhteisöjen [turva-aidan] ulkopuolelle,
- Toinen askel on ,Knessetin päätös kompensoida nyky-yhteisöjen [turva-aidan] ulkopuolisille siirtokuntalaisille jotka haluavat muuttaa takaisin Israeliin,
- Kolmas askel on suurentaa näin vapautuvilla Länsirannan alueilla Palestiinalaishallintoa siten että sille siirtyy täysi hallintovastuu ja muodollinen itsenäisyys näin kasvaneella alueellaan.
Konstruktiivinen unilateralismi
Konstruktiivinen unilateralismi, jota voisi kuvata vaikkapa rakentavaksi yksipuolisuudeksi, on lähellä Bar-Levin ajatusmaailmaa. National Security Studies (INSS) –instituutti suosittelee Israelia soveltamaan konfliktiin samanaikaisesti sekä ’ylhäältä alas’ että ’alhaalta ylös’ lähestymistapaa eli ensinnäkin jatkamaan neuvotteluja palestiinalaishallinnon kanssa ja toisaalta valmistautumaan 100 000 siirtokuntalaisen vetämiseen organisoidusti Länsirannalta. (Tästä suunnitelma A:sta ja B:stä tarkemmin INSS:n julkaisussa ‘The Political Process: Plan A, Plan B, and What Lies Between Them’ ).
Vuonna 2009 korkeiden sotilas- ja turvallisuushenkilöiden perustama hallituksesta riippumaton vasemmistolainen Blue White Future,(’BWF’) vie tätä suunnitelmaa askeleen konkreettisemmalle tasolle myös toteuttamalla hankkeita jotka johtavat tavoitteeseen kaikkien israelilaisten asumisesta pysyvien turvallisten rajojen sisällä. Israelin tulisi ’BTW’n mukaan tehdä selväksi ettei Israelilla ole vaatimuksia pääosaan Länsirannan alueista vaan siirtokuntalaiset tulisi uudelleenasuttaa turvamuurin sisälle. ’BTW’n lähtökohtana ovat ’Kahden valtion parametrit’ joita kohden tukisi edetä riippumatta mahdollisista rauhanneuvottelujen kulusta. Turvamuurin ulkopuolinen uudisasutustoiminnan kasvu tulisi lakkauttaa. Israelin tulisi säätää lait vapaaehtoiselle evakuoinnille ja sen korvauksille sekä laatia uudisasutusohjelma Israelin muotoutuvien rajojen sisälle. Ohjelman tulisi käsittää kaupunkisuunnittelun ohella koulutukselliset, psykologiset, sosiaaliset ja muuta tarvittavat elementit.
‘BTW’ esittää politiikkaohjelmansa ajatuksen ’konstruktiivisesta unilateralismista’ hyväksymistä/sallimista myös kansainväliselle yhteisölle eli että tämä hyväksyisi Israelin, palestiinalaisten, USA’n ja muiden asianosaisten yksipuoliset toimet silloin kun ne edistävät ’Kahden valtion’ mallin toteutumista. Loppupelin parametrien sisällä on tällöin arvioitavissa edistävätkö jotkut yksipuoliset toimet tavoitetta vaiko eivät eli ovatko toimet rakentavia vaiko tavoitemallista etäännyttäviä. ’BTW’n mukaan esimerkiksi Hamasin ja Fatahin keskinäinen aselepo voi olla rakentava toimi mutta palestiinalaisten väkivaltainen kansannousu taas ei. Samoin uudisasutustoiminnan kasvun pysäytys turvamuurin itäpuolella olisi rakentava toimi kun taas uusien siirtokuntien perustaminen samalle alueelle ei. Edelleen Palestiinalaishallinnon pyrkimykset valtionsa tunnustamiseen mm YK:ssa eivät ole ristiriidassa ’Kahden valtion’ mallin kanssa ja itse asiassa Israelin voi olla jopa helpompaa neuvotella valtion eikä epämääräisen hallintorakennelman kanssa. Samoin ns palestiinalaispakolaisille olisi tällöin osoitettavissa turvallinen oma maa paluulle.
Päätelmäni
Vaikka ‘Kahden valtion’ mallia on tuloksetta yritetty pari vuosikymmentä tuloksetta Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin ratkaisuksi pidän sitä edelleen realistisimpana vaihtoehtona. ’Yhden valtion’ malli johtaisi Israelin alasajoon joko juutalaisvaltiona tai demokratiana. Koska itse propagoimani alueellinen ’Kolmen valtion’ (palautus) malli, jossa Gaza palautetaan Egyptille ja erikseen sovittava osa Länsirannasta Jordanialle ( ks. The Three-State Option could solve Gaza Conflict ) ei vaikuta etenevän jäävät yksipuoliset toimenpiteet käyttökelpoiseksi keinoksi murtaa huonona vaihtoehtona pitämäni nykytila.Nähdäkseni Israelin vasemmistopiireistä kumpuava konstruktiivinen unilateralismi muodostaa ajankohtaisen ja toteuttamiskelpoisen tiekartan pysyvämpiin rauhanjärjestelyihin. Toki Länsirannan ja jopa Gazan liittämistä yksipuolisella päätöksellä Israeliin on esitetty myös maan oikeistopiireissä. Tällaiset toimet kuitenkin johtaisivat ’Yhden valtion’ mallin kielteisiin seurauksiin kun taas osittaisen vetäytymisen sisältävät toimet viivat toimia ’Kahden valtion’ rakennusaineksina. Vähimmilläänkin konstruktiivinen unilateralismi voisi toteutuessaan johtaa aiemmin ’Kylmän rauhan ratkaisuksi’ - ‘Cold Peace Solution’ – kuvaamaani lopputulemaan.
Edellä kuvattua tematiikkaa käsittelin alun perin pääblogini kirjoituksessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti