Google

Google

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Venäjä muutti itäisen Välimeren voimatasapainon

info-centre-russ-syri-iran-irak1Itäisen Välimeren voimatasapaino koki syys-lokakuussa merkittävän muutoksen Venäjän aloitettua hyökkäykset ISIS –joukkoja vastaan. Venäjä on nousemassa alueen merkittävimmäksi sotavoimaksi ja se on ryhtynyt johtamaan Kiinasta, Iranista, Irakista ja Syyrian nykyhallinnosta koostuvaa liittoutumaa ja operaatioita maalla, merellä ja ilmassa. Israelin kannalta tämä merkitsee tähänastisen täydellisen toimintavapauden rajoittamista tulevissa ilmaiskuissa Syriaan ja Libanoniin. Voimatasapainon muutosta kuvaa myös se, että maailman suurin sukellusvene, Dmitri Donskoy (TK-208), on saapumassa vahvistamaan Venäjän asevoimia Syyriaan. Aluksessa on 20 Bulava (SS-N-30) mannertenvälistä ballistista ohjusta sisältäen jopa 200 MIRV ydintaistelukärkeä.

logoSeuraavassa eräitä Debkafilen esiinnostamia aktiviteetteja suhteessa ISIS’iä vastaan käytävässä taistelussa.


Yhdysvaltain puolustusministeri Ashton Carter on ohjeistanut Pentagonia perustamaan Syyriassa toimivien USAn ja Venäjän joukkojen välisen viestintäkanavan konfliktien ja onnettomuuksien välttämiseksi ilmaoperaatioissa. Aiemmin Israel ja Venäjä ovat muodostaneet vastaavassa tarkoituksessa yhteydenpitomekanismit. Israelin puolustusministeri Moshe Ya’alon on kuitenkin todennut Israelin pidättävän oikeuden etujensa ja suvereniteettinsa puolustamiseen sekä kehittyneen aseistuksen tai kemiallisten aseiden siirtämisen estämiseksi terroristiryhmille, erityisesti Hezbollahille.



 
Kiina vahvistaa osaltaan Venäjän johtamaa liittoutumaa, jota kutsutaan nimellä 4 +1, eli Iran, Venäjä, Kiina ja Syyria vahvistettuna Hezbullahilla. Kiinan lentotukialus Liaoning-CV-16 on jo ankkuroinut Tartusin satamaan Syyriassa suojanaan lisäksi kiinalainen ohjus-alus. Kiina lähetti Syyriaan laivueen J-15 Flying Sharks hävittäjiä, Z-15 F sukellusveneiden tuhoamis-helikoptereita sekä Z-18 I helikoptereita, sekä lisäksi 1000 sotilasta taisteluihin Venäjän joukkojen rinnalla. Lentotukialuksen J-15 hävittäjäpommittajat liittyvät Venäjän ilmaiskukampanjaan Syyriassa.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ilmoitti Venäjän harkitsevan Irakin pyyntöä tehdä ilmaiskuja ISIS’ä vastaan Irakissa. Irakin pääministeri Haider al-Abadi sanoi [1.10.2015] toivovansa venäläisjoukkoja Irakiin; tämä antaisi Venäjälle myös mahdollisuuden hoitaa 2 500 tsetseenimuslimia jotka pääministerin mukaan taistelevat ISIS’n riveissä Irakissa. Irakin maantieteellinen asema on hyvin keskeinen meneillään olevassa operaatiossa koska ISIS’a vastaan Syyriassa tehtäviä iskuja heikentää terroristien pakomahdollisuus valtateitä Irakiin. Venäjä on ottanut täyden aloitteen lähi-idässä. Venäjä, Iran, Irak ja Syyria ovat perustaneet operaatioilleen yhteisen informaatio- ja analyysikeskuksen Bagdadiin toimintojensa koordinoimiseksi. Irakin armeija pääesikunta vahvisti järjestelyn 3.10.2025. Edelleen Irak on antanut Venäjän käyttöön Al Taqaddum lentotukikohdan Habbaniyah’ssa, 74 km länteen Baghdadista. (Lähteenä Debkafilen lisäksi mm  SyrianFreePress )

Nimetön (42)Israelin arabeista koostunut ryhmä on IDF:n ja poliisin toimesta pidätetty epäiltynä liittymisestä ISIS’iin ja suunnitelmista tehdä terrori-iskuja IDF:ea ja poliisia vastaan. Nasaretin piirioikeuteen toimitetussa syytteessä todetaan epäiltyjen luoneen yhteydet ISIS’n agentteihin Syyriassa, ostaneen laittomasti aseita ja aloittaneen valmentautumisen tulevia iskuja varten. Suunnitelmissa oli käyttää aseita ja pommeja hyökkäyksissä poliisiasemille ja IDF:n tukikohtiin maan pohjoisosissa.

Lisää aiheesta myös kirjoituksessa  Israel ja Venäjä koordinoivat toimiaan Syyriassa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti