Google

Google

lauantai 13. helmikuuta 2016

Israelin aseteollisuus kehityksen kärjessä

X95 by IWI (Israel Weapons Industry
Puolustusteollisuus on Israelissa strategisesti tärkeä sektori ja lisäksi suuri työantaja. Arvioiden mukaan 150,000 israelilaista kotitaloutta tai noin 10 % väestöstä on taloudellisesti riippuvainen puolustusteollisuudesta. Vuonna 2012 Israel sai asekaupasta tuloja $1,000 asukasta kohden. 

Israel on myös yksi maailman suurimpia aseviejiä – tilastojen mukaan globaalisti 4-6 suurin, arvoltaan noin $7 miljardia vuodessa - ja kolme israelilaisyritystä - Elbit Systems, Israel Aerospace Industries ja RAFAEL – kuuluu toimialansa sadan johtavan joukkoon maailmassa.

 


  3412235540

Israel on aseteknologian kehityksessä maailman kärkimaita ko sektorin ollessa lääketeollisuuden ohella huipputeknologian johtavia vientiteollisuuden haaroja. Seuraavat neljä pikku-uutista kuvaavat toimialan aktiviteetteja yhden viikon ajalta:

Israelilainen Controp –yhtiö on kehittänyt laitteen jolla miehittämättömät lentokoneet voivat havaita liikkuvat kohteet sumun läpi. Varsinkin Gazasta ja Libanonista tehdyissä hyökkäyksissä ovat terroristita hyödyntäneet aikaista aamusumua. Controp'in lyhyen matkan infra-puna teknologia voi identifioida silhuetit tai liikkuvat kohteet sumussa jopa 20 kilometrin etäisyyteen saakka. (Ynet News)

Intia on viimeistelemässä kahdenvälisiä sotilaallisia sopimuksia Israelin kanssa, näiden yhteenlaskettu arvo on noin $3 miljardia. Pääosa sopimuksista koskee yhteistä keskipitkän matkan maasta-ilmaan ohjusjärjestelmän kehityshanketta Intia armeijan käyttöön. (Economic Times-India)

Filippiinien puolustusministeriö on tehnyt sopimuksen Elta System’in - Israel Aerospace Industries’n (IAI) tytäryhtiö - kanssa ELM-2288 ilmapuolustus- ja ilmaliikennetutkajärjestelmästä. Filippiiniläisviranomaisten mukaan sopimuksen arvo on $56 miljoonaa ja se käsittää kolmen tutkajärjestelmän toimituksen Fikippiinien ilmavoimille (PAF) erityisesti Etelä-Kiinan meren alueen valvontaan. (IHS Jane's)



Elbit Systems on julkistanut miehittämättömän merikulkuneuvon (The Seagull autonomous multi-mission USV) joka voi operoida esimerkiksi sukellusveneentorjunnassa mm laukaisemalla torpedoja ja miinanraivauksessa lähettämällä pinnanalaisia robotteja laukaisemaan syvälläkin sijaitsevia miinoja. Katamariinityyppisen alusjärjestelmän (kaksi 32 solmun nopeuteen kykenevää alusta ohjausyksiköineen)hintaluokka on muutama kymmenen miljoonaa USD kun vastaaviin tehtäviin käytettävien fregattien ja kaikumittauskoneiden hintaluokka voi olla jopa kymmenkertainen. Seagull soveltuu sukellusvene- ja miinantorjunnan ohella vastamiinoitukseen (mm kelluvat ja räjäytettävät miinat), meri- ja satamaturvallisuustehtäviin sekä elektronisen sodankäynnin erityistehtäviin. (Jewsnews)


Kauko-ohjattavia IAI:n Harop lennokkeja tuotantolinjalla

Nimetön (85)
 
Nimetön (86)


Aiemmin aiheesta:

Gazan ’tunnelisodan’ dead line lähestyy IDF lisää taisteluvalmiuksiaan Siinain ISIS’ä vastaan David’s Sling valmis Arrow 3 ohjus testattu Drone Guard Israelille uusi meripuolustusohjus IDF digitalisoituu Uusi raja-aita Eilatista pohjoiseen Israelin uusi sotilaallinen puolustusstrategia Israel ja Iranin S-300 torjuntajärjestelmä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti