Google

Google

tiistai 9. helmikuuta 2016

Labour hyväksyi Herzog’n suunnitelman

Israelin vasemmiston Labor puolue, joka yhdessä Hatnuah
–puolueen kanssa muodostaa Sionistisen Unionin, hyväksyi [15.02.2016] oppositiojohtaja Isaac Herzogin suunnitelman erottaa israelilaiset palestiinalaisista vetäytymällä Israelin yksipuolisella päätöksellä pääosista Länsirantaa turvamuurin suojaan.

Herzog'n suunnitelman mukaan suuret Länsirannan asutuskeskukset Gush Etzion, Ma’aleh Adumim ja Ariel suojataan loppunsaatettavalla turvamuurilla. Viime viikolla Herzog esitteli suunnitelmansa USAn ulkoministeri John Kerry’lle.


Barrier_route_July_2011
 
Maanantaisessa Labor –puolueen tilaisuudessa Herzog totesi ettei ‘kahden valtion’ visio ole kuollut mutta se ei myös ole toteutumassa lähiaikoina. Sen sijaan nykyhetkessä on mahdollisuus luoda turvallisuutta israelilaisille.
 
Aiempi puoluejohtaja Shelly Yachimovich totesi hyväksytynlaisen yksipuolisen toimen vaarantavan ehkä viimeisen mahdollisuuden keskustella maallisen ja pragmaattisen palestiinalaisjohtaja Abbasin kanssa. Laborin kokous päätti samalla siirtää puolueen puheenjohtajavaalia myöhempää ajankohtaan kuluvana vuonna. Ko vaalissa Yachimovich’n, Amir Peretz’n ja Ron Huldai’n odotetaan harkitsevan Herzog’n haastamista. Nykyisen puheenjohtajan aseman tulkitaan kuitenkin juuri vahvistuneen suurimman ay-liiton Histadrut’n johtajan Avi Nissenkorn’n liityttyä puolueeseen viime viikolla. Lähde: BICOM

Aiemmin aiheesta:
cold peace israel Hamas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti