Google

Google

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Alueellinen ratkaisu Israel-Palestiina -konfliktiin

Sitten Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun ja USAn presidentti Donald Trumpin Washingtonissa 15.2.2017 tapaamisen ovat sekä Israelin että Palestiinalaishallinnon strategit puntaroineet  vaihtoehtoja Yhden-valtion ja Kahden-valtion ratkaisuille. Lähtökohtana on presidentti Trumpin em tapaamisessa esittämä näkemys alueellisen ratkaisun tarpeesta.

Israel ja Palestiinalaishallinto ovat tuloksetta neuvotelleet kaksi vuosikymmentä Kahden-valtion mallin pohjalta ja nyt ehkä lopultakin osapuolet alkavat tunnustaa siihen johtavan tiekartan päiväyksen vanhenneen vuosia sitten.  Nykytilanteessa ollaan ajautumassa kohden Yhden-valtion mallia mitä kumpikaan osapuoli ei pidä tavoiteltavana. Siksi uudet ja “out of the box” ideat ovat enemmän kuin tarpeen.

Alueellinen lähestymistapa

Jo ennen Netanyahu.Trump -kokousta USAn hallinto keskusteli  Egyptin, Saudi Arabian ja Jordanian kanssa alueellisesta "sateenvarjosta" Israelin ja Palestiinalaishallinnon keskinäisille mahdollisille rauhanneuvotteluille.

Palestiinalaishallinnon näkemys alueellisesta ratkaisusta pohjautunee Arabiliiton rauhanaloitteeseen vuodelta 2002 josta USAn hallinnon tulisi lähikuukausina neuvotella arabijohdon kanssa alueellisen rauhankonferenssin järjestämiseksi ja Israel-Palestiina neuvottelujen aloittamiseksi ko aloitteen pohjalta. Al-Monitor julkaisun mukaan  neuvottelujen tavoitteena olisi Palestiinan valtion edistäminen mahdollisen  Palestiinan ja Jordanian konfederaatio sopimuksen kautta jota sopimusta Arabiliitto tukisi. 

Alueellisen ratkaisun ei välttämättä tarvitse pohjautua Arabiliiton rauhanaloitteeseen vaan nähdäkseni se voisi pohjautua sen sijaan Siinai ja Jordania optioihin jolloin alueellinen rauhanprosessi on toteutettavissa Egyptin, Jordanian ja Israelin keskinäisellä sopimuksella.  

jordaniannoption, MidEast conflict solution


 
Jordanian Option

Niin sanottu 'Jordanian optio' ulottuu aina Allon Plan -suunnitelmaan saakka vuodelta 1967. “Jordan is Palestine” ajatuksen mukaan Palestiinan valtio  on jo olemassa Jordanian muodossa Jordan joesta itään.  Samoin Palestiinan ja Jordanian konfederaatio on ajatuksena esitetty jo vuosikymmeniä sitten.  Näistä optioista ei vain ole puhuttu kaiken toiminnan keskityttyä -90-luvun puolivälin Oslo prosessin jälkeen Kahden-valtion mallin toteuttamiseen.

Vajaat viisi vuotta sitten optio nousi jälleen esiin PLO-veteraani Farouk Kaddoumi esitti haastattelussaan Länsirannan palautusta Jordanialle ja federaation tai konfederaation muodostamista Palestiinalaishallinnon ja Jordanian kesken. (Ks. lisää Palestinians Put Jordanian Option on the Table )

Hiljattain – 22.5.2016 - aiempi Jordanian pääministeri  Abdelsalam al-Majali, joka neuvotteli maan rauhansopimuksen Israelin kanssa -90-luvulla ilmoitti uskovansa Palestiina-Jordania konfederaation olevan molemmille osapuolille paras ratkaisu.  Majalille konfederaatio tarkoittaa turvallisuuden, talouden ja ulkosuhteiden hoidon keskitetysti osapuolten hoitaessa itsenäisesti kaikki muut asiat. (Lähde: Al-Monitor )
 
Siinai Option

sinai option by Ari RusilaMiddle East Monitor (MEMO) raport  1.9.2014 kertoi Egyptin tarjonneen Palestiinalaishallinnon presidentti   Abbasille Palestiniinan valtionnperustamusta Siinaille. Egyptin presidentti Abdel-Fattah el-Sissi tarjosi Palestiinalaishallinnolle 620 neliömailia Gazaan rajoittuvaa maa-aluetta vastikkeeksi vuoden luopumisesta vuoden 1967 rajalinjojen palautuksesta.  Presidentti Abbas tällöin kieltäytyi tarjouksesta. Vastaavanlaisia tarjouksia on Egypti tehnyt jo vuodesta 1956 lukien ja ajatuksena on ollut palestiinalaispakolaisten asuttaminen ko alueelle.

Siinai Optio viisinkertaistaisi Gazan nykyisen alueen.  Pakolaiskysymyksen ratkaisun ohella  Siinai optio käsittäisi kyseisen alueen demilitarisoinnin sekä ajatuksen siitä että Länsirannan arabikaupungeille myönnettäisiin autonomia.   (Lisää aiheesta artikkelissa  Sinai Option again )

Päätelmäni

Israel  todennäköisesti pystyy helpommin sopimaan rajan Jordanian kuin Palestiinalaishallinnon kanssa. Jordanian optiossa  Israel saisi turvatakuut Jordanian kuningaskunnalta jonka kanssa Israelilla on ollut rauhansopimus jo vuodesta 1994 lukien sen sijaan naapurina olisi epävakaa Palestiinalaishallinto.  Jos myös Sinai optio toteutuu saisi Israel turvatakuut Egyptiltä, jonka kanssa Israel solmi rauhansopimuksen v. 1978, ulkoa osin ohjatun Hamasin sijaan. Itse asiassa jos molemmat optiot toteutuvat olisi lopputulos käytännössä Kolmen-valtion (palautus) malli jota aiemmin olen propagoinut kaikkein pragmaattisimpa ratkaisuna Israelilais-Palestiinalaiseen konfliktiin. ( Ks. esim:  Three State (return) Option ).

Mielestöäi nyt on oikea aika tutkia alueellinen vaihtoehto jossa  loppuunkulutettu Kahden-valtion malli korvataan  Jordanian ja Siinain optioilla. Mikäli lähikuukausina ei kuitenkaan tapahdu asiassa myönteistä etenemistä niin paras tie eteenpäin Israelin kannalta olisi toteuttaa yksipuolisia ratkaisuja toivottavasti  “Konstrutiivisen Unilateralismin” periaatteiden pohjalta  (enemmän kirjoituksessa Constructive Unilateralism (II) as Solution to Israeli-Palestinian Conflict).   Kumpi tahansa tapa on mielestäni parempi kuin nykytilan jatkaminen.  

Israeli-Palestinian conflict roadmaps to peace

Aiheesta laajemmin pääblogissani kirjoituksessa Israel-Palestine Conflict: Regional Approach

Kirjoitus ilmestynyt ensinnä Op-Ed artikkelina Ariel -verkkojulkaisussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti